Paluu menneeseen maailmaan, osa 1
Kävin lapsuuteni kotikaupungissa, Jyväskylässä. Pääsin sattumalta käymään lapsuudenkodissani, jossa asuin ikävuodet 0 - 19. Muutin pois vuonna 1971. Viimeksi olen käynyt talossa vuonna 1977, jolloin se myytiin. Sen jälkeen olen varmaankin joka kesä ajanut siitä ohi - pysähtymättä mutta usein vauhtia hidastaen.
Nyt pysähdyin, kun pihassa oli vanha mies. Hän oli nykyinen omistaja ja yksin talossa. Hän päästi minut kiertelemään talossa, kun selitin hänelle kiinnostukseni syyn. Viivyin useita tunteja.
Talo on sodan jälkeen isäni rakentama ns. rintamamiestalo. Alakerrassa kaksi huonetta ja keittiö, yläkerrassa kaksi huonetta. Piharakennuksessa sauna, autotalli ja puuliiteri. Pieni puutarha, jossa omenapuita ja marjapensaita. Ympärillä kymmeniä samanlaisia taloja.
Paljon oli muuttunut: uusi siipirakennus, uusi porraskuisti, pihapuita kaadettu, kaivo pois ym. Mutta paljon oli tuttuakin: huonejärjestys, keittiön vanha hella, olohuoneen pönttöuuni. Omituisia tuttuuden aistimuksia tuli hyvin pienistä asioista, kuten tarttumisesta ovenkahvoihin.
Voimakas muistikuva tuli portaiden narahduksista yläkertaan noustessa. Osasin vaistomaisesti varoa juuri oikeaa, pahiten narahtavaa porrasta. Sitä opin varomaan teinivuosien yöreissuilta palatessa. Isä ja äiti nukkuivat alakerrassa, minun huoneeni oli yläkerrassa. Piti hiipiä hiljaa, etteivät vanhemmat heräisi haistelemaan hengitystä.
Muutama muisto pulpahti esiin täydellisestä unohduksesta. Yksi niistä oli eteisen komero.
Sinne valottomaan ja kylmään komeroon jouduin monta kertaa isän taluttamana, kun olin ollut tuhma. Muistikuvat ovat jostakin viiden ikävuoden paikkeilta. Ovea ei saanut sisäpuolelta auki. En siellä varmaan montakaan minuuttia joutunut kerralla olemaan, mutta lapsen mielikuvitus rakensi sinne monenlaista mörköä ja menninkäistä lisäpelotteeksi.
Sinne komeroon joutumisesta tuli pysyvä pelote, joka nostettiin esiin aina kun käytöksessäni oli jotain kiellettävää. Pelottavalla paikalla oli pelottava nimikin: Pahojen poikien komero.
Nimi jäi elämään perheen sisäisessä käytössä lapsuusvuosien jälkeenkin. Talossa oli ullakkokomero, vaatekomero, työkalukomero, pahojen poikien komero ja yläkomero.
Muistan kun kerran pikkupoikana kysyin naapurissa, missä heillä on pahojen poikien komero. Kysymys herätti ihmettelyä ja selityksiä.
Ei komerokokemuksista mitään traumoja jäänyt - yksi konsti sekin kurinpitoon. En pelkää pimeää enkä suljettuja paikkoja. Mutta nousipa yksi unohtunut asia elävästi mieleen, kun seisoin siinä komeron ovella ja katsoin sisään. Että täällä …minä ... kerran … menneessä maailmassa …
(paluu menneeseen maailmaan jatkuu myöhemmin)
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
lauantai 2. tammikuuta 2010
Toisia naisia
Dessutom katsoi uuden draamasarjan aloitusjakson yle-ykkosellä perjantai-iltana. ”Toisia naisia” on monelta taholta luonnehdittu tasokkaaksi, kuten BBC:n tuotantoja yleensä kuuluukin.
Sarjan teemana on uskottomuus ja syrjähypyt. Aihe antaa useimmille ihmisille aineksia löytää samastumiskohteita tai mielleyhtymiä omasta tai tuttavapiirin elämästä.
Aihe on arka ja salailulle altis. ”Syyttely”, ”katkeruus”, ”petos” ja ”huoruus” ovat asian vakiotermejä, toisesta näkökulmasta myös ”seikkailu”, ”jännitys” ja joskus myös ”rakkaus” ja ”uusi onni”. On monta näkökulmaa.
