sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kaikki sekaisin

Tämä on aivan hirmuista.
Sadan päivän poissaolon aikana kaikki on mennyt sekaisin. Raitiovaunuun nouseminenkin on muuttunut pelottavaksi. Enää ei tiedä, minne matka vie. Huitsin Nevadaan, ehkä?

Pitkäaikaisessa kotikaupungissani olen tuntenut ihan oikeasti olevani kotonani, eli siis olen tiennyt ja osannut kaiken tarpeellisen. Olen tiennyt kadut ja rakennukset ja kaupunginosat. Olen osannut toimia oppaana. En ole tarvinnut navigaattoreita. Olennainen osa osaamista ovat olleet liikennevälineet, bussit, raitiovaunut, paikallisjunat.

Mutta nyt raitiovaunujen reitit ja numerot on muutettu. En enää tiedä, millä vaunulla pääsee mihinkin. Perusturvallisuus on järkkynyt.

Olen yrittänyt kartasta tutkia reitit, mutta ei niitä muista. Täytyy kai ajaa reitit läpi yksi kerrallaan.

Kaiken huippu on kolmosen loppuminen.

Olen vuosien varrella ajeluttanut melkoisen määrän vieraitani kolmosen raitiovaunulla täydet kierrokset. Siinä vieras on saanut tuntuman kaupungin kokonaisuuteen. Reitti on kulkenut läpi kaiken tarpeellisen: Hakaniemi, Kallio, Alppila, Töölö, Punavuori, Eira, Ullanlinna, Kaivopuisto, Eteläsatama, Senaatintori, Aleksanterinkatu, Rautatieasema.

Sekavalta tuo reitti on kyllä vieraalle tuntunut. Erityinen ongelmakohta oli Rautatieaseman edustan pysäkki, josta kolmosia lähti neljään eri suuntaan, niin kuin kahdeksikon muotoisen reitin risteyskohdalla aina.. Ei paljon auttanut, että kahteen suuntaan ajoi 3T ja kahteen 3B. Ei auttanut sekään, kun numeroiksi muutettiin kolmonen (vastapäivään ylälenkki) ja kakkonen (myötäpäivään ylälenkki). Alalenkit toisin päin. Ja kuskin piti muistaa molemmissa ääripäissä pysähtyä vaihtamaan vaunun numero.

Lehdessä joku huonojalkainen valitti, että Töölöntorilta ei enää pääse rautatieaseman eteen raitiovaunulla. Kohta tuli liikennelaitokselta oikaisu, että pääseepäs. Pitää vain ajaa yhdellä raitiovaunulla Stockmannin pysäkille, siirtyä siinä kiskojen yli takaisinpäin kulkevien linjojen pysäkille ja nousta siinä toiseen raitiovaunuun, joka ei ajakaan takaisin Töölöön vaan kurvaa Kaivokadun suuntaan.

Tuntuu lähinnä pilkanteolta tuollainen ohje.

Surullista on, että vain muutaman vuoden käytössä olleet kaksi design-pysäkkiä Tennispalatsin vieressä jäävät nyt turhiksi. Niiden editse ei kulje enää mikään linja.

Minusta Stefan Lindforsin suunnittelemat pysäkkikatokset ovat onnistuneita. Niitä uhkaa nyt romuttaminen. Niitä ei voi käyttää bussipysäkkeinä, sillä bussin ovi ei mahdu korkean reunan vuoksi avautumaan. Tämän päivän Hbl kertoi, että jotain ratkaisumallia vielä tutkitaan.

Lindfors on kiistelty suunnittelija, toiset arvostavat, toiset eivät. Jyrkkiäkin mielipiteitä on kuultu.  Hän on suunnitellut vaikka mitä, astioita, huonekaluja, valaisimia, vaatteita, kankaita, pulloja, dildoja. Kaikki vaikuttavat hyvin omintakeisilta. Noista viimeksi mainituista minulla on tiedossa asiantuntijalausunto. Eräs tuttavapiiriini kuuluva neiti C (nimi muutettu) kehui ja ylisti tuotetta paremmaksi kuin mikään muu.

Minä ottaisin Lindforsin katoksen vaikkapa sadekatokseksi kesäasunnolleni. Taitaisi vaan käydä kalliiksi. Voiko edes siirtää? Voisi olla mukava lukupaikka aurinkotuolissa sateella.





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Viimeisen vuoden aikana Helsingissä käydessäni nuo pysäkit tulivat tutuiksi. Onneksi seuraavan kerran sinne tullessani on sukulaistyttöni kenties saanut jo selvitettyä miten siellä seuraavalla kerralla liikutaan. Sitä ihmettelee muutoinkin välillä, että mikä ihmeen "järki" tai peräti järjettömyys, laittaa hyvin toimivat asiat mukamas parempaan malliin. Ja siten hämmenellä monien ihmisten normaalia elämää. Kivahan on tietenkin suunnittelijoiden suunnitella, mutta käytäntö onkin sitten ihan toisenlainen.
t. Roosa

Kari Rydman kirjoitti...

Niin, minusta Helsingin raitiovaunut aloittivat huonontumisen jo silloin, kun linjojen väreistä luovuttiin. Nehän olivat näkyvissä kultun ohella myös vaunufasadin yläkulmissa värivaloina. Niinpä jo kauan ennenkuin raitsikka oli niin lähellä että numero näkyi, sen näki valoista, varsinkin pimeällä. - Kolmeenkymmeneen vuoteen en ole uskaltanut ratikkaa käyttää, enkä bussejakaan. En tiedä miten niissä maksetaan ja mistä saa pilettejä. Metroon en ole edes vilkaissutkaan. Ei maalaisen taju riitä enää stadin paikallisliikenteeseen, eikä edes juniin. Piljettejä ei myydä asemilla eikä junissa, ja älykännykällä pitää jotenkin vilauttaa. Ties mitä vilauttavat.

Kari Rydman kirjoitti...

Korjaus: toisen virkkeen "kultun" pitää olla "kyltin". Näppäimistötkin ovat huonontuneet sitten mun nuoruuteni.

Roope Dessutom kirjoitti...

Roosa, olen ollut ymmärtävinäni, että uudistusten "järki" on siinä, että on rakennuttu uusia kaupunginosia (mm. Ruoholahti, Jätkäsaari) ja niihin on tarvittu joukkoliikennereittejä. Liikennelaitoksen on pitänyt reagoida muuttuneisiin matkustajavirtoihin. Se on ihan pätevä peruste muutella linjoja, ainakin jossain määrin. Mutta onko ollut tarpeen muuttaa melkein kaikkia? En osaa vastata.

Kari, ymmärrän ja uskon, että ei-enää-helsinkiläisen on vaikea tietää uudistuneita reittejä ja linjoja, vaikka kaupunginosat ovatkin vanhalle stadilaiselle tuttuja. Mutta tuo lippuongelma tuntuu liioitellulta murheelta. Jos omistaa älykännykän ja osaa näppäillä siihen numeroita, muuta ei tarvita. Ohje on jokaisen pysäkin seinällä. Kännykkääsi tulee tekstiviesti. Vilautat sitä, jos tarkastaja sattuu tulemaan. - Ilman raitsikka-ajelujen tunnelman kokemista menetät kosketuksen stadin vanhoihin, vielä tallella oleviin parhaisiin puoliin.