Stailaus

Aikoja sitten opin, että sandaalien kanssa ei pidä käyttää sukkia, ei varsinkaan valkoisia tennissukkia. Olikohan se Cruella de Vil vai joku muu tummatukkainen pukeutumisguru, joka tämän määräyksen antoi - en ihan tarkkaan muista. Säännön rikkojia pilkattiin suomalaisjunteiksi. Sama päti tuulipuvussa kulkemiseen kaupungilla.

Paljon myöhemmin tulin ymmärtämään, että miesten ulkoiluliivi kuuluu samaan halveksuttavaan tyylikategoriaan. Kalastajanliivi, metsästäjänliivi - pilkkanimiä on monta. Taskuja siinä on paljon ja väri usein vihreään tai ruskeaan vivahtava. Sama pilkkamielisyys kohdistuu myös reisitaskuhousuihin.

Tässä kohdassa säikähdin, sillä minä olen käyttänyt näitä molempia kesäasusteena aivan julkisestikin, kuten kauppareissuilla. Enkä ole edes ymmärtänyt vaihtaa asustetta valokuvia varten. Monessa Facebook-päivityksessäkin olen näyttäytynyt näissä häpeällisissä tamineissa.

Miksi kukaan fb-kaverini ei ole hienovaraisesti vihjannut, että eihän tämmöinen sovi? Ei kai tyylitietoista esittävä kaupunkilaisherra niin maalaisjuntiksi muutamassa kuukaudessa voi muuttua! Varmaankin moni kaveri on vahingoniloisesti naureskellut mokalleni.

Enää en käytä. Pistin liivin ja housut vaatekomeron takimmaiseen nurkkaan, josta ne eivät ihan heti osu käteen. Muutenkin ryhdyin tyylitietoisemmaksi.

Reissussa rähjääntyy, kesällä maalla varsinkin. Tukkaa ei kammata eikä housuja prässätä. Parran trimmauskin tahtoo jäädä.

Tuli kuitenkin tilanne, että täytyi. Tiesin, että joudun valokuviin. Tajusin, että parta olisi syytä siivota. Minulle sopii kahdeksanmillinen, ei kolmisenttinen.

Onneksi oli hirmuhelle, joten vältin suihkun lattiakaivon tukkimisen partakarvoilla. Pikkupeili vaan tallin ulkoseinän naulaan kiikkumaan ja vaatteet pois ja kone surisemaan. Samalla saksittelin vähän hiusten latvoja. Lopuksi hyppäsin laiturilta veteen huuhtelemaan hikiselle iholle tarttuneen sänkisilpun.

Siistiä tuli. Sama toimitus toistui kesän viimeisenä hellepäivänä lähestyvän kaupunkiin muuton kunniaksi. Niinpä olen nyt saapunut kaupunkiin eleganttina ja urbaania elämänmuotoa säteilevänä. Nolostellen katson vanhaa blogikirjoitustani ja varsinkin sen valokuvaa, jossa maalaisjunttimainen olemukseni on vielä vahvasti  valloillaan  (katso tästä:  click )

(Kuvassa näytän laiturilla seisovalle kuvaajalle, miten uidaan "koiraa".)

 

Väärässä paikassa

Tänään pitäisi olla Dublinissa, ei Strömforsissa. Onhan Bloomsday.

Suven suureen kirjalliseen merkkipäivään olen kyllä varustautunut asiaankuuluvalla vakavuudella, kuten kuvien varusteista näkyy. Paita on kunnianosoitus vaikeatajuisuuden suurmestarille, aamukahvikin nautitaan juhlapäivän päähenkilölle omistetusta mukista. Pubiin en valitettavasti pääse. 

Perinteisillä yökävelyilläni pitkin rantoja on herännyt arvelu, että taisipa Joycekin kulkea yökävelyillä pitkin rantoja. Havainnot ovat samantapaisia. Linnut karjuvat puissa, tuuli vinkuu, lepakot suhaavat taivaalla. Yö on aavemainen. Heikkohermoisempaa pelottaisi.

Juhlapäivän kukat omasta puutarhasta. Ei maljakkoon

Kumpi voittaa?

Jokin aika sitten kirjoitin aloittaneeni kesälukemisen valikoinnin. Se on vuoden tärkeimpiä toimenpiteitä, sillä sen onnistumisesta riippuu koko kesän mieliala. Jos valinta osoittautuu huonoksi, viihtyminen maalla heikentyy. Jos valinta onnistuu, kesän muisto säilyy onnellisena aikana.

Kirjoja pitää olla noin 30. Valitsin kesän teemaksi dekkarit ja rikokset ( click ). Olen nyt perehtynyt alan tarjontaan ja tehnyt listan kiinnostavista uutuuksista (vanhat klassikot toki tunnen). Paikallinen kirjasto auttanee siltä osin, kun oma kirjahyllyni ei riitä.

Mutta ihmismieli on kummallinen, ainakin minun mieleni. Jostakin mielen sokkeloista alkoi nousta esiin epäröinti, vähän kuin kolkuttava omatunto. Et kai nyt sentään koko kesää aio pärjätä noin köykäisellä hengenravinnolla?

Dekkarit tietysti luokitellaan perinteisesti viihteeksi, sinne samaan nippuun naisten romantiikan, sarjakuvien ja monensorttisen kioskikirjallisuuden sekaan. Ei pitäisi, kaikissa noissa on laatuteoksia, jos toki roskaakin.

Mutta minkäpä mies kolkuttaville tunteilleen mahtaa! Liian helppoa elämää!

Niinpä otin dekkareiden rinnalle perinteistä laatulukemista, sellaista jossa ei ole yleisen ymmärryksen mukaan roskaa lainkaan.

Otin mytologian.

Eivät nämä ikivanhat tarut ja uskomukset minulle vieraita ole, mutta jospa nyt onnistuisin kerrankin jonkinlaiseen systemaattiseen tutustumiseen.

Mielenkiintoinen ja epätodennäköinen yhdistelmä, täytyy myöntää. Dekkarit ja tarut. Saa nähdä, kumpi voittaa.

*    *    *

On tullut se aika vuodesta, jolloin perinteitä noudattaen katoan Helsingistä kesäksi maalle, Kymenlaaksoon. Blogin kirjoittelu on jo muutaman viikon takkuillut, niin kuin aina tähän aikaan vuodesta. Aloitettuja päivityksiä on kertynyt, mutta ne eivät etene valmiiksi. Ajatukset ovat jo muualla.

Nyt bloginpito harvenee, ehkä loppuu kokonaan - riippuu paljolti säätilasta. Kauniit yöt kuljeskelen mieluusti kylänraiteilla ja rantapoluilla linnunlaulua kuunnellen. Sateisina öinä saatan jotain kirjoittaakin.

Kiitän lukijoita mielenkiinnosta ja erityisen paljon kommenteista. Toivotan hyvää kesää. Palaan viimeistään silloin, kun meren vesi jäätyy ja hanki peittää niittyjen kukat.