perjantai 21. huhtikuuta 2017

Polleata poikaa

Ei niihin osaa varautua. Aina ne tulevat yllättäen.

Saattaa mennä pitkiä aikoja, ettei kukaan kehu. Sitten yhtäkkiä saa kahdet kehut peräkkäin.

Ensin kyselin entisen työpaikkani kuulumisia. Sain kuulla, että ilmapiiri on käynyt kireäksi. Uusi pomo painaa päälle. Turhanaikaista hyppyyttämistä, luottamuksen puutetta, kyttäilyä.

- Ennen oli kaikki paremmin.

Se oli kehu. Hän tarkoitti minua, sitä aikaa jolloin minä olin vielä vaikuttamassa asioihin. Ihan noin luottamuksellisesti, meidän kesken sanottuna.

***
Vähän myöhemmin sain luettavakseni naistenlehden. Siinä oli kiiltävällä paperilla värikuvien kera tutun näyttelijän haastattelu. Tavanomaisen naistenlehtilätinän keskellä hän yhtäkkiä mainitsee minut, ei nimeltä mutta tunnistettavasti. Viitisentoista vuotta sitten minä olin ollut se, joka innosti hänet Teatterikorkeakoulun pääsykokeeseen. 

Myönnän, muistan. En silloin mitenkään osannut arvata, että satunnaisella harrastajateatteriesityksen jälkeisellä rupattelulla olisi niin ratkaiseva vaikutus nuoren ihmisen elämään.  Jotenkin tuntui, etten ansainnut tätä kehua. Kiitin kuitenkin facebookissa huomionosoituksesta.

Kun näin ylenpalttinen kehujen aalto oli ylleni vyörynyt, tuntui, että minun on vuorostani jatkettava samassa sävyssä. Ensimmäiseksi kehuin ravintola Mezopotamyan herkullisen lounasbuffetin. Kyllä oli kokki polleata poikaa. Ihan niin kuin minäkin.

Tätä on syytä jatkaa.


Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...