Kaikki on jäänyt pois. Sitä se riskiryhmäläisen vapaaehtoinen karanteeni teettää.
Ei se mitenkään pahalta silti tunnu, tällaisella kotihiirellä. Aamulla herätessä sitä aivan erityisesti arvostaa, kun muistaa, että tänään(kään) ei tarvitse lähteä mihinkään. Lähtemisistä sai aivan kyllikseen virkavuosina.
Kävelyllä sentään käyn kerran päivässä, mutta suunta on vaihtunut. Keskustan sijaan on tullut keskuspuisto. Siellä ei ole kapakoita, museoita tai teattereita. Sellaisessa en ole käynyt maaliskuun jälkeen. Joukkoliikennettä en ole käyttänyt, tavarataloissa tai marketeissa en ole käynyt. Kaupassa sentään joudun käymään pari kertaa viikossa hakemassa tuoretavarat - tietysti maski naamalla. Kaiken muun ruokatavaran saan nettikaupasta ovelle kuljetettuna. Nuori apulaiseni hakee pyydettäessä kaiken muun tarpeellisen, eikä sitä ole paljon.
Harmillisin kohta tässä uudessa normaalissa tuli esiin kesällä maalla. Uuden kesäkotini lähiseudulla olisi ollut paljon nähtäviä kulttuurikohteita, mutta niitäkin välttelin. Muutama sentään tuli käydyksi, lähialueen Ruotsinpyhtään ruukki ja Kotkassa Langinkoski. Jälkimmäinen oli kyllä tuttu vuosikymmenten takaa, kuten Kotka muutoinkin. Kuljin siellä 70-luvun alkuvuosina ahkerasti riiustelupuuhissa.
Kahdet hautajaiset jäivät väliin, kun en ollut riittävän läheinen saadakseni kutsun. Yksissä häissä sentään olin paikalla ja pidin puheenkin. Riskirajoilla tunsin olevani, kun maskin riisuin puheen ja valokuvauksen ajaksi. Kukaan ei onneksi sairastunut.
Riskirajoilla tunsin olevani myös parturissa. Kesällä tukka ja parta aina kasvavat suunnilleen samoihin mittoihin kuin Väinämöisellä ( - - parta on eessä polven päällä). Helsinkiin palattua piti mennä parturiin, kun oma trimmeri on kyvytön niin mittavaan tehtävään. Parturineiti määräsi heti maskin pois. Sanoi, ettei parran ajo onnistu muutoin. Uskoin ja tottelin mutta kiivaasti torjuin, kun hän ehdotti, että kaikki pois.
Kaikkea EI oteta pois. Se on täysin sopimaton ajatus. Olen perehtynyt tutkimukseen, jonka mukaan parta lisää luotettavuuden vaikutelmaa, parantaa arvovaltaa ja on jopa puoleensa vetävä naisten katsannossa (lähde: Journal of Evolutionary Biology 2016: The Masculinity paradox: Facial Masculinity and beardedness interact to determine women´s ratings of men´s facial attractiveness). Tutkimuksen mukaan sänkiparta voittaa kokoparran. Ajeltu leuka ei pärjännyt ollenkaan vertailussa.
Tämän mukaan määräsin parturineidin toimimaan.
2 kommenttia:
No nyt päästiin asiaan! Partaa EI saa missään tapauksessa ajaa pois. Kaikki aivan tavallisenkin näköiset miehet ovat parran kanssa todella puoleensavetäviä ja komeita. Totesin miehellenikin että tuskinpa olisin naimisiin mennyt hänen kanssaan ellei olisi ollut sitä partaa, jonka hän sittenmin on suureksi mielipahakseni ajanut kokonaan pois, eikä aio kasvattaa takaisin. Miksi ei?? Enää mitään muuta en pyytäisi.
Tämän minä ymmärsin jo 17-vuotiaana lukiolaisena. Isä, sotaveteraani, kyllä vastusti, mutta minä pidin pääni ja partani - jos niitä harvoja haivenia voi parraksi nimittää. Kerran 1980-luvulla tuli outo mielenhäiriö ja ajoin parran pois. Voi sitä moitteiden ja pilkan määrää, mikä siitä seurasi! Onneksi ongelma korjaantui nopeasti. Kaitselmus minua varjelkoon uusilta mielenhäiriöiltä!
Lähetä kommentti