Ydinkohta oli naisten kevyt jutustelu kokemuksista:
Lehtien esittelyissä sarjaa yleensä arvioitiin myönteisesti. HS käytti luonnehdintaa ”vastustamaton”.
Dessutom itse on ykkösjakson jälkeen ymmällään. Tuleeko tästä sellainen sarja, johon kannattaa uhrata aikaa? En ole varma.
Ennakkoesittelyiden perusteella odotin todenmakuisempaa kerrontaa. Tästä puuttui tosielämän karheus. Tämä maistui monilta osin amerikkalaiselta saippuasarjalta.
Oli kaunottaria, oli seksikkäitä alusasuja, oli houkutusta. Oli kaikkea sellaista, mikä aiheuttaisi jokaiselle heteromiehelle (tai ainakin joka toiselle?) viekoituksen, jos kohdalle sattuisi.
Vaan kun ei tosielämässä satu.
Hesarin kriitikko sanoo: ” - - naisten ihmissuhdetakeltelu tuntuu todelliselta.” Ei minusta. Vai elänkö aivan vääränlaisissa porukoissa? Löytyisikö nykyään tuollaisia naisia, jos vaihtaisin maisemaa ja ystäväpiiriä? Vai pitäisikö nuorentua?
On totta, että avausjaksoson sivujuonissa käynnistettiin sellaisia aihelmia, jotka eivät saippuasarjaan sovellu. Oli armomurhaa, terrorismia, myöhäistä lesboksi heräämistä, raskaaksi tulon ongelmaa… Näistä voi jatkossa kehittyä antoisia mahdollisuuksia.
Lehtien kriitikot näkevät useampia jaksoja etukäteen. Ehkä myönteiset arviot perustuvat siihen. Saippuamaisuus jää ehkä rankempien aihelmien alle. Ehkä ykkönen oli rakennettu sisäänheittojaksoksi. Saa nähdä. Täytyy katsoa lisää.
Sarjan teemana on uskottomuus ja syrjähypyt. Aihe antaa useimmille ihmisille aineksia löytää samastumiskohteita tai mielleyhtymiä omasta tai tuttavapiirin elämästä.
Aihe on arka ja salailulle altis. ”Syyttely”, ”katkeruus”, ”petos” ja ”huoruus” ovat asian vakiotermejä, toisesta näkökulmasta myös ”seikkailu”, ”jännitys” ja joskus myös ”rakkaus” ja ”uusi onni”. On monta näkökulmaa.
Ydinkohta oli naisten kevyt jutustelu kokemuksista:
- Ukkomies on paras, koulutettu sängyssä, helppo pitää ja pääsee helposti eroon. Ei vaivaa, ei piinaa.Sellaisiahan ne taitavat olla.
Lehtien esittelyissä sarjaa yleensä arvioitiin myönteisesti. HS käytti luonnehdintaa ”vastustamaton”.
Dessutom itse on ykkösjakson jälkeen ymmällään. Tuleeko tästä sellainen sarja, johon kannattaa uhrata aikaa? En ole varma.
Ennakkoesittelyiden perusteella odotin todenmakuisempaa kerrontaa. Tästä puuttui tosielämän karheus. Tämä maistui monilta osin amerikkalaiselta saippuasarjalta.
Oli kaunottaria, oli seksikkäitä alusasuja, oli houkutusta. Oli kaikkea sellaista, mikä aiheuttaisi jokaiselle heteromiehelle (tai ainakin joka toiselle?) viekoituksen, jos kohdalle sattuisi.
Vaan kun ei tosielämässä satu.
Hesarin kriitikko sanoo: ” - - naisten ihmissuhdetakeltelu tuntuu todelliselta.” Ei minusta. Vai elänkö aivan vääränlaisissa porukoissa? Löytyisikö nykyään tuollaisia naisia, jos vaihtaisin maisemaa ja ystäväpiiriä? Vai pitäisikö nuorentua?
On totta, että avausjaksoson sivujuonissa käynnistettiin sellaisia aihelmia, jotka eivät saippuasarjaan sovellu. Oli armomurhaa, terrorismia, myöhäistä lesboksi heräämistä, raskaaksi tulon ongelmaa… Näistä voi jatkossa kehittyä antoisia mahdollisuuksia.
