Sitten lipsahti

Itsepäinen.

Sana tarkoittaa minua itseäni. Myönnän, en paljon kuuntele ohjeita tai varoituksia. Tai ei ainakaan tottele niitä. Jo äiti sanoi niin, ja pisti minut opettelemaan runon  Oravasatu. Sen sitten esitin kansakoulun Henkisissä kilpailuissa ja tulin toiseksi runonlausuntasarjassa. Siitä minulla on haalistunut kunniakirja tallella..

ORAVASATU (Hilja Haahti)

Olipa pikkuinen oravanpoika, / kotona Kuuselassa. / Pitkät sen korvat ja pörröinen häntä / pystyssä keikkumassa.  / Osasi hyppiä puusta puuhun, / kuoria käpyjen siementä suuhun. / Oksilla mukana siskot ja veikot / leikissä vilkkahassa.

Olipa vieressä Metsolan Otson / koti ja valtakunta.  / Kammion seinänä kaatunut honka, / kattona kerros lunta. / Lumessa reikä, pyöreä juuri,  / oravanpojalle ihme on suuri. / ”Tuostapa kurkistan ikkunasta / Metsolan Otson unta.”

Huuteli huolekas oravaäiti: / ”Vaara on reijän suulla!” / Eipä se tahtonut tuhma lapsi / äidin neuvoja kuulla.  / ”Empähän pelkää, katsahdan kerran, / viivähdän muutaman hetkisen verran. / Kohta jo hyppelen äitini luona  / kotona oksapuulla.”

Rapsahti hanki, ja havahti Otso, / ravisti peittojansa. / Kirposi katto, ja kohosi kämmen / äkkiä piilostansa.  / Olipa kämmen se suuren läntä, / mahtuipa siihen pörröinen häntä. / Sieppasi Otso ja pallona metsään / lennätti vierahansa.

Siinä nyt pikkuinen oravanpoika  / lumessa itkien rämpi.  / Vaivalla pääsi Kuuselan pirttiin, / häveten sänkyyn kämpi. / ”Toiste en katsele karhun tupaa, / toiste en lähde ilman lupaa.  / Minä oon pikkuinen oravanpoika, / äiti on tietävämpi.” 

Nytkin sain varoituksia, mutta mitäpä minä niistä. Ajattelin, että kyllä minä tuosta vaarasta selviän. Käyn ravintolassa syömässä ja paluumatkalla ruokakaupassa. Liukasta on, mutta matka ei ole pitkä, muutamia kymmeniä metrejä. Kävelen varovaisin askelin. En pistä piikkirenksuja kenkiin, kun ei niillä voi mennä sisälle ravintolaan ja kauppaan.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Noin 20 metriä pääsin ja sitten lipsahti. Siinä olin persuksillani lätäkössä.

Vähin vaurioin selvisin. Vain pehmustetulla tuolilla voin istua. Uusien farkkujen takamuksessa on ruhje.  Kämmenen reunassa on naarmuja. Kaupassa ja ravintolassa käynti jäi. Onneksi pakastimesta löytyi tötsällinen thai-ruokaa.

Kyllä nyt suostun uskomaan, että ulos ei pidä mennä ennen kuin jäät ovat lähteneet. Viisas pääsee vähemmällä.

 

Miehekästä meininkiä

Olen ihmetellyt, miksi presidenttiehdokkailta ei kysytä heidän kirjallisista mieltymyksistään – ja saman tien muistakin taiteista. Vai eivätkö ne kuulu presidentin tehtäviin tai valtaoikeuksiin? Minua ilahduttaisi tietää, että presidentti lukeekin jotakin.

Kekkonen luki paljon, se tiedetään. Kirjallinen sivistys näkyi ja kuului hänen rehevässä ilmaisussaan. Kirjailijavaimo Sylvillä varmaankin oli vaikutusta asiaan.

Niinistö sai minulta monta sympatiapistettä, kun hän yllättäen ilmestyi julkisuuteen haastattelemaan amerikkalaista Paul Austeria tämän käydessä Suomessa muutama vuosi

sitten. Ja hyvin haastattelikin, oivaltavia ja analyyttisiä kysymyksiä ja keskusteluja. Vaimo on kirjallisuuden ammattilainen. Erinomaisia valintoja sisältävä runoantologia Katso pohjoista taivasta (Otava 2017) on Jenni Haukion toimittama.

