Isokokoinen perhonen lepatteli ympärillämme puutarhassa ikään kuin tutustuen meihin yksi kerrallaan. Vihdoin se valitsi seurueen ainoan naisen ja laskeutui hänen kaulalleen korun viereen. Perhonen itsekin oli muodoltaan ja väritykseltään kuin kallisarvoinen koru.
Kukaan meistä ei ollut perhosten tuntija, joten kipaisin sisältä hakemaan paksun kuvakirjan tunnistamisen avuksi. Kerrankin löytyi nopeasti. Tuntomerkit olivat niin selvät, ettei epävarmuudelle jäänyt sijaa. Haapaperhonen.
Yllättävän arkinen nimi kaunottarelle. Olisimme toivoneet jotain hienostuneempaa, sillä monilla tavallisen näköisilläkin perhosilla on nimessä eleganssia: ritari-, monarkki-, amiraali-.
Perhonen istui paikallaan eikä näyttänyt olevan aikeissa poistua paikalta. Silmäilin kirjan tietoja haapaperhosesta. Sieltä tuli vastaan kummallista informaatiota, sellaista, minkä jätin ääneen mainitsematta. Aioin lähteä viemään kirjan pois, jotta kiusallinen tieto ei nousisi esiin, mutta daami pyysi kirjaa selailtavakseen. Yritin viivyttää ja kääntää huomion toisaalle, mutta ei auttanut.
Perhonen istui liikkumatta paikallaan kaulalla ja kaulan omistaja lueskeli ääneti kirjasta tietoja kauniista kulkijasta. Seurasin hänen ilmettään. Ilme kävi mietteliääksi. Pitkän miettimisen jälkeen hän lausui hiljaisella äänellä:
- Taitaa olla aika vaihtaa parfyymimerkkiä.
Sitten hän pisti kirjan syrjään. Muille ei varmaankaan auennut, mikä oli sellaisen irrallisen repliikin tausta. Minä ymmärsin. Merkitsevä katse vaihdettiin. Sen enempää asiasta ei puhuttu.
Mitä siellä kirjassa sanottiin?
Siellä kerrottiin, että haapaperhosta vetävät puoleensa pilaantuneet hedelmät, mätänevät raadot, uloste, ihmisen hiki, kuralammikoiden vesi.
Tällaisessa kontekstissa ei ole kovin imartelevaa, että tämä meidän haapaperhosemme viihtyy niin hyvin hienostuneen daamin kaulalla. Ihan totta: parfyymin vaihtamisen paikka?
Näin se ötökän sympaattinen ulkonäkö pettää. Pistän tähän perään kuvia muistakin puutarhan sympaattisen oloisista ötököistä, vastapainoksi edellisen kirjoitukseni epämiellyttäville. Tiedä sitten näistäkään, millaisia oikeasti ovat.
* * *
Päätän tähän kirjoitussarjan kesän harharetkistäni vierailla tieteenaloilla. Paksut opaskirjat jätin tarkoituksella maalle talveksi, joten niihin en pääse koskemaan. Ensi kesänä sitten syventävien opintojen kimppuun. Kaupungissa olen palannut tutumpiin ja turvallisempiin kirjallisiin aiheisiin. Niissä ei hullu käki kuku, punkki pure eikä perhonen nolaa. Korkeintaan ajatukset vinksahtavat, mutta se on pientä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti