Yritin tätä kirjoitusta varten etsiä joskus lukemaani tutkielmaa kotimaisen lyriikan äiti-aiheista. Harmikseni en löytänyt.
Äiti on runoudessa runsaasti käytetty aihe. Tunnetuin yksittäinen runo on varmaankin Lauri Viidan Alfhild ("Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät - - " Betonimylläri 1947).
Klassisen runouden tavallinen äiti on harmajapää, ahkera, väsynyt, köyhä, uhrautuva, vaatimaton, itseään korostamaton, kunniallinen, peräänantamaton, ennen aikojaan vanhentunut, paljon kärsinyt, kaikkensa antanut, usein jo kuollut.
Ei oikein nykyäidin olemusta kuvaavia, ei ehkä aina entisajankaan.
Kun aikoinaan tuli minun vuoroni isänä viettää pitkiä päiviä
leikkipuistoissa ja päiväkodin pihoilla, vaikutelma äideistä ei ollut
tuollainen, ei isoäideistäkään. Onkohan näistä myöhemmistä sukupolvista
kirjoitettu äitirunoja ollenkaan? Ei heti muistu mieleen. Kirjailijoille mielenkiinnotonta joukkoa?
Minulla on tallella muutama alakoulussa tekemäni äitienpäiväkortti. Tässä yksi, vuodelta 1958. Oikein silkkinauhalla yhteen sidottu vihko. On tuo teksti aika mainio. Jotenkin tuntuu, että tuo tekstin sisältö taitaa olla opettajan ohjeistama. Vai olisinko itse kahdeksanvuotiaana osannut olla noin makeileva? Ei häivähdystäkään tuomarinurmiomaista katupoikahenkeä.
(Kirje Äidille! Hei Äiti! Olenko minä ollut kiltti sinulle? Nukuitko hyvin viime yön? Ja minkä laista unta näit? Tahdon pyytää anteeksi kun kastelin kengät tullessani koulusta ja paljon muuta olen tehnyt. Kiitos siitä että olet ostanut minulle vaatteita ja paljon leikki kaluja ja kirjoja ja kiitos siitä että hoidit minua kun olin sairaana. Hei Hei Äiti!)
3 kommenttia:
Hellyttävää. Ja hymyilevällä perheellä on jalat tukevasti maassa. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Tuossa piirtämässäsi perhekuvassa on perheenjäsenten koot ilmeisesti aika oikeat.
Ennen kouluikää lapsi usein piirtää itsensä isoksi ja muut "sivuhenkilöt", pieniksi.
Juuri muutama päivä sitten taiteiltiin vesiväreillä viisivuotiaan kanssa. Hän maalasi itsensä ja pehmonallensa isosti ja vanhemmat pieninä taakse. Isänsä aikanaan piirsi äijäporukan (kolme poikaa ja isän) leveästi koko paperin täyttäen ja sitten muisti "ai niin - äiti!" Minä olen siellä kääpiönä toisten takana - toisaalta tärkeänä takatuupparina.
Tuo kuva jatkuu vielä viereiselle sivulle (ei mahtunut mukaan tähän skannaukseen). Siinä on kotitalo ja lipputanko. Marjatan kommentin jatkoksi talo (omakotitalo) on niin pieni, että nämä aikuiset eivät sinne mahtuisi suorana seisomaan. Lipputanko on hyvin lyhyt ja pieni kuin viiri talon nurkalla kukkien seassa. Kuvasta on jostain syystä unohtunut kissa, joka oli tärkeä perheenjäsen. Arvelen, että se olisi ehkä ollut suurempi kuin kukaan ihmisistä.
Lähetä kommentti