perjantai 20. syyskuuta 2024

Yksi anarkistinen teko päivässä

 


Onpa antoisa kirja. Fiksuja juristeja on muitakin kuin Kemppinen.

Legendaarinen Wanhan valtaus tapahtui 1968. Siitä tuli 1960-luvun radikalismin symboli. Yhdellä valtaajista oli päällään frakki. Hän oli Matti Wuori (1945 – 2005), josta tuli kansalaisaktivisti ja yksi aikansa merkittävimmistä asianajajista ja myöhemmin europarlamentaarikko sekä kansainvälisen Greenpeacen puheenjohtaja..

Omien sanojensa mukaan Wuori oli kolmeatoista kieltä puhuva keikari, joka juristina oli erikoistunut ”jumalanpilkkaan, Suomen lipun ja valtakunnanvaakunan häpäisemiseen, sukupuolikurin ja säädyllisyyden loukkaamiseen, aseistakieltäytyjiin ja yllytysoikeudenkäynteihin”.  Hänen mukaansa yksi anarkistinen teko päivässä pitää mielen virkeänä. Uransa loppupuolella hänestä oli tullut jonkinlainen ”valtakunnanviisas”, miltei Haavikosta seuraava.

Oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuorin kirja ystävästään Matti Wuoresta ja suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta julkaistiin 2023.

Wuoren oikeustapaukset ovat nimenomaan kertomuksia Suomesta. Kirja on kuvaus suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta: yhdenlainen kertomus siitä, miten Suomesta tuli moderni oikeusvaltio, jossa perus- ja ihmisoikeudet sekä sanan- ja ilmaisuvapaus alkoivat käräjllä käydyn kiistelyn kautta rajata viranomaisten mielivaltaa. Tuori kuvaa, miten perus- ja ihmisoikeudet alkoivat Matti Wuoren työn kautta hiljalleen juurtua suomalaiseen oikeuskulttuuriin. Hän harjoitti ”strategista asianajoa”.

                                          (Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä)

Kirja on yllättävän helppolukuinen, vaikka siinä selostetaan juridisia kuvioita. Se on täynnä tunnetta, elämää ja traagisia kohtaloita. Ja erityisen meheviä absurdeja tilanteita. Kaiken yllä leijailee Wuoren persoona – älykäs, ironinen, oikeudentuntoinen, pateettinen, narsismiin taipuva.

Käsiteltäviä käräjätapauksia ovat mm. taiteilija Harro Koskisen Sikamessias-taulu ja siitä aiheutunut jumalanpilkka-oikeudenkäynti, aseistakieltäytymiseen liittyvä yllytysoikeudenkäynti, Iranin šaahin Suomen vierailua vastustavien mielenosoitusten oikeudenkäynti sekä ensimmäisiin turvapaikanhakijoihin liittyvä oikeudenkäynti.

Kirjallisuuden ja taiteen ystävä ja suurkuluttaja Wuori oli. Hän sai jopa näytellä asianajajan roolin Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (kuva).



tiistai 17. syyskuuta 2024

Pitäisikö olla huolissaan?

Tavallisesti hyvin luotettavaksi tietolähteeksi tunnettu amerikkalainen showtähti on kertonut, että Springfieldin kaupungissa Ohiossa haitilaiset pyydystävät ja syövät kantaväestön lemmikkieläimiä, kuten kissoja ja koiria.

Siitäkös mekkala on noussut. Väitteen todenperäisyyttä on jopa uskallettu epäillä. Puhuuko veitikka totta vai pilaileeko?

Eikös Suomessakin ole esitetty televisiossa ohjelmaa nimeltä Pitäisikö olla huomissaan? Ja vuosia aikaisemmin ohjelmaa nimeltä Valehtelijoiden klubi? Tyylilaji oli kai satiiri, joka on yksi huumorin lajeista. Sitä kuulemma hölmöt eivät ymmärrä huumoriksi vaan ottavat tosissaan.

Syömiseen liittyvästä satiirista mieleen nousi heti eräs Swift, etunimeltään Jonathan, ei Taylor. Tämä jälkimmäinen kuuluu suhtautuvan penseästi mainitun amerikkalaisen showtähden puheisiin. Jonathan (1667 – 1745) sen sijaan oli menestynyt angloirlantilainen kirjailija, jonka tunnetuin teos on Gulliverin retket. Näiden kahden Swiftin mahdollisesta sukulaisuudesta minulla ei valitettavasti ole tietoa. Jotain yhdennäköisyyttä olen havaitsevinani erityisesti suun ja leuan piirteissä.

