lauantai 8. toukokuuta 2021

Rakkautta logiikan sääntöjen mukaan

 

Ohje sinulle, joka haluat löytää runon, joka pysähdyttää.

Älä etsi mitään vaan selaa summittaisesti jotakin tuntematonta runoteosta - ehkä mieluiten antologiaa - ja anna sattuman ohjata.

Näin minä taas kerran tein, ja osuihan se nytkin kohdalleen. Latinalaisen Amerikan runoilija Ernesto Cardenal (1925 -2020) ei liene Suomessa kovin tunnettu. Pentti Saaritsa suomensi 1960-luvulla hänen pitkän runoelmansa  Kello 0  sekä kokoelman Epigrammeja.

Tämä nicaragualainen runoilija, pappi ja vallankumouksellinen kirjoitti maansa levottomina aikoina eleettömän huumorin ja ironian runoutta. Aiheena usein rakkaus - mikäpä muu.

Mutta kuinka moni on kuvannut tätä lyriikan ikiaihetta logiikan sääntöjen mukaan eteneväksi tapahtumasarjaksi?

Ei kai kenelläkään rakkauden kohteella voi olla mitään vastaväitteitä tällaiseen päättelyketjuun?

                                                        (Kuva: John Gannam: Old Love Letters)

 


2 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Mielenkiintoinen runo, mutta eiköhän siinä kuitenkin ole pieni ristiriitta kun sanoo rakastaneensa toista eniten ja kuitenkn pystyvänsä rakastamaan jotakuta samalla lailla silloinhan hän olisi rakstanut näitä yhtä paljon eikä eniten kumpaakaan. :)

Roope D kirjoitti...

Minä luen sen julistuksena ylivertaisesta rakastamiskyvystä. 1) on rakastanut puhuteltavaa eniten (siis tähän hetkeen asti ja vielä nytkin). 2) jos menetttää tämän, rakastaa jotakuta toista yhtä paljon (siis tulevaisuudessa). Rakastamisen maksimivoimakkuus siis henkilökohtainen pysyvä kyky, jolle tasolle kukaan perässä tuleva ei voi yltää. Kohde voi vaihtua mutta taso säilyy.