Lukaisin läpi Virsikirjan. Aikamoinen urakka. Pienikokoiseen kirjaan on mahtunut peräti 679 runoa. Pitkiä runoja useimmat.
Oli outo elämys huomata, kuinka paljon kirjassa on virsiä, jotka osaan. En tarkoita, että osaisin ulkomuistista ruveta kokonaisia säkeistöjä lausumaan. Tarkoitan, että sanat ja sävel alkavat hiljaa soida päässä, kun silmä riveiltä tuttuja säkeitä lukee. Osaisin näitä laulaakin, jos minulla olisi lauluääntä.
Tuttuus perustuu suureen määrään toistoja. Minun sukupolveni koulunkäyntiin kuului aamuhartaus joka ikinen aamu alakoulusta lukioon. Luokat marssitettiin juhlasaliin, riveissä seisottiin ja kuunneltiin opettajien vuoroaamuina pitämiä hartauspuheita, ja lopuksi veisattiin virsi.
Jos lasketaan, että koulupäiviä vuodessa oli hieman alle 200, kahdessatoista kouluvuodessa aamuhartauksia ja virsiä kertyi lähes 2400, meillä luokalle jääneillä enemmänkin. Lisäksi virsien sanoja oli usein ulkoläksynä musiikin tunneilla. Kyllä siinä virsien sanat ja sävelet syvälle muistiin säilöytyivät.
Erittäin tehokasta uskonnon (mutta samalla osittain myös kulttuurihistorian) pakkosyöttöä. Vapautuksia uskonnonharjoituksista ei juuri ollut. Joskus taisi joku yksittäinen vapautettu seisoa kiusallisesti juhlasalin ovenpielessä eteisen puolella. Siihen pääsivät myös rukouksissa pyörtyneet, jotka pelkäsivät tulla seisomaan saliin.
Tämä hyllyssäni oleva Virsikirja on kouluajoilta. Virsikirja piti olla kourassa aamuhartauteen mennessä. Minun kirjassani on vielä tallella pellavakankainen kansisuoja, johon alaluokan käsityötunnilla tehtiin ristipistona kirjan aatesuunnan ilmaiseva symbolikuvio.
Kansakoulun puolella pikkulapset vielä lauloivatkin. Keskikoulussa ja lukiossa yhteislaulu oli enimmäkseen musiikinopettajan yksinlaulua. Ehkä muutamat kiltit tytöt hieman osallistuivat, mutta pubispojat eivät.
Olen tullut ymmärtämään, että minun virsikirjani ei ole ajan tasalla. Nykykirjaan on otettu uusia virsiä ja vanhoja poistettu. Eipä haittaa, en ole rippikoulun jälkeen (1965) kirkossa käynyt. Mutta se kiinnostaa, millä perusteella valintoja ja poistoja on tehty. Kävi nimittäin ilmi, että se virsi, jonka sanoja olin etsimässä, ei ole enää mukana nykykirjassa.
Miksi ihmeessä? Virsi 440 olisi nykymaailmassa – ja Suomessa! – erityisen ajankohtainen. Mutta kai se on totta, että nykykirkko ja -politiikka ovat päättäväisesti etääntyneet kauas alkukristillisistä ihanteista.
Virren 440 alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin “Den
rätt som nu är fallen” kirjoitti piispa Haqvin
Spegel 1680-luvulla. Pohjautuu Psalmiin 58. Ensimmäisen suomennoksen teki
Elias Lönnrot.
4 kommenttia:
Tuota virttä olen muutamankin kerran laususkellut. Jännää, että se on poistettu! Useita virsiä on muutettu sananpuolikkaiden vuoksi, tekijänoikeudet eivät näytä olleen tiellä. Joissain tapauksissa rytmi on kärsinyt. Suuri osa ihmisistä ei ole muutoksia edes huomannut, vain me, jotka aikoinaan ne opimme. S.
Vääryyttähän pitää vastustaa ja oikeudenmukaisuutta puolustaa. Mutta mitä tarkalleen on vääryys? Jos sitä yritetään kysyä, vastaukset saattavat olla keskenään tuiki ristiriitaisia. Ja mihin minulla on oikeus? Siihenkö mitä pykälät sanovat, vai siihenkö mitä niiden pitäisi sanoa? Molemmat käsitteet ovat siinä ongelmallisia, että niiden sisältö voidaan kiteyttää "tykkään/en tykkää"...
meillä herttoniemen yhteiskoulussa marssittiin luokittain jonossa pääaulaan, jossa aamuhartaus virsineen vedettiin läpi joka päivä. keskikoulun ja lukion taitteessa tapa muuttui ja oppilaat saivat osallistua aamunavausten tekemiseen. luin eeva kilven runon, jossa puhuttiin rakkaudesta, vanhenemisesta, kihdistä ja reumatismista. päätin runon tarkoin valittuun beatles-kappaleeseen "when i'm sixty-four"
ps. vanhoissa virsissä on tallella se henki, joka tekee virren virreksi. rakastan syntitaakan alla huokailevia virsiä. sellaisia, joissa on ahdistunutta, ylöspäin pyrkivää syvyyttä ja lähimmäisyyteen valmistautumisen näkökulmaa. lähimmäisyyshän nyt on niin ydinsanomaa kuin olla ja voi!
S.
Olisikohan poiston taustalla kirkon aatteellinen vieraantuminen tällaisista kriittisistä näkemyksistä, joita vähäväkiseltä taholta kuullaan ylempiään kohtaan?
Kari
"... voidaan kiteyttää tykkään / en tykkää". Täsmälleen noin. Oikeudenmukaisuus / vääryys on aina ollut juuri tällainen mielipidekysymys. Vaikkapa orjuus: orjan omistaja tykkää, orja ei. Ja siitä analogisesti jos vaikka mihin vähäisempäänkin ongelmaan.
meri
"... syntitaakan alla huokailevia virsiä. sellaisia, joissa on ahdistunutta, ylöspäin pyrkivää syvyyttä" - Sama mielenlaatu suomalaisuudessa maallisemminkin. Surumielisyys, kaipuu, molli, melankolia. " ... siivetönnä en voi lentää / vanki olen maan / vain aatoksin mi kauas entää / sinne käydä saan".
Lähetä kommentti