sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Nerojen tauti

Kuninkaiden tauti, aristokraattien tauti, nerojen tauti.

Tuollaisia määritelmiä liittyy tautiin nimeltä kihti. Ihan kelvollisia, varsinkin tuo viimeinen. Sopii kyllä minulle.



Minulla on kihti. Kohtauksesta on nyt kuukausi. On se aika hyvin parantunut, mutta pikkuisen vielä pistää ontumaan. Pitää tarkasti katsoa, mihin astuu, ettei kengän etuosan alle osu mitään tasaisesta pinnasta kohoavaa. Varpaille nouseminen ei käy.

Oli minulla samanlainen kohtaus kolmisen vuotta sitten. Silloin en uskonut sitä kihdiksi, vaikka asiantuntija niin sanoi. Olin mielestäni satuttanut varpaan puutarhatöissä.

Kaikenlaisia ohjeita olen saanut. Olut pitäisi jättää. Se on harmillinen ajatus.

Olen nyt viettänyt myöhästynyttä tipatonta tammikuuta jo puolitoista kuukautta. Aloitin sen pari viikkoa ennen kihdin puhkeamista, joten ei luulisi oluen vaikuttaneen vaivan alkamiseen.

Nyt kuitenkin vappu uhkaa elon rauhaa. Olen jo käynyt hakemassa vanhan vappuviuhkan kellarikomerosta. Se on tarpeen, kun lähtee raitille rilluttelemaan. Mutta miten käy nyt olutmaljojen? Uskallanko? Ehkä pitäisi siirtyä pilsneriin?




4 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Eräs entinen kaverini kärsi kihdistä vaikka ei käyttänyt alkoholijuomia juuri lainkaan. Kermajuustoja hän sen sijaan harrasti. En silti ole varma voiko ihmisen sanoa olevan ahkera kermajuuston harrastaja?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kyllähän alkoholi pahentaa kihtiä. Onkohan sinulle aloitettu kihtilääkitys (kannattatisi)? Sen aikanakin alkuun esiintyy (voi esiintyä jopa tiheämmin) kihtikohtauksia. Ikävä tuottaa pettymys, sillä kihti liittyy enämmänkin nykyiseen yltäkylläiseen elämäntapaan kuin nerouteen. Ei kai sinulla ole menossa diureettia (nesteenpoistolääkettä)? Kihtikohtaukseen auttaa parhaiten kortisonikuuri. Kihti on siis olemassa vaikka ei juuri oireilisikaan ja voi oireilla vaikka alkoholissa pitäisi taukoa.

Oscari kirjoitti...

Arvoisa blogisti,

kun itsellä on, jopa melkoisen usein, melkoisia kihtikohtauksia, niin varpaissa, jalan päkiässä kuin käsissäkin, ehkä osaa ymmärtää kohtalotoveria.
Noin yksinkertaistettuna voisi todeta, että sivustolla http://www.terve.fi/kihti/kihti-potilasohje on keskeiset ohjeet eri aineiden välttämiseksi. Paistetut silakat ovat suurinta myrkkyä meille kihtipotilaille.
Kihtiin tarkoitetut lääkehoidot eivät ole toimineet ja oireita on lievittänyt pancode-lääkitys, joka ei kuitenkaan ole muuten suositeltava.

ystävällisesti

Oscari

Dessu kirjoitti...

Kiitän ohjeista ja osoitteista. Kaikenlaisia ikäviltä tuntuvia tapoja tässä kai pitää ruveta noudattamaan.
Heidin kysymyksiin vastaan privaattipuolella - tämän sorttisia asioita en oikein tunne voivani pistää isoon julkisuuteen.