Perinteitä rikkoen

Joskus nuorena kävin vappuaamuna piknikillä Ullanlinnanmäellä, mutta yhteen kertaan se muistaakseni jäi. Ravintolan vappulounaistakin luovuin vuosikymmeniä sitten. Ne olivat silkkaa rahastusta. Ylikalliit hinnat jokseenkin yhdentekevistä annoksista.

Havis Amandaa en ole käynyt lakittamassa sitten opiskeluvuosien. Sellainen kansanpaljous on pelottava paikka.

Omaa ylioppilaslakkiani en ole tainnut käyttää kuin kerran lakkiaisten jälkeen. Tallella se kyllä on, kellarivarastossa alkuperäisessä laatikossa. Ihan siistissä kunnossa.

Vappumaljoja olen kyllä käynyt nostelemassa. Erityisesti muistoissa on ravintola Salve Hietalahdenrannassa. Se, joka on nyt ollut paljon julkisuudessa lakkautusuhan vuoksi.  Myös ravintola Kannas Eerikinkadulla on keskeinen paikka vappumuistoissa. Kannas saa lisänostetta kuuluisasta asukkaasta samassa talossa. Kirjailija Bertolt Brecht asui talossa ollessaan Suomessa natseja paossa.

Valkolakkien lisäksi vappuna ovat juhlineet vasemmistopuolueet. Paikkana on ollut Hakaniemen tori. Olen ollut paikalla, mutta siitäkin on kauan. Nyt luin lehdestä, että paikka vaihtuu. Uusi juhlapaikka on Kansalaistori. Syytä perinteisen paikan hylkäämiseen ei kerrottu.

Lehdestä luin myös, että poliittisten vappujuhlijoiden seuraan liittyy uusi tekijä. Tekeillä on Jeesusmarssi Senaatintorille. Pääpuhujana on itse ulkoministeri Soini. Ohjelmasta luen, että rukousten lisäksi tarjolla on aasilla ratsastamista. Todella hyvä ajatus, niinhän Raamatussakin tehtiin.

Harmillisesti ilmoitus on informaatioltaan puutteellinen. Ei käy ilmi, ratsastaako itse ulkoministeri. Jos ratsastaisi, pitäisi vakavasti harkita paikalla pistäytymistä. Ehkä onnistuisin ottamaan kuvan ja pistämään sen Facebookiin. Voisi tulla kansainvälinen skuuppi: näin Suomessa ulkopolitiikka.

Idealle voisi ehdottaa myös jatkokehittelyä. Siinä kun on meri vieressä, voisivat vaikka Pohjoisrannan laiturista kokeilla vetten päällä kävelyä.

Päivän lehdestä luin vielä sellaisenkin uutisen, että Helsingissä katuturvallisuutta valvovassa Soldiers of Odin -porukassa on nyt mukana ulkomaalaisvahvistusta Virosta. Olen itsekin törmännyt tällaiseen joukkoon. Pelotti niin että piti vaihtaa toiselle puolelle katua. Olen jyrkästi vastaan, mutta olen huomannut että kannattajiakin on runsaasti. Nyt heille varmaankin aukeaa entistäkin turvallisempi visio ulkomaalaisvahvistusten myötä. Esimerkiksi Venäjältä on varmasti helposti saatavissa suuretkin määrät riskejä miehiä katuturvallisuuttamme valvomaan.

Minun muutenkin vähäinen perinnevappuni sai lisähäiriön, kun lääkäri määräsi antibioottikuurin. Rohto on sellaista sorttia, että lääkäri moneen kertaan korosti, että alkoholi ei käy nyt ollenkaan. Samaa korostettiin tuoteselosteessa. Vaikutus olisi samantapainen kuin antabuksella.

Ei sitten käytetä. Ostin kyllä jo kuohujuomat, mutta vieraat saavat nauttia kaiken.

Minun perinnevappuni sisältää nyt pelkän vappuviuhkan. Se on onneksi hyvin vanha. Espalla saatan käydä kävelemässä viuhka kädessä. Vappulauluista kuuntelen ainakin sitä kauneinta, melankolisinta.  Tätä. 

Juodaan viinaa - -

Kävin Alkossa. Ostin kolme pulloa kuohujuomaa. Yksi pulloista on sitä aitoa ranskalaista, muut halvempaa epäaitoa. Kalliin pullon vien tuliaisiksi kyläilypaikkaan, halvemmat tarjoan vappuaattona omille vierailleni.

En ole erityisempi osaaja juomien maistelijana. En tunnistaisi mausta, mikä on aitoa, mikä ei. Olin muutama päivä sitten isoissa juhlissa, oikein sellaisissa, mihin piti panna pyhäpuku ja kravatti. Siellä katsottiin arvokasta ohjelmaa, kuunneltiin juhlapuheita, jaettiin ansiomerkkejä ja lopuksi kohotettiin malja ja hurrattiin. Yritimme kavereiden kanssa tunnustella herkällä kielellä maljajuoman makua. Onko aitoa vai ovatko säästöt kohdistuneet juhlajuomankin valintaan? Ehkä peräti Pommacia? Emme saaneet selvää.

