Outoja vehkeitä

Vuoden kiertokulku on taas edennyt siihen pisteeseen, jolloin pistin autoni talviteloille. Ajoin Yariksen tänään Vantaalle kaverini ystävällisesti käyttööni antamaan vanhaan varastoon, jossa se saa uinua käyttämättömänä kevääseen asti. Herätys tapahtuu sitten, kun lumi on sulanut ja uusi kesä antaa merkkejä tulosta.

Näin on tapahtunut jo vuosikymmeniä joka syksy siinä vaiheessa kun ensilumi uhkaa sataa ja pitäisi vaihtaa talvirenkaat. Minä en tarvitse autoa talvisin, sillä en aio lähteä kesäkotiini pohjoiselle Pirkanmaalle. Helsingissä on erinomainen joukkoliikenne. Töölöntorillta on helppo matkustaa joka suuntaan raitiovaunulla tai bussilla. Kuukausilippu maksaa vähän yli neljäkymppiä, ja sillä saa matkustaa Helsingin sisällä niin paljon kuin haluaa raitiovaunuilla, metrolla, busseilla ja paikallisjunalla.

Mutta se auton laittaminen talviteloille ei taaskaan onnistunut aivan niin sujuvasti kuin olisin halunnut. Minä en ole mikään tekniikan ihmemies, sen kaikki blogin vakituiset lukijat ovat jo moneen kertaan tulleet tietämään.

Piti irrottaa akun johdot. Ensin piti avata konepelti. Se ei ole aivan helppo tehtävä, kun sen tekee vain kerran vuodessa. Tai itse asiassa kaksi kertaa vuodessa, sillä avaanhan minä sen taas keväällä, kun pitää kiinnittää akun johdot. No, aukesi se, kun hetken olin kopeloinut sitä loukkoa kuskin vasemman polven yläpuolisessa tilassa. Pellin tukikepin sain paikalleen ihailtavan helposti.

Sen sijaan johtojen irrottamiseen tarvittavan työkalun löytyminen oli vaikeaa. Kyllä tallissa työkaluja oli vaikka kuinka paljon, mutta oikeaa kokoa ei meinannut löytyä. Lisäksi pelkona oli sähköisku. Muistan kaverini varoitukset, että ensin pitää irrottaa punainen johto, vai oliko se sittenkin musta johto. Jompikumpi joka tapauksessa se oli. Eikä työkalu saa osua kahteen kohtaan yhtä aikaa.

Avaamatta jäi. Pitkän yrittämisen jälkeen piti hakea kaveri seinän takaa apuun, niin kuin melkein aina ennenkin. Häneltä homma sujui. Työkalu löytyi heti ja johdot irtosivat suunnilleen kymmenessä sekunnissa.

En voi muuta kuin kunnioittaa ammattimiehiä, joilta verstashommat sujuvat. Toinen samanlainen kunnioituksen kohde ovat rakennusmiehet. Minä olen molemmissa täysi tumpelo. Välillä tulee näitä tilanteita, joissa osaamattomuus hävettää. Kyllä tällaiset käytännöllisten alojen osaamiset ansaitsevat kunnioituksen ja ovat täyin rinnastettavissa akateemisen koulutuksen antamaan osaamiseen.

Jäin hetkeksi katselemaan kaverini työtä verstaassaan. Hänellä on siellä oudon näköisiä vehkeitä. Jotkut niistä olivat korjattavana, jotkut työkaluja. Minulla ei ole aavistustakaan vehkeiden käyttötarkoituksesta. Olisi oikeastaan pitänyt ottaa niistä valokuvia, mutta en hoksannut. Netistä löysin vähän samannäköisiä. Liitän tähän yhden. Kovasti tarpeellisen näköinen vehje, mutta ei aavistustakaan, mikä on sen käyttötarkoitus. Ehkä joku lukijoista tietää?