Poikittain

Uuden kesäkotini saunakamari on pieni ja sisustukseltaan tyylikkään vanhanaikainen. Valloitin sen heti työhuoneekseni. Pieni läppärille sopiva kirjoituspöytä siellä oli valmiiksi, ja sen viereen hankin kirjahyllyn. Muuta ei tarvittu, sillä kaksi tuolia ja sänky siellä oli valmiiksi.

Mutta yksi esine oli kuin väärässä seurassa. Nurkassa möllötti isokokoinen laiskanlinna, sellainen oikein amerikkalaismallinen musta hirvitys. Pyörivä ja keinuva ja pirullisen painava.

Oli vaikea ymmärtää, miksi edellinen omistaja oli sijoittanut sellaisen kummajaisen häiritsemään muilta osin tyylikkään harkittua kokonaisuutta.

Siihen paikalleen tuoli kuitenkin jäi. Ei sille päärakennuksessakaan olisi parempaa sijaa löytynyt.

Tietysti testasin, onko siinä mukava istua. Kokeilin sitä lukutuolina. Kyllä siinä hetken verran mukavasti istui ja luki. Mutta jokin sen rakenteessa aiheutti väistämättä asennon valumisen puolimakuulle, ryhdittömään lojumiseen. Asento toi mieleen 1960-luvun televisio-ohjelmista tutun Jörn Donnerin tyypillisessä asennossaan valumassa studion sohvilla tai nojatuoleissa. Vain tupakka sormien välistä minulta puuttui.

Ei sellainen pitkän päälle mukava asento ole. Paremmaksi osoittautui istua poikittain jalat polvitaipeesta käsinojan yli. Selkänojan puoleinen käsi siinä joutuu vähän hankalaan asentoon, mutta siihen auttaa, kun välillä kääntää jalat toisen puolen käsinojalle. Samalla piti kääntää lukulamppu toiselle puolelle tuolia.

Kyllä lukeminen niinkin sujui, mutta ei se mikään ihannetuoli ole. Parempiakin lukutuoleja tiedän. Kuten vaikkapa puutarhatuoli, joka oli käytössäni ulkona päiväsaikaan. Valitettavasti jouduin jättämään vanhan terijoensalavan vanhaan kesäkotiini. Uuden kesäkodin iso vanha omenapuu ei aivan kyennyt samaan hellevarjostajana.

Saunakamariin se iso ruma amerikantuoli jäi talveksi. Ensi kesänä täytyy miettiä uudestaan, haluanko vielä istua poikittain lukemassa.

Ässät ja ärrät

Mikään ei ole vaikeampaa kuin kirjoista luopuminen.

Tämän vanhan totuuden kohtasin taas kerran, kun aloin tutkia, löytäisinkö hyllyistäni tilaa parillekymmenelle uudelle kirjalle, jotka ovat pitkään sijainneet työhuoneeni pöydällä ja lattialla. Hyllytilaa ei ole ainoallekaan. Jotain pitäisi ensin heittää pois.

Päättäväisellä katseella hain hyllyistä sen näköistä kohtaa, jonka kimppuun armoa antamatta hyökkäisin. Kaunokirjallisuus sai tällä kerralla vapautuksen, sillä sitä olen viimeksi harventanut. Syyniin joutui nyt hylly, jonka laidassa lukee Kielitiede. Se on saanut kauan pysyä koskemattomana.

Ja mikäpä kirja osui ensimmäisenä käteeni!

Fonetiikan oppikirja melkein puolen vuosisadan takaa. Muistot alkoivat vyöryä. Tämän oppikirjan ja siihen liittyneen harjoituskurssin suoritin 1972 Tukholman yliopistossa, ja se oli yksi elämäni hankalimmista kursseista.

Teoriapuoli kyllä sujui mutta käytännön harjoitukset eivät. Kielistudiossa yritettiin oppia itse tuottamaan mallin mukaan monenlaisia vieraita äänteitä. Erityisen hankalia olivat ruotsalaiset murreäänteet sj ja r. Aivan toivottomaksi meni tuottaa omassa kurkussaan äänne "sydsvensk skorrande r.

