"Kannattaisi olla
nuori ja nainen", kirjoitti Helsingin Sanomat tänään.
Jäi tuollainen vähän ärsyttämään, koska en ole nainen enkä
varsinaisesti ihan nuorikaan. Riippuu tietysti jossain määrin arvioijan omasta
näkökulmasta, siis tämä nuoruus. Mutta kirjoituksen idea lähti siis siitä, että
tällainen kuin minä ei kannattaisi olla, pitäisi olla tyystin toisenlainen.
Lehti yritti kirjoituksellaan väittää, että jos on nuori ja
jos on nainen, on suurimmalla todennäköisyydellä onnellinen. Toisessa
äärilaidassa erityisen ankeaa on miehillä, jotka ovat iältään
neli-viisikymppisiä. Sen jälkeen pikkuisen helpottaa, mutta ei paljon. Minä
olen yli neli-viisikymppinen.
YK:n tilaston mukaan Suomi on sijalla seitsemän maailman
onnellisimpien ihmisten listalla. Edelle ovat tunkeneet Tanska, Norja, Sveitsi,
Hollanti, Ruotsi ja Kanada. Lisäksi OECD on listannut maat sen mukaan, missä on
paras elämä. Siinä listassa Suomi on kahdeksantena. Edellä ovat samat maat ja
lisäksi Australia ja Yhdysvallat. Vain Hollanti on jäänyt jälkeen. Aika hyvin
Suomella siis menee, ainakin nuorilla naisilla. Olisimme varmasti ykkösiä, jos
Suomessa asuisi vain nuoria naisia, mutta me vanhemmat miehet harmillisesti
pudotamme sijoitusta.
Vähän jää epäily kaivertamaan. Nuori nainen en ole ollut,
joten siitä en osaa kokemusperäisesti mitään sanoa. Nuori mies sen sijaan olen ollut itse henkilökohtaisesti eikä siitä ole kauankaan - ei edes aivan täyttä puolta vuosisataa, joten muistan sen hyvin. Ei se muistikuvani mukaan mitenkään ihmeellisen onnellista aikaa ollut,
vaikka oli siinäkin tietysti kihelmöivät hetkensä. Yleisvaikutelmaksi jäi ainainen
sekasorto ja etsintä ja sähläys. En hirveästi kaipaa sinne takaisin. Tai ehkä joskus, mutta vain
joihinkin yksittäisiin tapauksiin.
Neli-viisikymppisenä oli ainainen kiire ja stressi.
Herätyskello määräsi armottomasti liikkeelle. Kireät aikataulut ja
suorituspaineet jäivät rasittamaan
muistikuvia. Ei hyvä sekään.
Nyt, "varttuneessa iässä", paineet ovat poissa,
mikä johtuu enimmäkseen siitä, että en enää ole sidoksissa työaikatauluihin.
Pieniä projekteja teen, en muuta.
Pidän uutena onnellisuustekijänä sitä, että saatoin heittää
kellon ranteestani huus hemmettiin. Menen ja tulen sen mukaan, milloin haluan
mennä ja tulla. Nukun kun väsyttää,
valvon kun ei väsytä, syön kun tulee nälkä. Vuorokausirytmi on kyllä mullin
mallin verrattuna entiseen. Se ei taida olla kovin terveellistä mutta ainakin
se on mukavaa.
On hyvin vähän sitovia aikoja. Tuntuu luksuselämältä mennä
nukkumaan tietäen, että herätyskello ei aamulla soi. Teatteriin, konsertteihin
ja elokuva-arkistoon pitää onnistua menemään silloin kujin esitys alkaa. Muuten
ei ole väliä. Tämä voi tietysti haitata muita. Äskettäin kahvilaseuralaiseni
myöhästyi omasta tärkeästä tilaisuudestaan, kun minä vaan höpötin pöydässä omia
juttujani enkä ollenkaan tajunnut ajan kulumista. Eikä ollut edes ensimmäinen
kerta kun näin kävi hänen kanssaan. Pitänee tästä lähtien varoittaa etukäteen
kaikkia seuraani liittyviä, että aikataulut ja ehtimiset jäävät seuralaisen
omalle vastuulle. Minä olen sellaisissa asioissa vastuuton.
Vailla vastuuta varttuneessa iässä, siinäkö onnellisen
elämän salaisuus? Ei taida onnistua nuorilta naisilta.
Ohjeita onnellisuuden saavuttamiseksi meille kyllä tarjotaan. Tässä sata amerikkalaista. Sopii valita:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti