Minä
olen jälleen autoileva kansalainen. Tunnen kuuluvani joukkoon.
Autoni
oli talvisäilytyksessä marraskuusta alkaen tuttavan isossa tallissa Vantaan
syrjäisillä perukoilla. Vakuutusmaksut siinä säästyivät, muun hyödyn lisäksi.
Nyt sain auton taas seisomaan Töölöntorille. Öljyt oli vaihdettu, tulpat
uusittu, akku ladattu. Kaikki on siis valmista kesäkautta varten.
Turhan
aikaisin tämä taisi tapahtua. En minä vielä maalle lähde. Tuskin ennen vappua,
ellei nyt aivan helteinen huhtikuu puske päälle.
Autoa
tuodessaan kaverini kysyi, että eikö alkaisi jo olla aika vaihtaa auto
uudempaan. Yarikseni on vuosimallia 2003 ja sillä on ajettu kohta sata tuhatta
kilometriä. Kaverini on automekaanikko, joten hänen ehdotustaan on syytä
harkita.
Hänellä
olisi tarjolla minulle juuri sopiva vaihtoauto, Citroën Berlingo. Hän tietää intohimoisen menneisyyteni Rättisitikan
omistajana. 2CV oli ensimmäinen autoni, enkä ole siitä koskaan toipunut.
Myöhemmin on ollut myös Visa. Berlingoa olen joskus syrjäsilmällä katsellut, on
siinä jotain viehätystä. Mutta toisaalta se on turhan iso minun käyttööni.
Vieläkö palaisin nuoruudenrakkauteni pariin? Sitikan kanssa
tulee se olo, että sitä voi ajaa vain baskeri päässä.
On minulla muitakin ehdotuksia niskassani. Entinen
sihteerini neiti B. on vuosikaudet vaatinut, että minun pitäisi ostaa
moottoripyörä. Mieluiten Harrikka. Se kuulemma antaisi minulle seksikästä
imagoa ja sopisi muutenkin tällaiselle kypsässä iässä olevalle herralle. Voisin
lähteä vaikkapa vaellukselle Keski-Eurooppaan.
Minulla itselläni on huoli, oppisinko ajamaan isoa
moottoripyörää turvallisesti. Kokemus on vähäinen. Neiti B:n kyydissä olen istunut,
kun hän houkutteli mukaan Orivedeltä Tampereen suuntaan, Orituvalle asti.
Vauhti oli arviolta kahta sataa, ja pelkäsin vallan pirusti.
Taidan mieluummin hankkia polkupyörän. Maalla siitä olisi
hyötyä. Olen nuorena pyöräillyt paljon, moneen kertaan Helsingistä Jyväskylään
ja takaisin. Eikä siihen enää tarvita ajolupaakaan, niin kuin ennen. Kuvassa
kaukaista esisukulaistani koskeva polkupyörälupa.
5 kommenttia:
Asun maalla ja kuljen työ- ja muut matkani linjurilla (kotoani n.3 km pysäkille) sekä omistan kaksi pyörää; ilman vaihteita Skepphult vuodelta 1980 sekä sähköpyörän Monark vuodelta 2011. Molemmat toimivat ihan moitteettomasti, niitä ei tarvitse katsastaa, vakuutus on kotivakuutuksessa. Sähköpyörän huollan kerran vuodessa pyörähuollossa, vaihteettoman huollan itse.
Auton myin pois neljä vuotta sitten enkä ole katunut päivääkään, päinvastoin säästän todella paljon muuhun kivempaan/tarpeellisempaan kuin siihen pohjattomaan kaivoon nimeltään auto.
En ole enää nuori vaan vuosimallia 1952 ja tottunut kävelemään, pyöräilemään sekä käyttämään linjureita jo silloin nuoruudessani Tampereella.
//Eija
Haihattelu on hyvä sana kuvaamaan autokuumetta. Eihän vähän ajettu 12-vuotias auto ole vanha. Mutta jos Citroen kiinnostaa niin miksei C3 Picasso? Siinäpä on asennetta. Mutta vanha toimiva auto pidempiä kulkutarpeita varten ja kunnon polkupyörä on kyllä hyvä pari.
Minä tarvitsen autoa hyvin vähän, kaupungissa en käytä sitä ollenkaan. Kaupungissa kävelen tai ajan julkisilla.
Kesällä maalla auto on kuitenkin välttämätön. Siitä kertyy vuodessa ajoa suunnilleen 5000 km. Sekin ehkä vähenisi, jos ajaisin polkupyörällä postilaatikole lehtiä hakemaan. Matka noin 3 km suuntaansa. Käveltäväksi se on vähän liian pitkä, laiskuus iskee ja auto tulee käyttöön. Kauppareissuihin auto on kyllä pakollinen, matkaa 12 km.
Dessu
Siis että kävellä 3 kilometriä on pitkä matka?! Eihän siihen mene kuin vajaa puoli tuntia ja pyörällä ehkä 10-15 minsaa. Päivän reippailu.
Sähköpyörällä (tai eu-skootterilla) kaupassakäynti on leikkiä. Pyörään saa vielä sivulaukutkin mukaan. Auto ei ole edes tähän asiaan pakollinen.
Musta tuntuu, että kyseessä on mukavuus.
//Eija
Onneksi Orituvalta saa pelon lievitykseksi kreemimunkkia, lapsuuden unelmaa.
Åboriginal
Lähetä kommentti