Hyviä neuvoja halvalla

Sain nuorelta opiskelijatytöltä pyynnön. Hän halusi kysellä minulta tietoja opinnäytettään varten. Hän oli löytänyt arkistosta muinaisen pro graduni ja huomannut, että hänen oma suunnitelmansa liittyy läheisesti samaan aiheeseen.

Mikäpä siinä, kyllä se minulle sopii. Ainoa ongelma on, etten oikein enää muista tutkielmani sisältöä. Siitä on sentään 35 vuotta. Kaivoin työn esiin ja selailin sitä. Se tuntui vieraalta. Alkoi epäilyttää, osaanko mitään vinkkejä antaa. Niukaksi taitaa jäädä.

Hetken kuitenkin ehti tuntua, että minua lähestytään asiantuntijana. Siihen rooliin kai moni muukin on joutunut opiskelutaustansa vuoksi. Lehdistä saa kaiken aikaa lukea juristien lakiohjeita, taloustieteilijöiden sijoitusohjeita, lääkäripalstoja, kuntoiluohjeita, ravinto-ohjeita, rakentamisneuvoja. On flirttiohjetta, laihdutusniksiä ja seksiohjetta. Asiantuntijoita tai asiantuntijaa esittäviä löytyy joka lähtöön.

Minun lapsuuteni kiinnostavin neuvontapalsta oli Eeva-lehden Leelian lepotuoli. Äitini tilasi Eevaa vuosikaudet. Leelian palsta ei ollut ollenkaan lapsille tarkoitettu. Sen vuoksi jouduin lukemaan sitä hieman salaa. Palsta tarjosi jonkinlaisen salaisen väylän aikuisten maailmaan. Siinä tuntui kielletyn hedelmän maku. Kaikkea ei voinut ymmärtää, mutta tarpeeksi kuitenkin, jotta avautui näköala johonkin sellaiseen, mikä herätti uteliaisuutta.

Tämä oli siis aikaa ennen murrosikää. Murrosiästä eteenpäin kiinnostus suuntautui aivan toisenlaisiin lehtiin. Salassa vanhemmilta nekin piti lukea.

Minulla on kesäkotini aitan ullakolla isot kasat aikakauslehtiä 1950 - 60-luvuilta. Olen niitä ahkerasti selaillut. Ne ovat monin osin kiehtovaa luettavaa, kiehtovampaa kuin uudet lehdet. Leelian palstojen viehätys on muuttunut toisenlaiseksi, mutta kyllä niitä vieläkin kiinnostuneena silmäilee. Arvelen, että tämä on tuttu palsta suurelle osalle naispuolista sukupolveani.

Kuvassa on näyte Eeva-lehdestä nro 11 / 1956.

Ajatuksissa, sanoissa ja töissä

Sanomalehti kertoi, että Kiinassa paikallinen puolue on iskenyt historialliseen televisiosarjaan sensuurimielessä. Yllättäen kyse ei kuitenkaan ole poliittisesta sisällöstä vaan sarjassa näkyvien naisten pukujen kaula-aukoista. Näkymä avautui kovin syvälle rintavakoon. Valvova viranomainen oli saanut valituksia, että filmissä näkyy alaikäisille epätervettä kuvastoa.

Kyseessä oli televisiodraama, joka kertoi Tang-dynastian (v. 618 - 907) aikaisesta naispuolisesta yksinvaltiaasta Wu Zetianista. Sarja vedettiin tauolle, ja sen jälkeen kuvissa näkyi lähikuvia naisnäyttelijöiden kasvoista mutta ei enää puvuista.

Ei tällainen ongelma koske vain Kiinaa. Minulle muistui heti mieleen äskettäinen tapaus, jossa olin itse mukana.

Sihteerilläni neiti B:llä on tapana käyttää juhlatilaisuuksissa juuri sellaisia pukuja kuin Kiinan muinaisen dynastian Wu Zetianilla. Siinä on illallispöydässä vastapäätä istuvalla herrasmiehellä syytä varoa, ettei katse karkaa. Neiti B:llä on nimittäin aika kipakka temperamentti.

Nyt sattui niin, että neiti B:tä vastapäätä illallispöydässä istui minun lisäkseni toinen vanhempi herrasmies, sellainen tunnetusti uskontoon taipuvainen ja näkemyksiään kerkeästi julistava.

