Luin
Raamattua. Tosin vain yhden luvun, sen kauneimman.
Vaikka
tällainen uskonnoista vieraantunut puolipakana olen, suhteeni Raamattuun on
arvostava. Se on mainio kirja - kunhan sitä ei ota kirjaimellisesti sen enempää
kuin Kalevalaakaan.
Olen
lukenut Raamatun aikoinaan alusta loppuun - ehkä muutamia pitkänsitkeitä
sukuselvityksiä yli hyppien. En lukenut sitä ollenkaan teologisesta
näkökulmasta vaan kirjallisuustieteellisestä. Se kuului yliopistossa yleistä
kirjallisuustiedettä opiskelevien kurssikirjallisuuteen. Se on tarinat ovat
arkkityyppisiä, eli tarinoiden mallit toistuvat suuressa määrässä myöhempää
kirjallisuutta.
Nyt
luin Salomonin Korkean Veisun - taas kerran. Se on hurmaava runoelma,
aistivoimaista erotiikkaa parhaimmillaan.
Minulla
on hyllyssäni Korkean veisu Prahan yliopiston taideakateemikon ja entisen
professorin Arnoš Paderlikin (1919 - 1999) kuvittamana. Teksti on
XI Yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1933 käyttöön ottama suomennos. Kirja on
Weilin & Göösin kustantama. Painovuotta ei ole merkitty. Sivumäärä 74.
Korkean
veisun tie Raamattuun on osaksi väärinkäsitys. "Laulujen
laulu", latinaksi Canticum canticorum, liitettiin osaksi Vanhaa
Testamenttia. Näitä rakkauslauluja - joita on ylistetty itämaisista rakkauslauluista kauneimpina -
on tapana lukea juutalaisessa pääsiäisjuhlan jumalanpalveluksessa.
Pahojen
henkien häätämiseksi morsian rinnastettiin suulemitareen, sulhanen suureen Salomoon.
Tämä jotenkin käsitettiin väärin ja
perimätieto merkitsi Salomon tekstin kirjoittajaksi. Morsiamen ruumiillista
kauneutta kuvataan laulussa erittäin havainnollisesti ja luonnollinen Eros
esitetään vastustamattomana voimana.
On
perusteita olettaa, että kokoelman laulut ovat alkuperältään täysin maallisia,
kuitenkin niin, että niiden taustalla on vielä vanhempia babylonialaisia
lauluja, jotka kertoivat nuoren jumalan rakkaudesta nuoreen naisjumalattareen.
Raamattuun nämä laulut liitettiin ilmeisesti siksi, että Korkean veisun
ylistämä rakkaus tulkittiin allegorisesti Jumalan rakkaudeksi "valittuun
kansaansa". Kristinusko antoi sille vielä yhden uuden tulkinnan: siitä
tuli Kristuksen rakkaus kirkkoaan, "morsiantaan", kohtaan.
Myöhempinä
aikoina näillä lauluilla on ollut vaikutusta moneen suuntaan, kuten Goetheen, Herderiin ja
varsinkin Heinrich Heineen, joka antoi yhdelle runokokoelmalleenkin nimeksi Laulujen kirja.
Eikä tämän lumoavan rakkausrunouden vaikutus ole miksikään haalistunut
nykypäivänäkään. Onhan siinä vahva "mieskatse" valloillaan, mutta
tällaisessa ikiaikaisessa yhteydessä niin kuuluu ollakin. Kirjan kuvitus on
laulun sanoja kauniisti kunnioittava.
Ja onhan tästä kaunis laulukin ( linkki).