Muistatte varmaan Pikku-Matin, jonka autosta puhkesi kumi? Vika korjattiin purukumilla.
Konsti osoitti ennakkoluulotonta luovuutta. Lopputulos oli kaikesta päätellen hyvä ja ongelma poistui lopullisesti. Ei kai siitä muuten olisi laulua tehty. – Minä jäin kyllä miettimään, olisiko sinitarra ajanut saman asian.
Sukkahousut
ja jeesusteippi ovat myös kuuluisia ongelmanratkaisuvälineitä jos vaikka minkälaisen vian korjaamiseen.
Pikku-Matin autonrenkaaseen sukkahousut eivät ymmärtääkseni olisi auttaneet. Jeesusteippi ehkä.
Niksimestarit ja purukumit ja sukkahousut tulivat mieleen viime viikonloppuna, kun kaverini Bitti-Pekka korjasi printterini ja neuvoi niksin, miten minun tulee toimia, ettei vika palaa.
Printterini ei nimittäin ole kesän jälkeen suostunut printtaamaan yhtään mitään. Kun kesän jälkeen palasin maalta ja pistin mustekasetit koneeseen, se ilmoitti, että koneessa ei ole mustekasetteja ja antoi linkin, josta niitä voi tilata.
Mutta oli siellä kasetit, aivan uudet sitä paitsi. Jostain kumman syystä kone ei niitä huomannut. Yli kaksi kuukautta yritin ottaa kasetteja ulos ja sisään, mutta ei auttanut. Siksi hälytin Bitti-Pekan apuun.
Pekka tuli ja vei koneen mennessään. Pari päivää hän tutki asiaa ja sitten keksi niksin.
Nyt minulla on toimiva printteri ja niksi tiedossa. Niksi on aika helppo: osta seuraavalla keralla mustekasetti numero 305, älä 304. (Vai olikohan se päinvastoin? Johonkin lapulle minä sen kirjoitin, mutta en nyt löydä lappua.)
Pienestä se on kiinni.
Pienestä se oli aikoinaan kiinni työpaikallakin. Monistuskoneella oli tapana jotenkin kummallisesti tukkeutua. Kreikkalaisella vahtimestarillamme oli yllättävä taito. Napakka nyrkinisku koneen vasempaan kylkeen vähän keskilinjan alapuolelle, ja taas toimi. Hän kyllä neuvoi konstin meille muille, mutta ei kone siitä kuntoon tullut. Se piti olla nimenomaan vahtimestarin nyrkki.
- - -
On minulla itsellänikin ollut luovaa niksiosaamista joskus nuorempana. Kerran kauan sitten ostin siniset farkut. Niissä oli liian pitkät lahkeet. Jotain piti keksiä. Ongelma oli siinä, että kaksikymppisellä opiskelijapojalla ei tietenkään ollut neulaa eikä lankaa.
Onneksi oli nitoja. Siis sellainen vehje, jolla papereita napsautetaan nurkasta nipuksi.
Siispä farkunlahkeen taitos sisäpuolelle ja nitojalla kiinni. Nastan selkämys jäi piiloon sisäpuolelle. Ulkopuolelle tulleet kärjet jäivät lähes näkymättömiin pörröisen kankaan sekaan. Hyvä tuli ja pitkään kesti. Joskus paljon myöhemmin tuli joku, joka omisti neulan ja lankaa ja halusi korjata kiinnityksen traditionaalisen mallin mukaiseksi. Ei selvästikään arvostanut luovaa ongelmanratkaisukykyäni. Huvittui kyllä.
Olen kyllä pitkän kokemuksen perusteella vakuuttunut, että kaikenlaiset viat voidaan korjata kotikonstein. Helppoa se on, jos vaan luovuutta löytyy.
