Ei
minulla pulaa kengistä ole kesäkodissani Längelmäveden rannalla. Päin vastoin,
sinne on kertynyt niitä liikaakin: vaaleat kesäkengät, sandaalit, kahdet
lenkkarit, crocsit, Reinot matalavartiset kumisaappaat ja korkeavartiset
Kontio-saappaat. Luulisi niillä pärjäävän.
Mutta
ei, yhdet puuttuivat: tummat juhlakengät.
Niille
tuli tarve, kun iäkäs Pohjanmaan setä poistui päiviltä kesken kesän ja piti
lähteä hautajaisiin. Sandaalit, Reinot, Kontiot ja muut saattaisivat herättää
kiusallista huomiota hautajaiskenkinä konservatiivisella Etelä-Pohjanmaalla
Sedän
lähestyvästä lähdöstä oli kyllä tullut tieto jo keväällä, joten olin ymmärtänyt
varautua. Helsingissä oli matkalaukkuun pakattu tumma puku, valkoinen paita ja
kravatti. Mutta jostain syystä pukuun sopivat kengät unohtuivat.
Ei
semmoisia kannattanut lähteä 200 km:n päästä Helsingistä hakemaan vaan piti
ostaa uudet.
Siinä
kohdassa iski rationaalinen nuukuus. Ei kannata ostaa mitään kovin kallista,
kun laadukkaita tummia kenkiä on useampi pari kaapissa Helsingissä. Riittää kun
ulkonäkövaatimus täyttyy.
Marketista
löytyi kolmenkympin mustat kengät. Ne!
Sanotaan,
että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Looginen seuraus tästä on, että rikkaan
kannattaa. Keskiluokkaisista en osaa sanoa.
Pohjanmaan
pienessä maalaispitäjässä oli yllättävän miellyttävä hotelli keskellä kylää.
Oli myös yllättävän tasokas kahvila hotellin vieressä. Nähtävyyksiä yhdessä
illassa ei liiemmin löytynyt, ja se ainoakin olisi saanut jäädä löytymättä,
koulu, jossa jokunen vuosi sitten ammuttiin.
Mutta
kun aamulla oli aika pukeutua juhlallisesti, uuden kengän takasauma repesi.
Kenkä tuntui putoavan jalasta joka askeleella. Sillä oli kuitenkin mentävä. Voi
olla, ettei kukaan huomannut. Arkulle kukkia laskiessa oli sellainen olo, että
nyt on kriittinen hetki, mutta ihan muusta syystä kuin yleensä.
Uudet
kengät jäivät hotellihuoneen roskikseen. Ei semmoisia kannata suutariin. Ehkä
olisi kannattanut ostaa vähän paremmat, mutta ei marketissa ollut.
Kuvassa aika paljon paremmat.