Epäluotettava henkilö

 

Poikettiin eilen kokouksen jälkeen Kosmokseen. Meni kolme kaljaa, kolmosta.  

Tuli puhetta raittiudesta. Kaikki me tunnemme Turmiolan Tommin. Hänestä tuli tuttu jo kansakoulussa. Hän jäi muistiin loppuiäksi. Muutama blogituttavanikin on hänet viime aikoina kaihoten maininnut. Aivan erityisen vaikuttavasti hänestä kertoi Eppu Normaali.  

Kansakoulussa pidettiin raittiuskilpakirjoituksia. Niissä minä olin mestari. Lienenkö missään myöhemmässä toimessani ollut yhtä mestari, eipä tule mieleen.  

Kolmannen luokan opettaja oli iso mies, jolla oli iso ääni ja suora ryhti, ja muutenkin hän oli oikein upseerikelpoinen. Hänelle piti vannoa, jokaisen vuorollaan, että ikinä en juo viinaa, en ikinä, en ikinä. Samalla hän katsoi lähietäisyydeltä suoraan silmiin, että voiko tämän lupaajan sanoihin luottaa.  

Jäi epäselväksi, uskoiko hän antamaani lupaukseen. Tai kenenkään muunkaan lupaukseen.  

Ei olisi kannattanut luottaa, sillä rikoin lupauksen jo 16-vuotiaana. Tosin en minä viinaa juonut silloin enkä juo vieläkään, vaan olutta, viiniä tai siideriä. Mutta tämä lienee semanttista saivartelua.  

Mutta raittiuskilpakirjoituksissa siinä kymmenen ikävuoden paikkeilla olin mestari. Sepitin sujuvasti kaameita kertomuksia. Voitin palkintoja. Ne olivat aiheeseen liittyviä kirjoja.   

Ohessa on kuva kolmesta voittamastani palkinnosta. Jostain syystä minulla ei ole edes hämärää mielikuvaa niiden sisällöstä. Olisin kuitenkin aika varma, että olen lukenut ne, sillä olen yleensä lukenut kaikki kirjat, jotka ovat eteen sattuneet.  

Kirjat eivät ole hyllyssäni täällä Töölöntorin nurkalla vaan olen aikoja sitten vienyt ne kesäkotiini Längelmävedelle. En ole sielläkään niihin koskenut, tuskin koskenkaan. Ehkä huono omatunto petetystä lupauksesta estää. Harkita täytyy, olisiko syytä palauttaa palkinnot kilpailujen järjestäjälle. Perusteluna, että en ole ollut palkitsemisen arvoinen. Joutuvathan dopingista kärähtäneet urheilijatkin palauttamaan mitalinsa.