Hufvudstadsbladet on sentään valtavirrasta poikkeava kulttuurilehti. Se esitti eilen (3. helmikuuta) presidenttiehdokkaille kysymyksen: ”Vad är din relation till finlandsvensk poesi?”

Kysymys on hyvä, vaikkakin hieman suppea-alainen, mutta se on ymmärrettävä, kun ottaa huomioon lehden kohderyhmän. Ihan tasapuolinen kysymys ei ole, sillä vain toinen ehdokkaista kuuluu itse tuohon kohderyhmään.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Se kohderyhmäläinen ”svarade att hans relation till poesin tyvärr är ganska svag” eikä näin ollen vastannut kysymykseen mitään. Yhden kirjailijan hän kuitenkin mainitsi henkilökohtaiseksi tuttavakseen (Mårten Westö). Tämä ei nyt kuitenkaan pelasta noloa tilannetta, sillä hän ei ole runoilija.

Se ei-kohderyhmäläinen ehdokas onneksi pelasti nolon tilanteen. Hänelle tuttuja olivat Claes Andersson, Tove Jansson ja Märta Tikkanen sekä 70-luvulla ilmestynyt runouteen erikoistunut alakulttuurilehti Fågel Fenix.

Hyvä näin. Tästä(kin) tuli minun arvoasteikollani toiselle ehdokkaalle plussaa ja toiselle miinusta.

Tällaiset runoaiheet eivät taida olla nykyhetken yleiselle mielipiteelle merkitseviä. Nyt menestyvän ehdokasmiehen pitäisi olla karski ja jämerä. Suosiota tulee puheista, joissa toistuu Kova kovaa vasten ja Rautaa ja piikkilankaa rajalle!  Jos ehdokkaalla ei oikeasti ole luonnetta tuollaista suustaan päästellä, pitäisi edes pikkuisen oppia teeskentelemään. Jos ei yhtään yritä, häviää taatusti vaalipelin.

Jossakin katsannossa saattaa olla suoranainen haitta, jos ehdokas tuntee runoja ja loruja. Onhan muillakin henkilökohtaisilla vähemmistösuuntautumisilla ilmeisesti haitallista vaikutusta.

Tällaisessa maailmanajassa meikäläinen runojen ystävä tuntee olevansa aika omituinen olento, kun  huomaa innostuneensa keskustelemaan blogissaan vaikkapa jostakin lyriikan havainnosta (ks. edellisen blogikirjoitukseni kommenttiketju).

Se ei taida olla ollenkaan miehekästä meininkiä.

[jatkuu, ehkä…]

(Elokuvat: 1. Edvin Laine / Väinö Linna: Tuntematon sotilas  -1955  /  Åke Lindman)  ///  2.  Peter Weir: Dead Poets Society -1989  / Kuolleiden runoilijoiden seura  /  Robin Williams)

Niin kuin ennenkin

 

Menin vaatekauppaan. Ostin mustat farkut. Sellaiset kuin aina ennenkin. Yhtä numeroa isommat kuin entiset.

Se ei ollut impulssiostos. Olin suunnitellut tätä pitkään, mutta sitten tulivat corona-epidemiat ja muut harmit ja homma siirtyi. Vanhatkin kelpasivat, joten ei paniikkia.

Mutta nyt tuli impulssimieliala. Sen vimmauttamana ositin myös Marimekon Jokapoika-paidan, mustavalkoraitaisen. Sellaisen kuin aina ennenkin. Samaa kokoa, sillä niitä ei ole suurempia On minulla kyllä kaapissa niitä muunkin värisiä.

Impulssin vimmassa ostin vielä sukat, kolmen pakkauksen, kaikki hieman erivärisiä.

Näin arvaamatonta käytöstä minulle ei satu usein, varmaan on kymmeniä vuosia edellisestä. En osaa selittää, mikä heikko hetki nyt iski.

Tällaisen päälle ei auta muu kuin lukea ja kuunnella tuttu runo. Tämän runon halusin kuulla:

P. Mustapää Balladi uusista vaatteista. Linkki Kaj Chydeniuksen hienoon sävellykseen TÄÄLLÄ..

Samalla reissulla kävin äänestämässä. Ehdokkaan valinta ei tuottanut vaikeuksia. Äänestin samaa ehdokasta kuin ennenkin.