Viinimies en ole ollenkaan. En halua ruokajuomaksi viiniä. Vesi on parempaa. Nuorena oli kyllä yritystä. Tutuksi tulivat kaikki sukupolvijuomat, Egri bigaver, Rioja tinto, Liebfraumilch, Feteasca, Vin rouge d'algerie ja muut. Ja tietysti Marlin helmeilevä omenaviini, se halpa.

Väkevät eivät kelpaa minulle ollenkaan, paitsi flunssassa rommitoti. Tänä talvena ei ole flunssaa ollut. Nuorena jouduin kohteliaisuussyistä nauttimaan appiukon kanssa istutuilla kirjallisilla päivällisillä snapsit ellei kahdetkin. Mutta niistäkin on jo neljännesvuosisata.

Kävin myös maitokaupassa. Ostin siideriä. Se minulle kelpaa, välillä keskiolutkin.

  

Muistan hyvin lapsuuteni kesänviettopaikan. Se oli pieni kirkonkylä Jyväskylästä länteen. Kun viikonloppu lähestyi, kylän äijät tilasivat Vuoriniemen pirssin ja lähtivät sillä viinakauppaan. Matkaa oli nelisenkymmentä kilometsiä. Pirssiin mahtui neljä äijää. Lasti ostettiin ja viikonloppu alkoi. Keskiolutta ei ollut keksitty. Oli vain viinaa.

Kaikki muuttui 1969, kun keskiolut tuli maitokauppamyyntiin. Samoin myymäläautoihin. Tuli vaikutelma, että mitään muuta kaupoista ei ostetakaan. Syrjäkylien äijät olivat onnellisesti päissään kaiken aikaa.

Nyt hallitus miettii viinien ja väkevien oluiden tuomista maitokauppaan.

Luokittelen mielelläni itseni liberaaliksi, moderniksi, sallivaksi, kaikin tavoin uudistusmieliseksi, jopa kuplassa eläväksi  kukkahattusedäksi. Mutta tässä asiassa olen epäröivä. Lapsuudenkotini oli kiihkoraitis. Siitä aatemaailmasta irtauduin jo lukioikäisenä, ja siihen tarvittiin viekkautta, jotta en olisi kärähtänyt. Mutta minulla on aikuisiältä aika monta alkoholiongelmaista tuttavuutta. Muutamista olen kirjoittanut tässä blogissa. Se on ollut pahaa katseltavaa.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että tämä kansa ei ole vieläkään valmis eurooppalaisille juomatavoille. Suuri osa ehkä on, mutta on liian paljon niitä, jotka eivät ole. Ehkä uudistuksen taustalla onkin bisnesvainu: tarjolla olisi joillekin isot rahat, jos saataisiin monopoli-Alkon tuotteita myytäväksi yksityiselle puolelle.

Mutta en ole ihan varma. Minun näkökulmani ei ole yleispätevä. Tämä on vaikeasti hahmotettava asia.

Toisen vastuulla

Kun ensimmäistä kertaa pääsin kapakkaan, olin 16-vuotias. Ovella portsari kysyi papereita, vaikka tunsi minut. Olin hyvin valmistautunut, sillä olin lainannut täysi-ikäiseltä kaverilta teinikortin.

Ei siinä ongelmia tullut. Portsari vain totesi, että oletkos nimeä vaihtanut ja viittasi kädellään menemään peremmälle.

Tämä tapahtui Ruthin kapakassa Jyväskylässä kesällä 1967. Kapakka sijaitsee yliopiston portilla Sohvin krouvia vastapäätä. Sitä on kutsuttu myös nimillä Yla-Roth ja Sivukirjasto.

Ei taida olla kapakkaan pääsy alaikäisille yhtä helppoa nykyään. Näin luulen, en tiedä.

Riittäähän näitä, väärällä nimellä esiintyjiä, viihteessä varsinkin. Jotkut jopa kirjoittavat blogeja väärällä nimellä, näin on minulle kerrottu. Sellainen on mielestäni törkeää puskista huutelua, kun ei uskalleta omalla nimellä seisoa sanojensa takana. Suosittelen, että sellaiset jätetään lukematta.

Sitten ovat vielä väärät tuotemerkit. Osa on väärennöksiä, kuten Aarnion pallotuolin kopiot. Kerran kauan sitten Istanbulissa kohtasin  kaupustelijoita, jotka tulivat myymään minulle vaatetavaraa. Oli halpaa merkkituotetta, maailmankuuluja merkkejä. Ostin yhden T-paidan. Siinä oli tuttu logo ja varmistajafirman nimi: "Abibas". Kyllä, juuri näin, tässä ei ole näppäilyvirhettä. Painotyössä tarpeelliset pelikuvan hahmotukset ovat tunnetusti vaikeita, erityisesti luki-häiriöisille.

"Synti toisen vastuulla kuulostaa huijaukselta", kirjoitti Pentti Haanpää kuvatessaan kirkonmenoja ja papin julistamaa syntien anteeksi saamista kristinuskon lunastusopin mukaisesti kirjassa Ilmeitä isänmaan kasvoilla. Sitä sopii kyllä miettiä.

Kuvassa syntiä toisen vastuulla tekee taiteilija Salvador Dali.