Kun pöydästä noustiin, neiti B. meni tämän uskovaisen herran eteen, heilutti tahdikkaasti etusormeaan hänen nenänsä edessä ja lausui: "Ajatuksissa, sanoissa ja töissä".

Vain nämä kolme sanaa, ei mitään muuta. Kääntyi sitten pois.

Kuuloetäisyydellä seisoneet näyttivät olevan ymmällään. En ihmettele, sanat eivät kerro mitään, jos ei tiedä, mistä ne ovat peräisin. Neiti B:n tiedän monipuolisesti sivistyneeksi, mutta tämä sitaatti hänen suustaan kuultuna oli yllätys. Hän ei ole uskonnollismielinen. Hän on miespappeuden kiivas vastustaja. Mutta sitaatti hänen sanavarastostaan löytyi.

Mielestäni on yleissivistyksen kannalta ongelmallista, jos sekulaariin suuntaan muuttuva yhteiskunta kadottaa kulttuuritietoisuudestaan uskonnollista alkuperää olevan sanastoon ja kielen, vaikka ei aatteesta välittäisikään. Arvostukseni neiti B:n kulttuuriosaamiseen kasvoi entisestään.

Kiinassa alaikäiset, Suomessa vanhemmat herrasmiehet. Puolueet, uskovaiset ja pakanat. Universaali ilmiö. Asiattomilta pääsy kielletty.

Kuvassa Martti Lutherin Katekismus. Huomio kohdistukoon erityisesti kuudennen käskyn selitykseen.

Pipi pää?

Taas sitä ihmeteltiin. Pitävät kai minua vähän pöpinä.

Olin pienen porukan mukana elokuvissa. Näytökseen ei ollut paikkalippuja, jokainen sai mennä istumaan mihin tahtoi. Niin kuin aina kaikki elokuviin menijät, tämänkin porukan etummainen huomasi heti, että hyviä vierekkäisiä paikkoja on pitkä rivi vapaana salin keskellä. Sinne lähtivät heti rynnistämään.

Vain minä en rynnistänyt. Jättäydyin huomaamattomasti irralleen porukasta.

Minä en koskaan mene istumaan salin keskelle, en elokuvissa, en teatterissa, en konsertissa, en missään. Minä valitsen laitapaikan. Kun ostan numeroidun pääsylipun, pyydän aina käytävänlaitapaikan.

En osaa selittää, miksi tämä on tärkeää. Olen joskus kauan sitten joutunut tahtomattani salin keskelle loppuunmyydyssä tilaisuudessa, ja se tuntui ahdistavalta. Keskeltä ei pääse huomaamatta luikkimaan pakoon, jos tarve tulee. En minä mitään tulipalopaniikkia pelkää vaan jotain aivan yksilöllistä pakkoa lähteä kesken pois, vaikkapa yskimiskohtausta tai mahatautia. Ei sellaista ole koskaan tullut, mutta pelkkä tunne pakoreittien sulkeutumisesta ahdistaa niin paljon, että esityksen seuraaminen jää sivuseikaksi, kun tarkkailu kohdistuu omiin tuntemuksiin.

Kai tämä näyttää omituiselta käytökseltä. Sihteerini neiti B. pilkkasi minua joskus tästä asiasta. Hänen mielestään minulla on pipi pää, kun vapaaehtoisesti valitsen huonon paikan, vaikka maksan pääsylipusta täyden hinnan.

Nyt kävi niin, että näytökseen ei tullut paljon väkeä. Olisin voinut näytöksen alettua siirtyä huomaamattomasti oman porukkani viereen keskemmälle koska siitäkin olisi ollut tyhjä väylä lähteä karkuun. En siirtynyt.

Neuroosiksi tätä varmaan sanotaan. Varmaankin aika harvinaista laatua.

Kuvassa on elokuvateatteri Orion Eerikinkadulla Helsingissä, Elokuva-arkiston tyyssija. Väkeä katsomossa on hyvin vähän. Silti istun turvallisesti laitapaikalla takarivissä. Alkamassa on Paolo & Vittorio Tavianin Isäni, herrani (Padre padrone - 1977). Mielestäni näkyvyys on ihan hyvä.