keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Merkkikieli


Nuori ystävä lähetti minulle äskettäin facebookissa onnitteluviestin, jonka perässä oli rivi merkkejä: 

Vasta jälkeenpäin kiinnitin merkkeihin huomiota ja yritin tulkita niiden sisältämää viestiä. Jotakinhan ne tarkoittavat, eivät ne mitään ornamenttikoristeita ole.

En osaa niitä verbalisoida. Siinä on seassa kuvioita jotka näyttävät pieniltä värikkäiltä käsikranaateilta elleivät peräti jalkaväkimiinoilta. Mutta en usko, että nuori ystävätär mistään räjäyttämisaikeista antaa vihjeitä. Jotakin perin ystävällistä uskon niiden viestivän.

Jostain syystä minä olen ilmeisen pysyvästi jumissa kaikenlaisten merkkien kanssa. Tekstiin pistän luontevasti kysymysmerkin, kaksoispisteen ja lainausmerkit. Ajatusviiva ja puolipiste kelpaavat myös - joskin säästeliäästi käytettynä.

Huutomerkin kanssa on jo vaikeampaa. Mielestäni se pitäisi varata teinityttöjen käyttöön fanikirjeissä. Oikein suuressa fanituksessa niitä voi tulla pitkä rivi virkkeen loppuun. Minä sen sijaan olen huutomerkin käytössä erittäin pidättyväinen. Minähän en koskaan huuda. Mieluummin tarvitsisin kuiskausmerkin.

Mutta kaikki nämä hymiöt ja emojit ja sen sellaiset. Joka kerta kun tipautan sellaisen tekstiini, tunnen teeskenteleväni nuorekasta. Vähän sama kuin ottaisin lävistyskorun huuleen ja alkaisin ajaa skeittilaudalla.



1 kommentti:

Kari Rydman kirjoitti...

Silloin kun lyhyt viesti saattaa vastaanottajasta tuntua töksähtävältä, tavallista hymiötä :) tai :-) voi kyllä puolustella. Jotta tekstin saisi jotenkin kuvastamaan äänenpainoja ja ilmeitä, pitää olla hyvin taitava sanankäyttäjä. Huutomerkistä olen samaa mieltä kanssasi, samoin kuiskausmerkin tarpeellisuudesta. En oikein keksi muuta kuin "suurempi kuin" ja "pienempi kuin" -merkit, näin:
>tämä on kuiskaus<. Ryhdynpä noita heti käyttämään.