Häiriöitä

Tarkoitus oli matkustaa Vallilaan. Sinne vie raitiovaunulinja 8.

Seisoin pysäkillä, mutta kahdeksikkoa ei tullut.  Helsingin liikenne on sekaisin. Kadut on kaivettu auki, niin kuin aina (ks. kuva Helsingfors gator sommaren 1908, efter naturen / teckning af H. Aspelin). Raitiovaunut ja bussit ovat poikkeusreiteillä. Niitä on kyllä lehdissä selostettu, mutta ei niitä muista. (Myöhemmin selvisi, että Oopperan risteyksen kaikki linjat ovat koko kesän pois käytöstä ja kahdeksikon reitti ajetaan bussilla.)

Mitäpä minä oikeastaan Vallilassa tekisin? Ehtiihän sinne syksylläkin. Ajoin keskustaan, sillä Runeberginkatu on käytössä. Keskustassa oli paljon kansaa Elokapinan mielenosoituksessa. Jäin seuraamaan.

Vähän kateellisin mielin katselin iloista joukkoa, joka sai ohikulkijoilta paljon sympatiaa ja kannustusta.  Luultavasti olisin  itsekin  mukana, jos olisin nuori. Siinä ollaan elintärkeällä asialla.

Onkohan tuuli vihdoin kääntymässä? Takavuosina katselin ihmetellen aggressiota, jota vähäinen liikenteen häirintä ja muu kansalaistottelemattomuus eräissä ilmeisen ideologisesti suuntautuneissa piireisssä aiheutti. Niissä piireissä ilmaston ja elinympäristön tuhoutumisella ei ole niin väliä - tärkeintä on pistää huligaanit kuriin.

Asennemalli varmaankin löytyi vastakkaisen ideologian käytännöstä, jossa sujuvan liikenteen häirintään myös suhtauduttiin aggressiivisesti.

 

Vimma

On synti ja häpeä istua valoisaa kesäyötä sisällä näyttöruudun äärellä

Olen yöeläjä. Blogin lukijat tietävät, että uudet kirjoitukseni ilmestyvät kahden kolmen paikkeilla aamuyöstä. Mutta nyt on se kohta vuoden kiertokulussa, että kahden kolmen paikkeilla aamuyöstä on syytä olla ulkona.

Ulkona tapahtuu yöllä. En nyt tarkoita lisääntynyttä turvattomuutta, kuten kadulla ammuskelua, josta on paljon kerrottu julkisuudessa. Tarkoitan luonnon tapahtumia. Luonto kukkii ja kasvaa nyt raivokkaalla vimmalla. Linnut karjuvat puissa. Nyt niillä on kiire – aikaa kukkimiseen, karjumiseen ja lisääntymiseen ei ole paljon.

Tätä minä haluan olla aistimassa, vaikka vietänkin ensimmäistä kertaa puoleen vuosisataan kesää kaupungissa. Kyllä kaupungissakin on puistoja, rantoja ja metsiä. Niissä yövaeltaja uskoo ja toivoo näkevänsä, kuulevansa ja haistavansa kaiken sen, minkä aiemmin kesäkotinsa kyläteillä. Töölöntorin kotitalon viidennen kerroksen lamppu sammuu vasta kun kävelykierros on päättynyt.

Blogi mukautuu tähän. Ei se enää kokonaan sammu kesäkuukausiksi niin kuin takavuosina. Mutta se harvenee, lyhenee, käy satunnaiseksi, muuttuu toissijaiseksi yöpuuhasteluksi  -  sadepäivien ja hallaöiden vaihtoehdoksi.

Yritin etsiä tähän runoa, jossa olisi aiheena kuuma kesä kaupungissa. Mielessä pyöri nuoruuden hippivuosien kuuma hitti Summer in the City (Lovin Spoonful 1967). Kuuntelin sen pitkästä aikaa ja hämmästyin. Kummallisen laimealta tuntuu nyt ikämiehen korvissa nuoruuden villi hitti, jota tanssittiin Jyväskylän Lounaispuistossa kesäyössä ja vuotta myöhemmin Visbyn muurinraunioilla.

Enää tuo ei erityisen villiin tanssiin yökulkijaa innosta. Pistän tähän kuitenkin linkin (KLIK) , jos lukijalla on laulusta omia nostalgioita

Mutta kyllä paljon vimmaisempi kosketus kesään löytyy vanhalta kunnon Katri Valalta. Hän on selvästi löytänyt sen, mitä minäkin olen etsimässä.

 

Kaikenlaista sattuu

Laidunkausi avattu. Kolmen äijän perinteelliseksi muodostunut mökkireissu toteutui viikonloppuna kamalan kuuman sään vallitessa. Onneksi perillä oli järvi, jossa pääsi vilvoittelemaan. Saunaa ei olisi tarvinnut lämmittää, mutta silti lämmitettiin.

 ”Perinteelliseksi muodostunut” tarkoittaa tässä sitä, että sama kokoonpano on samassa paikassa ennenkin retkeillyt ja olen siitä täällä ennenkin kirjoittanut.

 Kun samasta aiheesta kirjoittaa uudestaan, uhkaa toistamisen vaara. Se on kirjoittajalle paha virhe. Yritän välttää toistoa liittämällä tähän linkin (KLICK ), josta blogin lukija voi käydä vilkaisemassa, miten edellisellä keralla neljä vuotta sitten kävi. Nyt melkein kaikki kävi samalla tavalla. 

Ruokahuolto tähtäsi edelleen terveellisyyteen. Ei makkaraa!. Isäntä halusi näyttää erityisosaamistaan, mikä tarkoitti karjalanpiirakoiden leipomista. Hän väitti oppineensa joskus jollain kurssilla jopa piirakoiden oikeaoppisen rypytyksen.

Hyvin rypytys onnistuikin. Jotain muuta pientä vikaa piirakoihin tuli, mutta emme me olleet nirsoja emmekä ottaneet asiaa puheeksi. Kaikenlaista sattuu itse kullekin - pääasia oli onnistunut rypytys.

Kyykäärmeitä näkyi runsaasti. Yksi oli noussut mökin portaalle. Niiden kanssa minä en ole tottunut elämään, mutta isäntä oli. Häntä ne eivät häirinneet ollenkaan. Käski vaan katsomaan jalkoihin pihassa kulkiessa. Minun piti tarkkaan tutkia makuukamari sängynalusia myöten nukkumaan mennessä, ja silti pelotti. 

Hyttysiäkin oli runsaasti. Näyttää tulevan hyvä hyttyskesä - suorastaan erinomainen.

Puolikirjallisen blogin odotusten mukaisesti liitän tähän ainoan juuri nyt muistamani hyttysrunon.

Sisältövaroitus on kuitenkin tarpeen herkkiä ja puhdassieluisia lukijoita varten. Larin-Kyöstin kirjailijakuvaan kuuluu välillä jonkinasteinen kurittomuus. Tämä on juuri sellainen pikkuisen tuhma runo..