Ostin
uudet kengät. Seuraavana päivänä lähdin ne jalassa kävellen töihin.
Runeberginkadulla
ravintola Eliten kohdalla heräsi aavistus. Ajattelin kääntyä takaisin. Matkaa
kotiin Töölöntorille olisi vain pari sataa metriä. En kuitenkaan kääntynyt.
Ylämäen
jälkeen Kauppakorkeakoulun kohdalla aloin olla jo varma, että kaikki ei ole
niin kuin pitää. Kauppakorkeakoulun kohdalla on syytäkin tuntea epäluuloja,
mutta tällä kerralla havaitsemani häiriön aiheuttaja ei sittenkään tainnut olla
mikään finanssijuonittelu.
Kenkä
nimittäin hankasi kantapäästä.
Klenkkasin
Arkadiankatua Eläinmuseon, Sibelius-Akatemian ja Pikkuparlamentin ohi. Vastaan
tuli muuan Ben Z, mutta ei tästä vaivasta voi suoraan kokoomustakaan syyttää,
joten armahdin miehen kiukultani. Menin sen sijaan Mannerheimintien Yliopiston
apteekkiin ostamaan laastaria.
Mietin,
missä voisin istua, riisua kengän ja sukan ja liimata laastarin. Ei sellaista
voi julkisesti tehdä, joten ohitin Kolmen sepän aukion penkit ja menin
Stockmannin vessaan.
Laastari
ei tainnut tulla hyvin, joten menin Fabianinkadulla Yliopiston ala-aulan
vessaan ja liimasin kaksi laastaria lisää. Ne auttoivat mutta eivät kokonaan
poistaneet ongelmaa. Työpäivän jälkeen ajoin kotiin raitiovaunulla, vaikka
yleensä kävelen. Kotona tarkastin kantapään. Siihen ehti tulla kunnon hankautuma
ja rakko. Nyt täytyy jättää pidemmät kävelyt pois muutamaksi päiväksi.
Että
pääsikin taas unohtumaan se vanha hyvä neuvo, että uudet kengät pitää ajaa
sisään vähitellen. Kerran minulle kävi samoin niinkin pahassa paikassa kuin
Roomassa. Uudet hienot italialaiset kengät ehtivät pilata pahasti
kävelykierroksiani. Siitä lähtien olen pitänyt tarkasti huolta, että
matkoillani on aina mukana myös käytetyt kengät.
Jos olisin
ollut oikein viisas, olisin jo uudet kengät ostaessani noudattanut alapuolella
annettuja ohjeita. Hyvät lukijat, ottakaa opiksenne minun harmillisesta
kokemuksestani ja noudattakaa näitä hyviksi tunnettuja konsteja.