sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Isoa etsimässä



Ei pitäisi päästää itseään liian helpolla. Ei varsinkaan eläkkeellä. Voi kuulemma veltostua.

Huomaan, että minulla kohtalaisen uutena täyseläkeläisenä on taipumus päästää itseni liian helpolla. Ei niin, että kokonaan joutilas olisin. Eikä niin, että olisin sohvanpohjalle juuttumassa. Eikä edes niin, että aktiviteettien kokonaismäärä olisi kovin merkittävästi pienempi kuin ennen.

Tarkoitan sitä, että minulla ei ole mitään isoa projektia käynnissä. On vain pieniä: tänään yhtä, huomenna toista, ylihuomenna jotain muuta.

Virkavuosina oli aina jokin iso pitkän tähtäimen projekti käynnissä. Oli kirjoitustöitä, joille oli varattu aikaa vähintään puoli vuotta. Siitä sitten syntyi satasivuisia asiakirjoja.

Nyt ei ole tekeillä mitään satasivuista. Voisin tietysti alkaa kirjoittaa romaania, mutta mietin vielä. Aihe on ollut mielessä jo 40 vuotta. Ajankohtainen teema on kylläkin ehtinyt hieman vanhentua. Genre olisi nyt historiallinen romaani.

Voisin tietysti ruveta vääntämään väitöskirjaa. Siihenkin olisi aihe valmiina, ainakin melkein. Mutta mistä löytäisin motivaatio? Eikä taitaisi olla enää mahdollistakaan, kun hallituksemme opetusministeri on keksinyt hyvän keinon tehostaa yliopistojen toimintaa, varsinkin Helsingin yliopiston.

Ei siis ole ihan helppoa päästä aloittamaan uutta isoa kirjoitusaihetta.

Entä sitten lukeminen? Onhan isoja lukemisprojektejakin. Viime aikoina olen lukenut vain "pieniä", sellaisia joiden viimeinen sivu tulee vastaan päivässä tai parissa, viimeistään viikossa.

Tässä "pieni" ei tarkoita huonoa. Moni pieni on hieno lukuelämys. Tarkoitan vaativaa, pitkäkestoista urakkaa. Ei välttämättä yhteen putkeen luettavaa vaan vähitellen etenevää.

Kirjahyllyjeni suurin kirjasarja on Carl Grimbergin Kansojen historia, 24 osaa. Siihen en ryhdy, siihen uppoaisi. Toiseksi suurin on Kansojen kirjallisuus, 12 osaa. Sen olen varmaankin tullut vähitellen lukeneeksi läpi, hakuteoksena.

Koottuja teoksia on monelta kirjailijalta, Aho, Haanpää, Ibsen, Pekkanen... En usko, että niihinkään tartun. Vaativa luku-urakka olisi tietysti Volter Kilven Alastalon salissa. Sen luin aikoinaan tenttiin, pakollisena. Ei nyt uudestaan.

Katse huomaa hyllystä sinikantisen kolmiosaisen teossarjan.

Tuota olen monesti ennenkin katsellut sillä silmällä. Kolme osaa pysyy kohtuullisuuden rajoissa, vaikka osat ovatkin paksuja. Kirjasarja on tuttu, olen sitä selaillut, lueskellut, käyttänyt hakuteoksena. Tunnen tyylin, tiedän kirjoittajan originellin asenteen. Mutta jos oikein muistan, en ole sitä koskaan lukenut kerralla alusta loppuun, kokonaisena. Tämä voisi olla kevään luku-urakkani. Uskoakseni pääsisin loppuun kesään mennessä, tai viimeistään syksyyn, hitaammallakin tahdilla. Sivuja on noin 1300. Tyyli ei ole raskasta.

Kirjasarja on Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoria I - III.

Selailen ykkösosaa. Sen motto on terävä, tätä en muistanutkaan.

"Sen seikkaperäinen kuvaaminen, mitä ei koskaan ole tapahtunut, ei ole ainoastaan historiankirjoittajan tehtävä, vaan myös jokaisen todellisen kulttuuri-ihmisen luovuttamaton oikeus."  (Oscar Wilde).

Taidanpa tarttua tähän isoon.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää, jotenkin söpön sopivaa että olet syntynyt juuri Kalevalan päivänä.
Sari maaseudun rauhasta

Anonyymi kirjoitti...

Yhdyn Sarin onnitteluihin ja suosittelen todella lämpimästi Fridellin luentaan Edesmennyt professori Veikko Litzen suositteli aina sen alkuosaa loistavana kulttuurihistorian metodioppina.

Oscari, myös maalta

Heidi kirjoitti...

Onko sinulla syntymäpäivä? Onnea!

Kari Rydman kirjoitti...

Tuttu filosofi piti muinoin Friedelliä hyvin lukukelpoisena, "kunhan ei uskonut ihan kaikkea". Mutta juuri tuo lennokas ote on viehättävä. - Facebookissa jo onnittelinkin sinua, mutta mainitsen asiasta varmemmaksi vakuudeksi tässäkin!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...