maanantai 20. toukokuuta 2019

Viime tingassa


Eläkeläinen ei tietenkään tarvitse kelloa. Eikä kalenteria. Mitä sellaisilla tekisi, kun ei ole aikatauluja eikä kiire minnekään?

Valitettavasti minun on kuitenkin tunnustettava, että tässä asiassa en ole vieläkään oppinut elämään niin kuin huolettoman eläkeläisen kuuluisi. Minulla on kello puhelimessa ja toinen keittiön seinällä ja kolmas tietokoneen alapalkissa. Minulla on kalenteri työhuoneen kirjoituspöydällä, tässä tietokoneen vieressä. Minkäpä sille voin, että Akava lähettää minulle aina vaan joka vuosi uuden kalenterin, sillä kuulun seniorijärjestöön. Jäsenet saavat vakuutusmaksuista alennuksen, siinä ainoa syy jäsenyydelle.

Kelloa en juurikaan tarvitse, sillä menen ja tulen, nukun ja herään niin kuin hyvältä tuntuu, en aikataulun mukaan. Kalenteriin merkitsen enemmänkin menneet kuin tulevat asiat. Kirjoitan muistiin luetut kirjat, nähdyt elokuvat, katsotut näyttelyt ja muut merkittävät tapaukset.

Mutta on siellä jotain merkintöjä tulevistakin tapahtumista. On teattereihin ja konsertteihin tehdyt lippuostokset, on hammaslääkäriajat, on kavereiden merkkipäivät.

Jotkut tärkeätkin jutut jäävät aina viime tinkaan. Sellaisissa kalenteri on hyödyllinen, ettei juttu pääse menemään kokonaan ohi.

Sellainen oli eilen. Kalenterissa oli punakynällä kirjoitettu hälytys, että Ateneumin František Kupka -näyttely on loppumassa. Sinne piti siis suunnistaa ja lykätä myöhemmäksi muutama muu vähemmän kiireellinen puuha.

Toinen punakynähälytys on vielä toteuttamatta. Se on jäähyväiskäynti Corona-baarissa. Tämä Kaurismäen ja kumppaneiden kulttuurilaitos Eerikinkadulla suljetaan lopullisesti. Uutta tilaa kyllä etsitään, mutta se ei ole sama asia.

Ken on kerran tullut tuntemaan Corona-baarin, Kino Andorran, Dubrovnik lounge & lobbyn ja Cafe Mockban muodostaman "pysähtyneisyyden ajan viimeisen valuuttabaarin" tarkoituksellisen töykeän palvelun, ei konsaan sitä unhoittaa voi. Siellä on käytävä heittämässä haikeat jäähyväiset Matti Pellonpään muotokuvan alla jukeboxin soidessa Georg Otsia, vielä viimeisen kerran.

Kalenterissa on myös kolmas lähestyvä hälytys. Alkavalle viikolle on kalenteriin merkitty tiukka komento:

Muista muuttaa Längelmävedelle!

Rohkenen arvella, että kyllä minä tämän vuosikymmeniä jatkuneen toimenpiteen olisin muistanut, vaikka sitä ei kalenterissa olisi lukenut. Mutta parempi tietysti varmistaa asia tälläkin tavalla. Viime tinka tässäkin, sillä kohta kesä on ohi.

Talvisäilössä ollut auto on jo toimitettu huollettuna pihaan, se sama Yaris edelleen, joka on palvellut jo 15 vuotta. Aina vähän jännittää, osaanko enää ajaa autoa, sillä edellisestä kerrasta on 8 kuukautta.

Blogin pito on kuluneen talven aikana jäänyt entistäkin vähemmälle. Lukijamääriin se ei yllättäen ole vaikuttanut mitenkään, pikemminkin lisäävästi kuin vähentävästi. Se johtaa miettimään, että kasvaisivatkohan lukijamäärät suorastaan valtaviin mittoihin, jos lopettaisin kirjoittamisen kokonaan.

Kirjoitusteni määrä ylitti äskettäin maagisen luvun 1000. En huomannut juhlia saavutusta ollenkaan. Yllättävän paljon se on, en olisi aloittaessani uskonut, että tällaisiin määriin yllän. Toinen, suppeiden kirjoitusten blogini "Kenkä väärässä jalassa" on sekin saavuttanut lukijoita, vaikka se on kevään kuluessa jäänyt lähes kokonaan hoitamatta.

En usko, että blogin pito kokonaan loppuu kesälläkään, harvenee toki. Toivotan silti tässä ja nyt lukijoille hyvää kesää. Uskon, että vielä palaan tähän Töölöntorin kirjoituspöytäni ääreen näihin samoihin puuhiin.

Kuva on Ingmar Bergmanin elokuvasta Kesäyön hymyilyä. Tuollaista kun kesä maalla olisi, haaveilla sopii. Mutta voi olla niinkin, että kohta on hiki ja hyttyset.



1 kommentti:

Lauri kirjoitti...

Kiitos täydellisestä infosta , nyt tiedän mitä sinun lukaalissa tapahtuu
vaikka vietät kesän Längelmäellä.
Kiitos kaikista postauksista ja Hyvää kesää!