keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kuri ja epäjärjestys

Dessutom kuuluu sukupolveen, joka joutui kotona ja koulussa noudattamaan kohtalaisen kovaa kuria. Koulussa ei paljon elvistelty, vaikka Elvis olikin jo keksitty.

 Alakoulussa oli tiukinta. Joka aamu rukouksen jälkeen opettaja tarkasti viisi asiaa. Korvien piti olla puhtaat, kynsien alla saanut olla töhnää. Lisäksi pulpetille piti nostaa näkyviin nenäliina, ruokaliina ja mustekynän terän puhdistusliina. Ruokaliinaa tarvittiin pitämään pulpetin kansi tahrattomana, sillä ruoka ja eväät syötiin luokassa. Mustekynän puhdistusliina oli pieni pyöreä nippu imukykyisiä kankaanpaloja, jotka oli kiinnitetty toisiinsa napilla. Mustekynä oli pulloon kastettavaa mallia. Mustepullo oli käyrä ja sille oli sopiva kolo pulpetin kannen yläreunassa. Molemmat liinat piti itse valmistaa.

Dessu onnistui elämään ihmisiksi eikä kotiin tullut ikäviä tiedonantoja. Toisin oli naapurin Artolla. Hänelle sattui ja tapahtui ja opettaja tuli kotiinkin käymään ja valittamaan. Huhu kertoi, että Artolle ruvettiin antamaan piiskaa paljaalle pyllylle päivittäin, riippumatta siitä, oliko koulupäivän aikana sattunut mitään. Ikään kuin ennakoiden tulevia kolttosia.

Kyllä Dessukin muistaa piiskaa ja tukkapöllyä saaneensa, mutta ei niistä mitään traumaa jäänyt. Aihetta kai oli, mutta harvoin, syitä en muista. Aikakauden yleissävyksi jäi muistiin, että lapset eivät olleet oikein lapsia vaan heitä kohdeltiin kuin pienikokoisia aikuisia. Keskenään lapset saivat kyllä leikkiä mutta vanhempien seurassa piti käyttäytyä hillitysti ja olla puhdas, kammattu ja huomaamaton.
¤
Oppikoulun puolella meininki muuttui. Pahinta, mitä muistan tehneeni, oli hilata ruotsin kielen opettajan punainen polkupyörä lipputankoon. Pienellä porukalla talvi-iltapäivän hämärässä se onnistui. Lipputangon naru solmuun polkupyörän pinnoihin ja sitten veto ylös. Narun kestävyys pelotti, mutta latvaan se nousi liehumaan. Tapahtunutta selviteltiin mutta syyllisiä ei löydetty.

Syytä ilkityöhön en muista, ehkä sellaista ei ollut. Luultavasti se oli hetken impulssi, sellainen josta eilisessä blogipostauksessani kirjoitin. Opettaja oli ihan mukava mies. Hänet oli helppo ylipuhua viemään luokka lauantain viimeisellä tunnilla fysiikan luokkaan katsomaan rainoja. Siellä oli sellainen rainakone. Valkokankaaksi vedettiin Euroopan kartta takaperin telineeseen.

Toinen röyhkeä temppu oli käydä tupakalla koulun siivouskomerossa. Sitä jatkui viikkokausia, mutta sitten vahtimestari sai vainun ja piti siirtyä ensin vessaan ja kohta myöhemmin metsään. Kiinni ei jääty koskaan vaikka opettajainhuoneessa vainolaisia riitti. Lukioiässä tupakointi tuli vapaaksi ja se oli luvallista teinikunnan huoneessa. Siitä tuli suosituin paikka viettää välitunnit.

Kolmas synti oli lunttaus rippikoulussa. Siitä kirjoitin blogissani 19. tammikuuta 2010 ("Kepulikonstilla naimisiin").  Se laajeni vähitellen joillekin koulutunneille. Jälkeenpäin muistan lunttauksen enemmänkin jännitystä tuottaneeksi seikkailuksi. Varsinaista hyötyä arvosanojen metsästyksessä en usko siitä koituneen.

Rehtori oli pelottava henkilö. Hänen puhutteluunsa joutuminen oli pahinta mitä voi tapahtua. Sen kokeneet kertoivat hurjia juttuja - siinä ja siinä oli, että ehjin nahoin selvisivät.

Dessu oli kai suhteellisen säntillinen oppilas, sillä mitään isoja katastrofeja ei päässyt tapahtumaan. Tosin luokalle jäänti osui kohdalle lukion ensimmäisellä luokalla, mutta sellaista sattui lähes kaikille pojille, monille kahteenkin kertaan, Kangasniemen Patelle jopa kolmeen kertaan. Minulle se tapahtui siinä kohdassa elämää, jolloin kiinnostus urheiluun loppui ja tilalle tulivat rock ja tytöt. Ei silloin ole kohtuullista vaatia, että koulukin kiinnostaisi.

3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Tämänhetkinen käsitykseni on, että lunttilappujen tekemisestä oli itseasiassa opinnollista hyötyä. Hyvä tiivistelmä lunttilapussa oli usein sellainen, ettei itse lappua sitten tarvinnutkaan käyttää, kun asian olikin juuri oppinut ulkoa...

Dessu kirjoitti...

Kyllä, tämän vahvistan omasta kokemuksestani. Osasin varsin hyvin lunttilappuihin kirjoittamani asiat, varsinkin vieraiden kielten sanalistat. Eikä niitä lappuja tarvinnut edes ottaa käyttöön. Pelkkä tietoisuus siitä, että taskusta löytyisi apu, vahvisti itseluottamusta.

Anonyymi kirjoitti...

Siitä tuli 2 tuntia istumista. Siitäkin.