Lehtien kriitikot näkevät useampia jaksoja etukäteen. Ehkä myönteiset arviot perustuvat siihen. Saippuamaisuus jää ehkä rankempien aihelmien alle. Ehkä ykkönen oli rakennettu sisäänheittojaksoksi. Saa nähdä. Täytyy katsoa lisää.
perjantai 1. tammikuuta 2010
Humu ja sumu
Dessu on ollut rilluttelemassa kavereiden kanssa Töölön ja Rööperin kapakoissa. Uuden vuoden aattona kunnon kansalaisten kuuluu niin tehdä. Perinteet kunniaan!
Kotiin saavuin kyllä omin jaloin kävellen, en kontaten, kuten perinnetietoisen kansalaisen kuuluisi tehdä. Tässä asiassa tunnustan olevani vähän herraskainen. Ei ollut edes pipo silmillä (talvipalttoossani on huppu) eivätkä kengät väärässä jalassa.
Itsekuria osoittaen kuljin Töölöntorin nakkikioskin ohi. Kotona jääkaapissa odottivat itse laitetut herkut runsaine sipuleineen ja valkosipuleineen. Niitä pitää juhlakauden yöpalassa olla niin että sielun nautintokeskuksessa tärähtää.
Raketteja emme ampuneet emmekä juuri katselleetkaan. Seurueessani, joka koostuu sekä privaatti- että työkavereista, ei ole paukutteluporukkaa, joka intoilee sellaisesta. Tältä joukolta tulee sympatiaa, mitä enemmän rajoituksia ja esteitä ammuskelulle asetetaan.
Sen rilluttelureissut ovat iän lisääntyessä aiheuttaneet, että väsy iskee helpommin. Pyjaman vaihdoin päälle heti sisään tultuani, kun en ollut varma, jaksanko vielä paiskata postia blogiin.
Kirjoitettaessa ei onneksi ainakaan vielä tarvitse puhaltaa promillemittariin. En selviäisi rangaistuksetta tästä tekstistä. Lukija sen sijaan antanee halveksivan tuomion teostani.
Kyllä nyt pitää siirtyä tietokoneelta sängyn puolelle unia katsomaan. Jännittyneenä odotamme aamua ja Tasavallan Presidentin puhetta. Hyppyrimäkikilpailusta ei ole niin väliä.
Toivotan kaikille lukijoilleni erinomaista ja entistäkin onnistuneempaa alkanutta vuotta.
Kotiin saavuin kyllä omin jaloin kävellen, en kontaten, kuten perinnetietoisen kansalaisen kuuluisi tehdä. Tässä asiassa tunnustan olevani vähän herraskainen. Ei ollut edes pipo silmillä (talvipalttoossani on huppu) eivätkä kengät väärässä jalassa.
Itsekuria osoittaen kuljin Töölöntorin nakkikioskin ohi. Kotona jääkaapissa odottivat itse laitetut herkut runsaine sipuleineen ja valkosipuleineen. Niitä pitää juhlakauden yöpalassa olla niin että sielun nautintokeskuksessa tärähtää.
Raketteja emme ampuneet emmekä juuri katselleetkaan. Seurueessani, joka koostuu sekä privaatti- että työkavereista, ei ole paukutteluporukkaa, joka intoilee sellaisesta. Tältä joukolta tulee sympatiaa, mitä enemmän rajoituksia ja esteitä ammuskelulle asetetaan.
Sen rilluttelureissut ovat iän lisääntyessä aiheuttaneet, että väsy iskee helpommin. Pyjaman vaihdoin päälle heti sisään tultuani, kun en ollut varma, jaksanko vielä paiskata postia blogiin.
Kirjoitettaessa ei onneksi ainakaan vielä tarvitse puhaltaa promillemittariin. En selviäisi rangaistuksetta tästä tekstistä. Lukija sen sijaan antanee halveksivan tuomion teostani.
Kyllä nyt pitää siirtyä tietokoneelta sängyn puolelle unia katsomaan. Jännittyneenä odotamme aamua ja Tasavallan Presidentin puhetta. Hyppyrimäkikilpailusta ei ole niin väliä.
Toivotan kaikille lukijoilleni erinomaista ja entistäkin onnistuneempaa alkanutta vuotta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)