keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Vaikeita valintoja

Ruuhka aiheuttaa stressiä. Eläkeläisen elämän pitäisi kuulemma olla rentoa ja stressitöntä. Mitä nyt enimmäkseen makoilee ja välillä  vähän tassuttelee pysyäkseen virkeänä.

Minulla alkaa olla paineita kirjojen kanssa. Niitä on nyt kaikkien aikojen ruuhkaksi asti. En oikein ehtisi tassuttelemaan. Äskettäin kirjoitin tässä, kuinka työhuoneeni nurkkaan in kannettu laatikkokaupalla kirjoja. Niiden lisäksi nyt taloon tunkee koko ajan uusia kirjoja. Mihin minä joudun näiden kanssa. Kaikki pitäisi lukea, ne ovat sen arvoisia. Huolellisesti valittuja, tarkkaan tietoon perustuvia valintoja. Eivät mitään sattumalta käteen osuneita.

Lisäksi olisi muutakin menoa. Pääsylippu on ostettu kolmeen teatteriesitykseen ja kahteen konserttiin. Taidenäyttelyitä ja elokuvia on tarjolla. Televisiostakin tulee välillä kiinnostavaa. Tällaisessa tilanteessa tulee onnitelleeksi itseään entistäkin enemmän sitä, että olen ymmärtänyt pysyä etäällä kaikesta penkkiurheiluhullutuksista.

Tänään tuli taas uutta huippuluokan luettavaa. Arundhati Roy oli vierailulla Helsingissä ja minä totta kai kameran kanssa paikalla kirjakaupassa järjestetyssä haastattelussa. Rohkenen käyttää tuollaista kehuvaa sanaa, sillä kirjailijan edellinen teos Joutavuuksien jumala jäi mieleen mestariteoksena.

Nyt on käytännöllinen valintapulma edessä. Miten priorisoin uudet ja vanhat kirjani? Kjell Westön uusi kirja Den svavelgula himlen  (suom. Rikinkeltainen taivas) on loppusuoralla. Täytyy myöntää, mestariteos taas, vuoden suurin lukuelämys. Mutta mikä kirja seuraavaksi? Onko luvassa toinen suuri (suurempi?) elämys? Tämäkö?






2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Rikinkeltaisessa taivaassa (josta pidin paljon) minua ärsytti sama asia kuin jotakuta kriitikkoa, nimittäin Amir, josta oli tehty jotenkin niin kliseinen hahmo. Muuten hieno kirja.

Roope Dessutom kirjoitti...

Hmmm, tarkemmin ajatellen . . .
En lukiessani hahmottanut Amiria erityisen kliseiseksi hahmoksi. Poikkeavaksi kylläkin, kirjan henkilögalleriassa vieraaksi. Mutta onhan näitä, tiukkoja, kireitäkin ihmisiä. Ja tässä tapauksessa lisäperusteluna oli ihan oikea taustalla kytevä kulttuurinen ristiriita.

Mutta nyt kun nostit näkyviin klisee-näkökulman, se alkaa tarkemmin ajatellen tuntua perustellulta. Kun tarkemmin miettii, sitä oikeammalta se maistuu. Ei ehkä ainoa mahdollinen tulkinta mutta erittäin huomionarvoinen. Kiitos.