Vuoden
kiertokulku on taas edennyt siihen pisteeseen, jolloin pistin autoni
talviteloille. Ajoin Yariksen tänään Vantaalle kaverini ystävällisesti
käyttööni antamaan vanhaan varastoon, jossa se saa uinua käyttämättömänä
kevääseen asti. Herätys tapahtuu sitten, kun lumi on sulanut ja uusi kesä antaa
merkkejä tulosta.
Näin
on tapahtunut jo vuosikymmeniä joka syksy siinä vaiheessa kun ensilumi uhkaa
sataa ja pitäisi vaihtaa talvirenkaat. Minä en tarvitse autoa talvisin, sillä
en aio lähteä kesäkotiini pohjoiselle Pirkanmaalle. Helsingissä on erinomainen
joukkoliikenne. Töölöntorillta on helppo matkustaa joka suuntaan raitiovaunulla
tai bussilla. Kuukausilippu maksaa vähän yli neljäkymppiä, ja sillä saa matkustaa
Helsingin sisällä niin paljon kuin haluaa raitiovaunuilla, metrolla, busseilla
ja paikallisjunalla.
Mutta
se auton laittaminen talviteloille ei taaskaan onnistunut aivan niin sujuvasti
kuin olisin halunnut. Minä en ole mikään tekniikan ihmemies, sen kaikki blogin
vakituiset lukijat ovat jo moneen kertaan tulleet tietämään.
Piti
irrottaa akun johdot. Ensin piti avata konepelti. Se ei ole aivan helppo
tehtävä, kun sen tekee vain kerran vuodessa. Tai itse asiassa kaksi kertaa
vuodessa, sillä avaanhan minä sen taas keväällä, kun pitää kiinnittää akun
johdot. No, aukesi se, kun hetken olin kopeloinut sitä loukkoa kuskin vasemman
polven yläpuolisessa tilassa. Pellin tukikepin sain paikalleen ihailtavan
helposti.
Sen
sijaan johtojen irrottamiseen tarvittavan työkalun löytyminen oli vaikeaa.
Kyllä tallissa työkaluja oli vaikka kuinka paljon, mutta oikeaa kokoa ei
meinannut löytyä. Lisäksi pelkona oli sähköisku. Muistan kaverini varoitukset,
että ensin pitää irrottaa punainen johto, vai oliko se sittenkin musta johto.
Jompikumpi joka tapauksessa se oli. Eikä työkalu saa osua kahteen kohtaan yhtä
aikaa.
Avaamatta
jäi. Pitkän yrittämisen jälkeen piti hakea kaveri seinän takaa apuun, niin kuin
melkein aina ennenkin. Häneltä homma sujui. Työkalu löytyi heti ja johdot
irtosivat suunnilleen kymmenessä sekunnissa.
En
voi muuta kuin kunnioittaa ammattimiehiä, joilta verstashommat sujuvat. Toinen
samanlainen kunnioituksen kohde ovat rakennusmiehet. Minä olen molemmissa täysi
tumpelo. Välillä tulee näitä tilanteita, joissa osaamattomuus hävettää. Kyllä tällaiset
käytännöllisten alojen osaamiset ansaitsevat kunnioituksen ja ovat täyin
rinnastettavissa akateemisen koulutuksen antamaan osaamiseen.
Jäin
hetkeksi katselemaan kaverini työtä verstaassaan. Hänellä on siellä oudon näköisiä
vehkeitä. Jotkut niistä olivat korjattavana, jotkut työkaluja. Minulla ei ole
aavistustakaan vehkeiden käyttötarkoituksesta. Olisi oikeastaan pitänyt
ottaa niistä valokuvia, mutta en hoksannut. Netistä löysin vähän samannäköisiä.
Liitän tähän yhden. Kovasti tarpeellisen näköinen vehje, mutta ei
aavistustakaan, mikä on sen käyttötarkoitus. Ehkä joku lukijoista tietää?
7 kommenttia:
Tuttu kapine tuo on. Erityisen läheinen, koska on tullut markkinoille syntymävuonnani. Pikkupoikana muistan ihailleeni tätä Helsingissä käydessäni PSO:n näyteikkunassa. Amerikasta oli tuotu yksi malliksi. Liekö sama nyt kaverisi verstaalla?
Tekniset tiedot:
Wave Transformer 1018 Hz - 250 Hz. 1948. Aalto Research Laboratory, Gotland.
Launched in Chicago in 1948, where it was quickly nicknamed 'The Flying Pig', the '45' played a significant role in the energy-consuming industrial expansion of the post-war period, especially in the USA, where almost 50.000 '45's were sold in 1949. By 1950, almost all Gnagg Booster production had been moved to North America, where an office was established in New York and a factory in Philadelphia.
Autot on hyvä huoltaa.
Asiantuntijat tekevät sen
heti ja taitavasti.
Ruoste saattaa levitä, siksi se on
puhdistettava mahdollisimman tehokkaasti hiomakoneilla.
Kuvan kone näyttää sädetykiltä.
Jaakko
Keskustelin asiasta vielä yhden kaverini kanssa, joka muisteli, että koje olisi ollut käytössä Sohvin ja Pikku-Ruthin lähistöllä olevassa nakkikioskissa. Hänen väittämänsä mukaan sillä lisättiin sinerrystä höyrylenkkimakkaran paloihin aamuyön tunteina.
Juu, vehje on Pärre Bonkin jälkeläisten ansiokas luomus. - Minä olen aina ihaillut kaikkea taitavuutta alasta riippumatta. Tosin vähitellen olen kyllä saanut tarpeekseni eräiden humanistis-akateemisten alojen kielenkäyxtöstä. Ei siansaksan puhumiseen suurta taitoa tarvita.
Hilavitkutin, vekotin, härpäke tai vempele.
Tulee tuosta sinun kirjoituksestasi mieleen hölmöläiset - että mitenkä saisikaan sitä valoa sinne ikkunattomaan torppaan?
Kaikkihan sinänsä on kunnossa, ainoastaan tuo "työmies" puuttuu... hidas sytytys taitaa sillä olla kun ei valo pala, eikä kone käy!
- vieressä istuja
Kariav: Taidan muistaa sen nakkikioskin, olenhan kasvanut Jyväskylässä. Muistelen, että nakkikioskin tadillä oli uhkaavan näköinen vehje häiriköiden häätämiseksi. Saattoi se olla tämä kone.
Heidin listaan voisi vielä lisätä sanan "vylpytin". Se oli aikanaan Speden oivalluksia.
Unna: Ei puutu työmies. Hän osasi, amatööri ei.
Ok, tunnustan lopuksi ilkityöni, kun Kari R sen huomasi. Silkkaa koiruuttani pistin tähän Bonk-kuvan, kun en muutakaan keksinyt. Kyseessä on Alvar Gullichsenin kehittämän firman tuote. Lisää tärkeän näköisiä koneita voi katsella Googlen kuvahaulla. Hakusanaksi Bonk business.
Dessu
Lähetä kommentti