Ruotsalaisen Leif G. W. Perssonin rikosromaaneissa poliisipäällikkö Lars Martin Johansson mainitsee usein yhden ominaisuuden, joka tekee poliisista hyvän. Hyvä poliisi "näkee nurkan taakse".
Sitä minäkin alkukesästä yritin, vaikka en poliisi olekaan. Arvelin näkeväni nurkan takana sellaisen syksyn, jolloin koronatilanne estää taas isojen yleisötilaisuuksien järjestämisen. Olihan keväälläkin kielto, että kymmentä suurempien porukoiden kokoontuminen ei ole sallittua.
Niinpä en ryhtynyt erityisimpiin valmisteluihin puheen valmistelemiseksi, kun tiedossa oli suunnilleen sadan ihmisen juhla. Näin nurkan taakse, että sellainen juhla joudutaan siirtämään pois lokakuulta jonnekin valoisampaan tulevaisuuteen. Ehtii sen puheen valmistella sitten myöhemmin.
Nyt alkaa näyttää huonolta (tai toisesta näkökulmasta hyvältä). Juhlaan on aikaa kolmisen viikkoa, eikä kiellosta ole merkkiäkään. Eikä minulla ole juhlapuhetta yhtään riviä.
Nyt alkaa hermo pettää. Taitaa olla pakko ruveta miettimään puhetta. Huomenna aloitan. Tai viimeistään viikonloppuna. Kiire tulee.
En siis taida nähdä nurkan taakse - onneksi en ole poliisi. Tosin on tässä vielä aikaa, mutta ei se nyt aivan korrektia taida olla pelkästään minun puuttuvan puheeni vuoksi ruveta toivomaan, että tautitilanteessa tapahtuisi äkillinen käänne huonompaan.
Puhuihan tästä samasta nurkan taakse näkemisen kyvystä jo Havukka-ahon ajattelijakin. Veikko Huovisen luoma Konsta Pylkkänen käytti siitä nimeä Kaukoviisaus. Nuo sitaatin viimeiset rivit kertovat harmillisen totuuden, että minä en ainakaan tämän tapauksen valossa ole kaukoviisas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti