Juhlissa
eräs naispuolinen vieras katseli minua ja sanoi että olen laihtunut. Se tuntui
mukavalta.
Vielä
mukavammalta se olisi tuntunut, jos havainto olisi pitänyt paikkansa. Ei se
pitänyt. Ainakaan kylpyhuoneen vaaka ei ole sellaista havainnut. En tietenkään
sanonut tätä ääneen. Viaton ilme naamalla valehtelin venytellen: - Noo...ehkä
pikkuisen.
Kesällä
Jyväskylässä katselin vanhoja valokuvia lukioaikaisen ystävättären kanssa.
Yhdessä valokuvassa olimme uima-asuissa rannalla. - Olet sinä tuossa hoikka
poika, hän sanoi.
Se
ei tuntunut mukavalta. Implisiittisesti se sisälsi ajatuksen, että enää en ole
hoikka poika. En tietenkään sanonut siihen mitään. Paha siihen oli ruveta
vastaan vänkäämään.
Naisten
ulkonäön kommentointi on perinteisesti kuulunut jokamiehen oikeuksiin, ja
silloin siinä on seksualisointi mukana. Miehet ovat päässeet vähemmällä. Näissä
edellä kuvatuissa tapauksissakaan ei ollut seksualisoinnista häivääkään. Ne
olivat ikään kuin julkisesti näkyvissä olevan faktan ääneen toteamista,
sellaisena aivan korrekteja. Eivät epäystävällisiä tai
häiriköiviä.
Olen nähnyt häirintääkin. Aikanaan jouduin nolona myöntämään, että en
oma-aloitteisesti esimiehenä osannut hoitaa työpaikallani ilmennyttä
seksuaalista häirikköä järjestykseen. Hän meni jotenkin vitsin varjolla
alituisiin härskeihin kommentteihin ja kontaktiyrityksiin. Vasta kun naisten
lähetystö tuli pyytämään, ymmärsin komentaa touhulle stopin. Uskon ja toivon,
että #metoo havahduttaa nykyajan hoksaamattomat.
Erityisen
vaikea oli takavuosina eräs iäkäs sukulaissetä, vanhapoika, joka ilmestyi
kaikkiin suvun juhliin ja alkoi veitikkamaisesti likistellä, kouria ja arvioida
nuoria naisia mukamas kosioaikeissa. Keskenkasvuiset tytötkin kelpasivat.
Minäkin jouduin etukäteen varoittelemaan omaa viisitoistavuotiastani, mutta
siitä huolimatta ukko pääsi arvioimaan nuoren neidon vartaloa.
Näitä
setiä riittää, niin Hollywoodissa kuin kotimaan
kamarallakin.