tiistai 11. huhtikuuta 2017

Epäolennainen sivuseikka

Ihmettelin aluksi, eikö kukaan muu ollut kiinnittänyt huomiota elokuvan käsikirjoituksen epäloogisuuteen.

Eivät olleet. Muut olivat ihan öönä siitä, mitä tarkoitin.

Minä selitin. - Huomasitte kai, että elokuvan alussa aivan selvästi mainittiin, että oli syyskuu. Sitten kuitenkin elokuvan ulkokohtauksissa peipposet lauloivat metsässä ja yöt olivat kovin valoisia. Aivan hyvin näki yöllä kulkea rannoilla ja jopa kaatosateessa kuoppaa kaivaa vajan takana. Ei edes täysikuu niin paljon valaise.

Ai jaa, oliko noin? Ei kukaan muu ollut tuollaisia huomannut.

Tyypillistä Dessua, kiinnittää huomiota epäolennaisiin sivuseikkoihin, venkoili joku. Kuulosti korvissani ihan joltakin poikkeavalta syndroomalta. Elokuvan pointtihan oli kuitenkin aivan toisaalla. Eikö Dessu sitä huomannut, että kyseessä oli vanha eroottinen elokuva?

Kyllä minä toki senkin tiedostin, onhan elokuvalla kova maine. Liana Kaarinan paljaat rinnat vilahtavat pari sekuntia Esko Salmisen käsissä. Paljas pyllypuoli näkyy uimaan juostessa. Toivo Mäkelän katse karkailee avaraan kaula-aukkoon.



Oli se kova juttu 1960-luvulla. Muistan hyvin, kun joskus noin 13-vuotiaina katselimme poikien kanssa Jyväskylässä Väinönkadun elokuvateatterin mainoskuvia. Erityisesti tuo julisteen uimakohtauksen kuva toi sieluun häivähdyksen jostakin toistaiseksi tavoittamattomasta. Suuren maailman ja isojen poikien juttuja.

Mutta ei tämä ole "kova juttu" enää. Katsomiskelpoiseksi "Kuu on vaarallinen" kuitenkin vieläkin osoittautui, kun se tänään tuli televisiosta (ohj. Toivo J. Särkkä 1962).

Ja on se ollut analyysikelpoinenkin, ihan Filmihullua myöten (numero 5 / 2000). Siinäkin huomataan vain erotiikka mutta ei epäloogista syyskuun peippoa ja yön valoisuutta.

Kai se sitten on epäolennainen sivuseikka. Ja katsojan omituinen syndrooma.



2 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Kukaan ei ihmettele, jos oopperassa hiivitään ja lauletaan "Hys! Nyt hiljaa, aivan hiljaa!" niin kovaa että kokonainen kirkonkylä siihen heräisi. Elokuvissa "realismi" on yleensä hyvin näennäistä. Ruuhkaisessa kaupungissa löytyy aina parkkipaikka oven edestä. Kukaan ei käy vessassa, ellei tarkoituksena ole mennä sinne kaksin, ja aivan muuta tekemään kuin sitä tavallista. Klassisissa rakkauskohtauksissa on aina mukana kolmaskin, joka soittaa viulua. Itse jouduin kerran tekemään radiokuunnelmaan äänet, ja yksi sävellyksistä, suuritöinen, kuvasi täysin hiljaista metsäaukiota, jota kuu valaisi, ja jossa lehdokki tuoksui.
Ehkäpä hämmästyttävä löytösi johtuikin siitä, että olit sitä pääasiaksi tarkoitettua tavaraa jo nähnyt ähkyyn asti, ja etsit jotain muuta koettavaa. Yöllä ei voi kuvata normaalifilmille, ja linnunlaulu liitetään lempeen. Näitkin äkkiä elokuvan takaisen todellisuuden! Oli epäilemättä elämys! :)

Roope Dessutom kirjoitti...

Oikeastaan aika hyvä analyysi harhautumiseni syistä. Pätee tällaiseen varttuneessa iässä elokuvaa katselleeseen. Pitäisiköhän sittenkin surra kadotettua murrosikää? Silloin epäilemättä havaitsi olennaisen.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...