Kaikki peruttu

Ei tulekaan tapaamista Lindan ja Andrean kanssa Kosmoksessa. Emme menekään katsomaan Runaria ja Kyllikkiä Kom-teatteriin. Ei olekaan tapaamista vanhojen koulukavereiden kanssa Jyväskylässä. Ei tulekaan tutun kuoron konserttia Balderin salissa. Ei tulekaan kapakkailtaa Urmaksen kanssa, vaikka ehdin jo ostaa hänen uuden kirjansa omistuskirjoitusta varten. Ei tule vieläkään synttärikutsuja täällä Töölöntorin kulmalla.

Vähänkös tämmöiset minua haittaa!  Pikkupuutteita kaikki, voin olla ilmankin. Korvaavaa puuhaa riittää kyllä.

Toista on nuorilla.

Tässä jää kokonaiselta ikäluokalta kokonaan väliin lukioajan ja opiskelun sosiaalinen puoli, kaverisuhteet, ihastumiset, pariutumiset. Ne äärimmäisen tärkeät vaiheet, joita ei saa samassa sävyssä korvatuksi. Ne joita minä itsekin vielä näin varttuneessa iässä kaiholla muistelen.

Tässä on syntymässä kokonainen pikkulasten ikäluokka, joka ei ole kokenut elämää ilman ympärillä vellovaa tautia. Joka on ehkä vain kuullut tarinoita, että joskus on ollut aika, jolloin kukaan ei käyttänyt maskia.

Nuorilla on tietysti vielä toivoa paremman ajan tulosta. Meillä senioreilla tässä on isompi ongelma, kun aktiivivuosia on jäljellä vain rajallinen määrä. Jääkö tässä ollenkaan tilaa paremmalle ajalle? Vai pysyykö kuntokävely puistoissa ja rannoilla tärkeimpänä kodin ulkopuolisena elämänsisältönä loppuun asti?

                                              (Kuva: Marianne von Werefkin)
 

Mitä tästä voi päätellä?

Kirjahyllysi kertoo, millainen ihminen olet. Sen sisällöstä voi päätellä paljon luonteestasi ja persoonastasi.

Varmaankin pitää paikkansa. Vaatii kyllä katsojalta aikamoista kirjallisuuden tuntemusta, mutta onhan niitä sellaisia joukossamme. Blogin lukija voi kokeilla kykyään tuossa yläpuolella näkyvästä kuvasta. Tosin siinä näkyy vain yksi hylly - minulla on kyllä enemmänkin hyllyjä.

Opiskeluvuosilta muistan, että muuan ansioitunut kirjallisuustieteilijä jatkoi ajatusta: Kerro minulle mielirunoilijasi, niin minä kerron, millainen olet luonteeltasi.

Ja siitä ajatus jatkui vielä edemmäs: Kerro minulle, ketkä ovat sellaisia runoilijoita, joiden tuotantoa tunnet laajalti mutta et vaan saa niistä otetta. Tästä minä voin aivan erityisen paljon päätellä luonteestasi.

Tämä tuli mieleen, kun luin päivän lehdestä, että Katri Valasta on ilmestynyt uusi elämäkerta. Muutamassa blogissakin kirja on jo ehditty esitellä.

Katri Vala on minulle juuri sellainen rajatapaus, josta en oikein tahdo saada innostuvaa otetta. Tunnen tämän nuorena kuolleen runoilijan tuotannon hyvin, sillä ei se kovin laaja ole. Syytä en ymmärrä, sillä pitämisen edellytykset ovat kohdallaan. Mutta en vaan ole syttynyt. Tiedostan, että vika on lukijassa, ei tuotteessa.

Onko muita?

On, kaikki rajatapauksia pitämisen ja ymmälleen jäämisen epäselvällä rajalinjalla. V. A. Koskenniemi, Paavo Haavikko, Lassi Nummi, Gunnar Björling, Ezra Pound, Heinrich Heine, ranskalainen symbolismi muutamin poikkeuksin.

Näin aluksi - muitakin voisi muistua mieleen. Sopii tehdä päätelmiä luonteesta ja persoonallisuudesta.

 

 

Keikari

Moni on kertonut yrittäneensä mutta sortuneensa. Minä voin kertoa onnistuneeni, vaikka en ole ollenkaan yrittänyt.

Kyse on tietysti uusia vaatteita koskevasta Älä osta mitään -projektista. Joillakin puolen vuoden, hurjimmilla koko vuoden ostolakko. Minulla se on jatkunut koko korona-ajan, vaikka mitään en ole missään vaiheessa päättänyt. Niin vaan kävi ihan itsestään, pyytämättä, yllätyksenä.

Minulla nyt vaan on vaatteita kaapit täynnä, liiankin kanssa. Mitään ei puutu, kalsareitakin ihan käyttämättömiä, hintalaput vielä kiinni. Ei ole tullut tarvetta mennä vaatekauppaan.

Toisaalta tällaisina aikoina kulutuskin on vähäistä kun ei ole kulkemista entiseen malliin. Mukavat kotivaatteet riittävät. Ne eivät tietenkään ole kovin tyylikkäät, mutta väliäkö sillä. Jos blogin lukija on kirjoitusteni perusteella muodostanut minusta keikarimaisen mielikuvan, niin  voin vakuuttaa, että mielikuva saattaa olla hieman epätarkka.

Arvioin, että koronan jatkuessa pärjään ilman uusia vaateostoksia vielä ainakin kolme vuotta, ehkä jopa viisi. Kriittisin kohta on sukat. Niillä on taipumus mennä rikki isovarpaan kohdalta. Kahdet olen jo heittänyt pois, kun en viitsinyt ruveta parsimaan. Erityisen harmillinen oli laaman karvoista tehdyt villasukat. Sen kantapää repesi, kun työnsin jalkaa kenkään lähtiessäni viemään roskapussia. Ilmeisesti jotenkin tavallista pehmeämpää villaa.

Kotivaatteiden on oltava mukavat. Housut ovat väljät ja joustavat. Niillä vo istahtaa sohvannurkkaan lukemaan jalat rennosti koukussa pyllyn alla. Mikähän tällaisten nimi on? Jogginghousut? Collegehousut? Verryttelyhousut? Enemmänkin kuin jonkun sulttaanin haaremihousut, sillä näissä on aikamoiset pussilevennykset lahkeiden alapäässä.

Violetinvärisiä housuja täydentävät punaiset villasukat ja Reino-tohvelit. T-paidassa tänään komisario Palmun kuva, vaihtoehtoina erilaisia taidemuseo- ja musiikkipaitoja (mm. Love records, Wigwam, Rolling Stones, Jethro Tull). Vilun yllättäessä huppari, jonka selässä Einsteinin kuva.

Voiko mukavammaksi vaatetus enää mennä!

Ei voi. Siitä muistuttamaan pistän tähän kuvan kravateistani. Joskus ehkä voi tulla taas aika, jolloin tällaisiakin taas pitäisi käyttää. Kuten yleisesti tiedetään, solmio kuristaa selkeää ajattelua, kuten kiinalainen kirjailija Lin Jutang kertoo. Vasemmassa laidassa matkamuisto Lontoosta, Beatles-kravatti, toisena vasemmalta matkamuisto Dublinista, kirjahylly-kravatti. Muut aika normikamaa.