                                                      Swift Taylor                Swift Jonathan

Jonathan Swift esitti aikanaan kirjoituksessa nimeltä Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen (A Modest Proposal – 1729), että lapsista voitaisiin laittaa herkullista ruokaa. (Kissojen ja koirien herkullisuudesta en löydä mistään mitään tietoa)

Monet uskoivat hänen olevan tosissaan. Swift kuitenkin pyrki osoittamaan, miten julmasti englantilaiset alistivat vihreän saaren köyhää väestöä, mutta hän sai satiiria ymmärtämättömiltä lukijoilta osakseen kannibaalin maineen. Kirjailijan mukaan hänen ehdotuksensa toteuttaminen vähentäisi katolisten määrää ja saisi miehet kohtelemaan vaimojaan paremmin, koska he tietäisivät, miten paljon rahaa vauvalla voitaisiin ansaita.

 

                                                              Jonathan Swift: Vaatimaton ehdotus, 

                                                joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen

lauantai 14. syyskuuta 2024

2400 aamua

Lukaisin läpi Virsikirjan. Aikamoinen urakka. Pienikokoiseen kirjaan on mahtunut peräti 679 runoa. Pitkiä runoja useimmat.

Oli outo elämys huomata, kuinka paljon kirjassa on virsiä, jotka osaan. En tarkoita, että osaisin ulkomuistista ruveta kokonaisia säkeistöjä lausumaan. Tarkoitan, että sanat ja sävel alkavat hiljaa soida päässä, kun silmä riveiltä tuttuja säkeitä lukee. Osaisin näitä laulaakin, jos minulla olisi lauluääntä.

Tuttuus perustuu suureen määrään toistoja. Minun sukupolveni koulunkäyntiin kuului aamuhartaus joka ikinen aamu alakoulusta lukioon. Luokat marssitettiin juhlasaliin, riveissä seisottiin ja kuunneltiin opettajien vuoroaamuina pitämiä hartauspuheita, ja lopuksi veisattiin virsi.

Jos lasketaan, että koulupäiviä vuodessa oli hieman alle 200, kahdessatoista kouluvuodessa aamuhartauksia ja virsiä kertyi lähes 2400, meillä luokalle jääneillä enemmänkin. Lisäksi virsien sanoja oli usein ulkoläksynä musiikin tunneilla. Kyllä siinä virsien sanat ja sävelet syvälle muistiin säilöytyivät.

Erittäin tehokasta uskonnon (mutta samalla osittain myös kulttuurihistorian) pakkosyöttöä. Vapautuksia uskonnonharjoituksista ei juuri ollut. Joskus taisi joku yksittäinen vapautettu seisoa kiusallisesti juhlasalin ovenpielessä eteisen puolella. Siihen pääsivät myös rukouksissa pyörtyneet, jotka pelkäsivät tulla seisomaan saliin.

Tämä hyllyssäni oleva Virsikirja on kouluajoilta. Virsikirja piti olla kourassa aamuhartauteen mennessä. Minun kirjassani on vielä tallella pellavakankainen kansisuoja, johon alaluokan käsityötunnilla tehtiin ristipistona kirjan aatesuunnan ilmaiseva symbolikuvio.

Kansakoulun puolella pikkulapset vielä lauloivatkin. Keskikoulussa ja lukiossa yhteislaulu oli  enimmäkseen musiikinopettajan yksinlaulua. Ehkä muutamat kiltit tytöt hieman osallistuivat, mutta pubispojat eivät.

Olen tullut ymmärtämään, että minun virsikirjani ei ole ajan tasalla. Nykykirjaan on otettu uusia virsiä ja vanhoja poistettu. Eipä haittaa, en ole rippikoulun jälkeen (1965) kirkossa käynyt. Mutta se kiinnostaa, millä perusteella valintoja ja poistoja on tehty. Kävi nimittäin ilmi, että se virsi, jonka sanoja olin etsimässä, ei ole enää mukana nykykirjassa.

Miksi ihmeessä? Virsi 440 olisi nykymaailmassa – ja Suomessa! – erityisen ajankohtainen. Mutta kai se on totta, että nykykirkko ja  -politiikka ovat päättäväisesti etääntyneet kauas alkukristillisistä ihanteista.  

Virren 440 alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin “Den rätt som nu är fallen”  kirjoitti piispa Haqvin Spegel 1680-luvulla. Pohjautuu Psalmiin 58. Ensimmäisen suomennoksen teki Elias Lönnrot.