Ei kovin pyhä

Kävin äskettäin kirkossa. Ei hartaushetki itsessään ollut käynnin syy. Menin kuuntelemaan tilaisuudessa esiintynyttä kuoroa, jossa oli tuttavia. Olin ikään kuin kahden kuorolaisen kutsuvieras. Huomaamatta ja tilaisuutta häiritsemättä otin muutaman valokuvan kuorosta, niin kuin oli sovittu.

Kovasti oli meininki muuttunut siitä kun viimeksi kirkonmenoja kävin kuuntelemassa. Se tapahtui rippikoulun yhteydessä 1960-luvun puolivälissä Jyväskylässä Taulumäen kirkossa.

Nyt meno oli ripeää ja rentoa. Naispappi puhui kymmenisen minuuttia, virsiä ei veisattu, uskoa ei tunnustettu, kerran rukoiltiin. Sitten kuoro lauloi kolme laulua.

Laulu ei minun korvissani kuulostanut ollenkaan sellaisilta kuin luterilaisessa musiikkiperinteessä olettaisi. Pikemminkin siinä oli ortodoksisia sävyjä. Laulut olivat tavattoman hienolta kuulostavaa kansanmusiikkia Kaukasus-vuoriston alueelta. Olen kuunnellut saman kuoron esityksiä myös kapakassa - eri ohjelmalla kylläkin mutta samankuuloisella saundilla. Jännittävän erilaista.

Esirukousten en muista kuuluneen 60-luvun kirkonmenoihin. Nyt kuuluivat. Musiikin jälkeen pappi saapui lukemaan lapuilta esirukouspyyntöjä. Huomion kiinnitti yksi. Siinä joku pyysi esirukouksia sen puolesta, että hänen taloyhtiönsä putkiremontti valmistuisi aikataulun mukaisesti.

Asia on tietysti tärkeä ja viivästymiset harmillisia  - ja ilmeisen yleisiä. Tällaiselle sekulaariseen katsantokantaan taipuvaiselle kuulijalle nousi kuitenkin mieleen epäily, että meniköhän rukous nyt oikeaan osoitteeseen. Eikö putkiurakan työmaapäälliköllä olisi suurempi vaikutusvalta tällaisessa asiassa?

Tilaisuus kaikkineen oli asiallinen ja etenemiseltään ripeä. Kesto ehkä puolisen tuntia. Kuulijoita oli parisenkymmentä. En kuitenkaan sanoisi tilaisuutta tunnelmalliseksi. Se oli vähän kuin sääntömääräinen työmaakokous, jossa käydään nopeasti läpi esityslistan asiat. Lauluesityksissä päästiin syvimmälle pyhyyden tunnelmaan - ikivanha traditio oli aistittavissa. Niin hyvä taide aina. Muilta osin pyhyyden kokemus oli huoneesta poistunut.

Monilla on

Huomasin jo etäältä, että tuo taitaa ehtiä ennen minua. Kiirehdin askeleitani mutta ei auttanut. Nainen täpötäyden mustan jätesäkkinsä kanssa ehti kaupan pullonpalautusautomaatille muutaman askeleen ennen minua.

Siinä jäi neljä vaihtoehtoa. 1) Minä seison neljän siideritölkkini kanssa siinä kaupan eteisessä odottamassa, kunnes nainen saa ladotuksi säkistään arviolta puolisen tuhatta pulloa ja tölkkiä koneeseen. Luultavasti kone jossain kohdassa alkaa piipata häiriötä ja joudutaan odottamaan, kunnes joku henkilökunnasta ehtii korjaamaan tukoksen. 2) En jää odottamaan vaan teen ostokseni ja palaan kotiin tyhjät tölkit kassissani. Seuraavalla kauppareissulla sitten uusi yritys. 3) Ojennan tölkkini jätesäkkinaiselle ja sanon, että pidä hyvänäsi. 4) Pistän tölkkini eteisen nurkkaan lattialle. Kyllä ne siitä joku kerää.

Tällainen arvovalinta ei vienyt kauan. Valitsin kohdan 4). Tein ostokseni ja ulos mennessäni huomasin, että otaksumani olivat osuneet kohdalleen. Kone piippasi. Jonoa oli syntynyt jätesäkkinaisen taakse. Tölkkini olivat poissa.

Onnittelin itseäni viisaasta valinnasta. Halvalla pääsin, häviö oli 60 senttiä. Sen kyllä maksoi säästyneestä ajasta. Asia olisi ollut kinkkisempi, jos minulla olisi ollut paljon tölkkejä, vaikkapa jätesäkillinen. Tai jos talouteni olisi niin tiukoilla, että 60 sentilläkin on merkitystä. Monilla on.

Torilla oli ilmaisia makkaroita tarjolla. Minut oikein houkuteltiin kojuun makkaraa maistamaan ja siinä sivussa sananjulistusta kuulemaan. Oli oikein miehekästä vaalipuhetta.

Minä vähän nirsoilin. Kysyin, eikö tarjolla ole kasvis- tai vegaanimakkaraa. Vaalihenkilö selvästi ymmärsi ilveilyni ja sain vastaukseksi aika ruman sanan. Ei auttanut kuin lähteä pois ilman miehekästä makkaraa. Asia olisi ollut kinkkisempi, jos talouteni olisi niin tiukoilla, että ilmaisella makkaralla olisi merkitystä. Monilla on.

Kansallistunne sydämessä

Häivähdys surumieltä liihoitteli sieluun, kun tieto tuli. Pala Suomea poistui taas keskuudestamme.

Reinoja ei enää valmisteta. Globalisaatioko jyräsi taas? Luultavasti jotkut halvat kiinalaiset tupsutohvelit ovat vallanneet markkinat aitosuomalaisilta Reinoilta ja Ainoilta.

Tässä on kai kansallistunnetta terveellisessä alkutilassaan. Joka puolella esiin tunkeva poliittisesti vaarallinen korskea kansallismielisyys on kokonaan eri asia, sitä vastustan. Mutta kielen ja taiteen rinnalla elävä lähinnä  yhtenäiskulttuurin elämänmenoon kuuluva esineistö on tärkeää suomalaisuutta. Kalevalan, Seitsemän veljeksen, Vänrikki Stoolin, Raamatun ja Tuntemattoman sotilaan rinnalla joka kodissa olisi syytä olla Aalto-maljakko, Järvisen sukset, Marimekon raitapaita, Jalostajan hernekeittopurkki, Kossupullo, Hankkijan lippalakki  ja Reinot / Ainot. Ilman näitä ei ole ihan täysimittainen suomalainen. Ilman uhoa ja korskeutta!

Reinoihin liittyy jännittävä ironisuus. Niissä on sopivalla tavalla junttimaisuutta, jotta niitä voi käyttää hyväntuulista huomiota herättävinä tyylipoikkeamina yllättävässäkin ympäristössä. Ne sopivat niin juppiväelle kuin rokkijätkillekin, vaikka ei uskoisi. Harva tuote on niin notkea, että pystyy tämmöiseen.

Ne sopivat myös minulle. Kun muutenkin olin menossa markettiin, kiersin kenkäosaston kautta. Nyt minulla on tuliterät Reinot. Kohta niitä ei enää saa.

Ajattelin esiintyä uusissa Reinoissa, kun kohta on taas aika juhlia pikkuvappua, tuota neiti B:n ylläpitämää vuoden kiertokulun suurta ja hilpeää perinnejuhlaa.