lauantai 13. helmikuuta 2016

Salakuuntelija junassa



Junassa kuulee, vaikka ei tahtoisikaan.

Välillä ehkä jopa tahtookin. Pitkä matka, tylsät maisemat. Kukapa ei joskus kaipaisi virkistystä nuutumukseensa. Vaikka vähän salakuunnellenkin.

Takana istui nuori pariskunta, kaikesta päätellen uuden suhteen alkuvaiheissa. Kävi selväksi, että heillä on suhteen vakiintumista haittaava ongelma. Asiaa käsiteltiin kyllä hillitysti, ilman suurta draamaa, mutta ristiriita kävi selväksi edessä istuvalle salakuuntelijalle.

Pariskunnan naispuolinen jäsen oli ärsyyntynyt. Miespuolinen yritti vähätellä ongelman merkitystä mutta ei onnistunut. Kuulijalle kävi selväksi, että miehen on hoidettava asia kuntoon, jos tahtoo, että suhde jatkuu. Jos ei hoida, suhde loppuu. Ota tai jätä.

Mikä oli ongelma? Ei, ei, väärin arvasitte. Viinasta ei puhuttu.

Syynä oli miehessä jossakin paidan alla oleva tatuointi. Ellei peräti housun alla oleva, tämä ei käynyt puheesta selvästi ilmi. Mutta oli kummassa tahansa, siinä oli väärän naisen nimi. Se pitää poistaa, maksoi mitä maksoi.

Minun sukupolveni ei innostunut tatuoinneista. Fiksu sukupolvi, tässäkin.


(Kuva elokuvasta Rakkaus alkaa aamuyöstä, ohj. J. Hiilloskorpi)


3 kommenttia:

Syksyntuulia kirjoitti...

No hohhoijaa, onpa "uudella" naisella heikko itsetunto, kun joku menneisyyden erhe pitää poistattaa! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen ollut jo yli parikymmentä vuotta naimisissa, ja anoppilassa on edelleen miehen nuoruuden tyttöystävän kuva raameissa seinällä (miehen vanhassa huoneessa). "Kun se on niin nätti", vastasi anoppi kun aikoinaan sitä vähän kyseenalaistin.

Meri kirjoitti...

Elämä on kasvua ihmissuhteitten kautta joista saa olla kiitollinen.