Ranskalainen r sujui paremmin. Riikinruotsalaisille kurssikavereille muistan opettaneeni tauolla aitosuomalaisen Ruotsissakin kuuluisan r-pitoisen kirosanan oikeaa ääntämistä. Jostain sitten tuli idea kokeilla, miltä maistuisi yhdistää hienostunut ranskalainen r tähän alkuvoimaiseen suomalaiseen kirosanaan.

Kaikkihan toki tietävät Edit Piaf -tyylisen "Pigalle-r-konsonantin", sen, joka alkaa hiljaisena hyrinänä jossain syvällä sappikivien seudulla ja vauhtiin päästyään nousee ylös kurkkuun ja saavuttaa kaihoisan huipennuksen lauetessaan, l´amourrrrr. Mutta kuinka moni on kokeillut tätä samaa suomalaisessa sanassa perrrkele? Minäpä olen, ja oikein riikinruotsalaisia opiskelijoita harjoitusaineistona käyttäen.

En tietenkään voi heittää pois kirjaa, johon liittyy näin värikkäitä muistoja. Jatkan kirjojen harvennusta joskus toiste. Ensin kuitenkin luen tämän kirjan läpi kerratakseni vanhoja taitoja. Kuvassa teoriaa juuri ässään ja ärrään liittyvistä kohdista.

 

 

Synkkää aikaa 2

On yö, kello on yli kaksi. Ulkona on pimeää. Tori on tyhjä, mitään ei ole tekeillä. Synkäksi ajaksi tätä voi sanoa, Brechtiäkin muistaen. Korona ja kaikki, vaikka siitä Brecht ei tiennyt.

Tänä yönä synkkä aika joko hieman hälvenee tai sitten synkistyy entisestäänkin. Tai sitten sekä hälvenee että synkistyy. Tieto suunnasta alkaa virrata televisiosta pienen hetken kuluttua. Aion katsoa.

Tämä kirjoitus on jatkokertomuksen kakkososa. Ykkösosa löytyy kohdasta 14. marraskuuta 2016. Sen kirjoitin neljän vuoden takaisesta yöstä, jonka vietin sairaalassa. Siellä koettiin potilaiden ja henkilökunnan yhteinen tyrmistys.

Siitä yöstä on suora yhteys tähän yöhön. Sama asia esillä taas.

Nämä välissä eletyt neljä vuotta ovat olleet täynnä tyrmistystä. Ei ole voinut muuta kuin silmät selällään toljottaa Amerikan meininkiä. Siellä on mennyt kaikki sekaisin.

On vaikea ymmärtää, miten siellä on tällaiseen tilanteeseen tultu. Miten niinkin suuri osa kansasta on innostunut tällaisesta menosta.

Presidentti on löytänyt vahvimmaksi tukiryhmäkseen valkoisen konservatiivikristillisen oikeiston. On vaikea ymmärtää ajatuksen kulkua, jolla juuri konservatiivikristityt ovat löytäneet tämän presidentin ihanteekseen, jos ei nyt ihan uudeksi messiaaksi niin vähän siihen suuntaan, jonka lumoamina uskomattomat riekkujaiset ovat lähteneet vauhtiin. Pyssyt kädessä liput liehuen kaikki salaliittoteoriat, litteän maapallot, rasismit, valehtelut ja kaikki.

Minun on mahdoton nähdä tässä rymistelyssä kristillisyyden häivääkään. Minulle, uskonnoista vieraantuneelle, kristillisyys kuitenkin näyttäytyy  eurooppalaisen sivistysvirtauksen ja kulttuurin perustana, kaikista kummallisista  outouksistaan huolimatta.

Tämä yönä sitten selviää, jatkuvatko riekkujaiset. Vai jääkö ratkaisu auki, entä voittajaksi julistautuminen, häviön tunnustaminen, entä ääntenlaskun meno sekasotkuksi. Pahimmillaan alkaa ties minkälainen katusota. Maailma pidättelee jännittyneenä hengitystään.

(Selvennykseksi, jos joku lukee tämän kirjoituksen vuosia myöhemmin eikä ymmärrä, mistä puhun. Yhdysvalloissa on tänään presidentinvaalit, ehdokkaina Donald Trump ja Joe Biden. Tilannetta kuvataan kiihtyneeksi. TV-lähetys ääntenlaskennasta alkaa klo 02.30, nyt kellon on muutamaa minuuttia vaille.)