torstai 19. maaliskuuta 2015

Vanhoillinen laatukonservatiivi



Kevät on hämmentävän pitkällä. Lumi on poissa. Kaupungissa siivotaan jo kaduilta hiekkaa pois. Voin aloittaa perinteiset kävelyretkeni.

Mutta pöly haittaa. Silmiä kirveltää, yskittää, ääni on käheä. Hakeudun sittenkin vielä sisätiloihin. Päätän vilkaista olisiko elokuvateatterissa mitään sopivaa tarjolla. Saleja on paljon, varmaankin jotain sopivaa löytyy.

Teatterin iso aula on yllättävän täynnä väkeä, vaikka on alkuiltapäivä. Suorastaan tungos, pitkät jonot kassalle. Mikä merkillinen aiheuttaa tämän?

Selvisi. Jonotuksen aiheuttaja on suomalaisen elokuvan uusin mestariteos nimeltä Luokkakokous.

Olen lukenut esittelyt ja kritiikit monesta paikasta. Olen saanut käsityksen, että elokuvan keskeistä antia on ryyppäys, rellestys, paneskelu, pieru  ja muut eritteet sekä miehinen herjanheitto. Se on siis ilmiselvästi hauska elokuva.

Sellaisista aineksista syntyy yleisöryntäys. Kaupalliseen menestykseen pyrkivä tuotantoyhtiö tajuaa heti, että tätä kansa tahtoo. Tätä lisää. Eikä tarvitse elämystä etsivän kansalaisen pelätä, että eteen tulisi mitään tekotaiteellista postmodernismia.

Kaltaiseni vanhoillinen laatukonservatiivi ei kuitenkaan innostu vaan kääntyy ulos. Olisin halunnut jotain toisenlaista, vaikkapa Bergmania, Tarkovskia, Truffaut´ta, Taviania, Loseyta. Tai hauskojen elokuvien puolelta olisivat kelvanneet vaikkapa Chaplin, Wilder, Tati tai Allen. Mutta sellaisia ei ole tarjolla. Eikä tule. Siksipä joudun jäämään ilman.

Millä korvaisin pettymyksen?

Siiten keksin. Siitä melkein vierestä menee Arkadiankatu. Lähden kulkemaan sitä pitkin Kauppakorkeakoulujen ohi ja kohta saavun hautausmaalle. Kierros siellä on hyvä korvike. Katupölykään ei leijaile sinne asti.

Hietaniemen hautausmaa on erinomainen vaelluskohde. Se on suuri alue, sieltä löytää joka kerta uutta.

Heti portilla on Kekkonen. Se pysähdyttää aina. Lähellä on myös Paasikivi ja monta muuta valtiomiestä, kuten Ryti, Tanner, Linkomies ja Sorsa. Mannerheim näkyy kauempana suoran käytävän päässä. Tällä kerralla etenen kuitenkin taiteilijakukkulalle.

Taiteilijakukkulalla ovat saaneet viimeisen leposijansa sellaiset suuret nimet kuin Akseli Gallén-Kallela, Alvar Aalto ja Mika Waltari. Lisäksi siellä on minulle henkilökohtaisesti eri yhteyksistä tutuksi ja arvostettaviksi tulleita taiteilijoita kuten Paavo Rintala, Åke Lindman, George de Godzinsky, Reko Lundan, Tapio Wirkkala,  Solveig von Schoultz, Yrjö Jyrinkoski, Marjatta ja Martti Pokela ja Leif Wager.

Ja nukkuu siellä ikiunta yksi elokuvakomedian erikoismieskin, nimittäin Spede Pasanen. Lapsuusvuosienen suursuosikki radiosta ja televisiosta. Myöhemmin ei niin suuri suosikki. Huippulahjakas kuitenkin. Mitä hän olisikaan saanut aikaan jos olisi suhtautunut elokuvan tekoon vakavasti ja kunnianhimoisesti?

Parempi kuitenkin käynti Speden haudalla kuin "Luokkakokouksessa". Näin luulen, elokuvaa näkemättä. Ennakkoluuloiseksi minua toki voi epäillä.

(Kamera ei ollut mukana, siksi kuva parin vuoden takaa. Vielä ei ollut kukkia.)





3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Hautausmaat ovat hienoja matkakohteita.

Anonyymi kirjoitti...

Eteläisen Euroopan hautausmaat ovat must-kohde matkoilla. Niissä on spontaania otetta ja pönöttämätöntä merkitysten yhdistelyä.

Åboriginal

Heidi kirjoitti...

Se elokuva on todennäköisesti paska, joten kannattaa olla vanhoillinen laatukonservatiivi.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...