Sairaalahavaintoja 5: Selkä

Luulin, että sairaalassa on hyvä tilaisuus katsella elokuvia ja sarjoja. Tabletti tuli sitä varten mukaan. Ajattelin, että sairaalan sänky on erinomainen paikka. Sängyn pääty pystyyn, luurit korville, verhot sängyn ympärille, jotteivät huonetoverit häiriinny.

Mutta ei se niin mennytkään.

Kun sain punnerretuksi itseni istuvaan asentoon pystyyn nostettua päätyä vasten, heti alkoi valuminen. Se rasitti alaselkää. Vain niska nojasi enää pystypäätyyn, kun jalkapohjat kohtasivat sängyn päätyreunan.

Elokuville piti keksiä parempi katselupaikka. Sellaiseksi löytyi osaston pienen seurusteluhuoneen nojatuoli. Siinä istuin joka yö kolmeen, välillä ylikin. Siinä ei valunut, istuma-asento pysyi ryhdikkäänä eikä selkä kipeytynyt. Yöhoitajat poikkesivat joutohetkinään juttelemaan. Varsinkin intialaistaustaisen nuoren hoitajattaren kanssa syntyi mukavia elokuvakeskusteluja. Viihtyisämpää siinä oli istua kuin verhojen takana piilossa potilashuoneessa.

Toinen selkää rasittanut vekotin oli rollaattori. Se oli koko ajan käytössä, kun tippapullojen piti pysyä mukana ja huteraan kävelyyn oli tarpeen saada tukea. Rollaattorin käsikahvojen korkeus säädettiin kyllä maksimiin, mutta siltikään selkä ei noussut suoraksi. Ja ihan keskikokoinen mies minä olen – suunnitellaanko apuvälineet alamittaisille?

 

Sairaalahavaintoja 4: Nenä

En heti hoksannut, mikä yöpöydällä oleva muovitötterö on. Kysyin filippiiniläiseltä hoitajalta. Hän selosti. En uskonut moista tarvitsevani.

Erehdyin. Jo toisena iltana tarvitsin – ja koko seuraavan päivän. Kaurapuuro ei lähtenyt imeytymään. Hoitaja sanoi, että tarvitaan letku nenästä mahalaukkuun.

Kamala ajatus! Yritin toppuutella, että odotellaan vielä huomiseen.

Vaan eipä odoteltu. Nuori vietnamilainen hoitaja lupasi pidellä kädestä kiinni, kun työntää letkun nenään. Toisella puolella suomalainen hoitaja piteli juomakuppia ja käski samalla koko ajan imeä pillillä mehua suuhun.

Se meni hyvin, yllättävän hyvin. Ei oikeastaan tuntunut miltään. Kolme päivää minulla oli letku nenässä enkä syönyt mitään.

Ja tärkein toteutui: ongelma katosi. Taitavia hoitajia!

 

Sairaalahavaintoja 3: Sormet

Minun sukupolveni oppi lapsena tekemään sormillaan monenlaista tarkkaa ja hyödyllistä, kuten kaunokirjoitusta. Paineltavia nappuloita ei silloin liiemmin ollut. Moni kuitenkin tottui myöhemmällä iällä nappuloihinkin, minä ensimmäisten joukossa, kun 1988 ostin tietokoneen.

Sairaalassakin minulla on sormille naputeltavaa: tabletti ja puhelin. Lisäksi sairaala tarjoaa kaksi säädintä. Toisella voi nostaa ja laskea sängyn päätyjen korkeutta, toisella kutsua hoitajan ja sytyttää / sammuttaa lampun.

Nämä ovat kyllä aika epäkäytännöllisiä vekottimia. Johdot ovat solmussa. Säätimet putoilevat liukkaalta pöydältä tai jäävät tarjottimien ja hoitotarvikkeiden kasassa alimmaiseksi. Vehkeiden sijainti on huono, varsinkin potilaalle, joka aristavien haavojen vuoksi ei pääse kääntämään kylkeä ja ojentamaan kättä.

Toive innovatiiviselle sairaalasuunnittelijalle. Suunnittele näille kapuloille koukku pöydän tai sängyn laitaan, jotta kampuraisinkin potilas onnistuu ne pyydystämään makuuasennossa kouraaansa. Sitten vasta näppäristä sormista on hyötyä.