maanantai 9. huhtikuuta 2018

Matkamittarin lukema


Otsikko viittaa tuohon matkamittarin lukemaan, joka on nähtävissä tämän tekstin oikealla puolella. Tätä kirjoitettaessa se lähenee uhkaavasti lukemaa 200000 ja saavuttanee sen lähipäivinä.

Tulee jotenkin hämmentynyt olo. Se on iso luku.

Aloittaessani blogin pidon en osannut kuvitella tällaisesta. Alkuviikkoina mittari ei juuri raksuttanut. Lukijoita saattoi olla muutama päivässä, välillä ei yhtään. Suunnilleen kolmen kuukauden jälkeen vauhti lisääntyi. Nykyisin lukijoita on pari sataa niinä päivinä, kun uusi teksti ilmestyy. Välipäivinäkin on useita kymmeniä.

Lukijat ovat minulle vieraita. Vakituisista lukijoista vain kolme olen tavannut henkilökohtaisesti ja neljäs tuli tutuksi julkisuudesta jo nuoruusvuosinani.. Muista ei ole aavistustakaan, paitsi niistä jotka itse pitävät blogia ja kertovat jotain itsestään sitä kautta.

Seuraan lukijatilastoa Stat counter -nimisen vakoiluohjelman kautta. Siksi minulla on jonkinlainen käsitys, mistä päin maata ja maailmaa sivullani käy  lukijoita ja mitä reittejä he ovat sivulleni kulkeneet. Suomi on tietysti ylivoimainen tässä tilastossa, mutta huomio on kiinnittynyt muutamaan kummalliseen yksityiskohtaan ulkomailta.

1) Minulla on yllättävän paljon vakituisia lukijoita Yhdysvallista, varsinkin Kaliforniaan viittaavissa nettiosoitteissa. En ollenkaan ymmärrä. ketkä siellä ovat minun kirjoituksistani kiinnostuneita. Ettei vaan CIA? Olisin kiitollinen, jos joku näistä antaisi vinkin kommenttipalstalle tai yksityiseen sähköpostiini.

2) Mitä ihmettä tarkoittaa, että olen viime aikoina kaksi kertaa saanut Isosta-Britanniasta tuhatkunta kävijää pienessä hetkessä, ja kaikki ovat käyneet lukemassa saman vanhan tekstini. Viittaisi siihen, että se on saanut jossakin julkisuutta.

Minulla itselläni on tunne, että blogini parasta ennen -päivämäärä on jo ohi. Siksi olen harventanut tämän ilmestymistä. Toinen blogini "Kenkä väärässä jalassa" on testausvaiheessa. En vielä osaa arvioida, onko se onnistunut. Lukijamäärä näyttää olevan kasvussa, mutta onko se tilapäistä vai pysyvää?

Jatkan kuitenkin molempia vielä. Ehkä perinteinen kesätauko antaa uusia ideoita.

Tällaisena ison pyöreän luvun saavuttamisen hetkenä kiitän luijoita kiinnostuksesta.

(Kuva: Karin Juric / Pinterest)



Ei kommentteja: