Tuntemattomia tutkimassa

Lopultakin olen päässyt itse henkilökohtaisesti kokemaan Helsingin uuden ihmevempulan. Tähän asti olen vain joutunut kuuntelemaan muiden rehvakkaita kertomuksia siitä tai lukemaan lehdestä toimittajien hämmentyneitä kuvauksia uutuudesta.

Aika lailla jännitti. Miten olisi viisasta valmistautua? Pitäisikö varautua ongelmiin? Olisiko syytä pukeutua juhlavasti, pukuun, kravattiin, damaskeihin, silinterihattuun. Onhan kyseessä juhlava ensikosketus.

Olin siis menossa ajamaan länsimetrolla.

Olin menossa Tapiolaan entisen kollegani syntymäpäiville. Siksi ostin asematunnelin kaupasta mukaan kukkapuketin.

Matkaan lähdin kuitenkin hyvissä ajoin sillä tarkoituksella, että ehdin ajaa uuden metrolinjan pääteasemalle asti, ihan vaan testaustarkoituksessa. Pääteasema on nimeltään Matinkylä.

Matka sujui rattoisasti. Ongelmia ei ilmennyt. Matinkylässä menin ulos pihaan katsomaan, millaista Matinkylässä on. En muista koskaan ennen käyneeni Matinkylässä. Ihan tavalliselta kaupunkimaisemalta näytti. Ehkä joskus palaan Matinkylään, kunhan selvitän, onko siellä kiinnostavia kulttuurikohteita tai nähtävyyksiä.

Sitten palasin metrotunneliin, ja kohta juna lähtikin kiitämään takaisin kohti Helsinkiä.  Ajoin kolme pysäkinväliä, ja niin saavuttiin Tapiolaan. Siellä olen käynyt ennenkin.

Syntymäpäiväsankarille viemäni kukkakimppu oli ruusuja. Siihen liittyi valintaongelma, sillä muistin, että jokaiselle kuukaudelle on protokollan mukaan oma nimikkokukkansa. Siitä olen kirjoittanut tässä blogissa ennenkin. Olin ennen lähtöä etsinyt vanhan kirjoitukseni ja katsonut listasta, mikä kukka on tammikuussa syntyneille oikea valinta.

Se on "Lumipisara".

Nyt on myönnettävä, että kasvitieteellinen osaamiseni on monin osin puutteellinen. En tiennyt, minkä näköinen kukka on lumipisara. Piti katsoa Wikipediasta ja puutarhasivuilta. Siitä tuli vain entistä hämmentyneempi olo. Oli kevätlumipisaraa ja kesälumipisaraa  ja ties mitä. En päässyt käsitykseen, mikä lajeista sopisi keskitalvisen tammikuun syntymäpäiväkukaksi.

Tuskin asematunnelin kukkakaupassa edes olisi sopivaa lumipisaraa myytävänä. Niinpä päädyin ruusuihin, vaikka se on ohjeen mukaan vain kesäkuun kukka, ei muiden kuukausien.

Jos blogin lukija ei muista tai tunne luetteloa eri kuukausien nimikkokukista, sen voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ .

Aikomukseni oli laittaa tämän kirjoituksen kuvaksi lumipisara, tuo tammikuun kukka, mutta koska lajia oli niin monenlaisia, en osannut valita. Siksi kuvaksi tulee Katri Valan samanniminen runo (julkaistu kokoelmassa "Sininen ovi" - 1926), vaikka se ei taida ihan tähän kukkavalintaan liittyäkään. Mutta tämä on sentään kirjallisuutta - ei kasvioppia - painottava blogi.

(Katri Vala / Lumipisara / Sininen ovi - 1926)

Houkutuksille altis

Kuten hyvin tiedetään, mies osaa helposti kieltäytyä kaikesta muusta paitsi houkutuksista.

Tämän ovat joutuneet myöntämään lukemattomat kirjallisuudesta tutut miehet, Sinuhesta Rhett Butleriin ja kirkkoisä Augustinuksesta Niskavuoren Aarneen. Tämä näyttää pätevän myös minuun, valitettavasti.

Tuli nainen, nuori, hoikka, notkea. Oli korkokengät ja lyhyt hame. Kysyi, lähtisinkö mukaan.

Lähdinhän minä, valitettavasti. Kyllä kaduttaa.

Suostuin kaikkeen mitä ehdotettiin. Nyt olen kiikissä. Tehtyä ei enää saa tekemättömäksi. Pistin nimen paperiin.

Erheeni vaikuttaa myös Töölöntorin blogin lukijoihin. He eivät saa kirjoituksiani luettavakseen entisessä tahdissa. Ei blogi varmaankaan kokonaan lopu mutta ilmestyy lähikuukausina harvemmin kuin ennen. En ehdi kirjoittaa.

Blogin sijaan kirjoitan muuta. Siihen minut houkuteltiin. Saan kirjoitusta varten takaisin entisen työhuoneeni Vuoronvarausviraston arkiston vieressä. Ainakin pari kolme kuukautta siihen menee.

Niille blogin lukijoille, jotka ovat addiktoituneet juttuihini, tarjoan pientä ensiapua ja helpotusta. Jos siis Dessun blogin puuttuminen aiheuttaa sinulle kouristuksia, ahdistumista, tykytystä, paniikkia tai muita vakavia terveydellisiä haittoja, minulta on alkanut ilmestyä pienimuotoinen uudentyyppinen blogi, jossa irrottelen vähemmin sanoin mutta samalla tyylillä. Se on vielä pikkuisen vaiheessa, mutta ohjaan kyllä kiinnostuneet oikeaan osoitteeseen.

Tällaista haittaa ne naiset aiheuttavat kun kiinni nappaavat. (Kuva: Marjut Alatalo: Hei komistus)

Elämyksiä ja suunnitelmia

Suostuin lopultakin menemään jäähalliin. Minkään urheilutilaisuuden kutsuun en ole koskaan sortunut, mutta nyt en voinut kieltäytyä. Houkutuksen nimi oli Ultra Bra.

Yhtye tuli minulle aikanaan tutuksi levyiltä, jotka soivat auton soittimessa matkalla maalle. Kiinnitin huomiota erityisesti omaleimaiseen lyriikkaan. Oikein miellyttävää kuunneltavaa, täytyi myöntää. Silloin viisikymppisenä ei enää osannut monestakaan nuorisobändistä innostua. Tutustumista edisti myös se, että yksi bändin jäsenistä oli tuttavaperheen lapsi

Nyt lopultakin menin konserttiin. Seurassani oli kaksi musiikkialan ammattilaista. Edellisenä iltana kaivoin hyllystä sinne hautautuneet kolme cd-levyä ja kuuntelin ne läpi ja seurasin sanoja koteloissa mukana olleista vihoista. Näin minulla oli mahdollisimman tuore taustakokemus uuden elämyksen pohjaksi.

Vältän johdonmukaisesti arvostelemasta julkisesti musiikkiesityksiä, sillä minulla ei ole osaamista sen vertaa, että voisin sanoa muuta kuin että diggasin / en digannut. Seurassani olleet ammattilaiset sen sijaan sanoivat paljonkin, kun istuimme iltaa konsertin jälkeen. Molemmat olivat poikkeuksellisen innoissaan. Oli paras areenakonsertti ikinä, ja päälle tuli ihastelevia analyyseja ja perusteluja siitä ja tästä hienosta havainnosta.

Oikein sympaattinen konsertti olikin. Pidättyvyyteni johtuu kokemuksen puutteesta. Areenakonsertteja minulla ei ole takana kuin Hector. Stadionilla olen kuunnellut Rolling Stonesia ja Mestareita lavalla. Ulkoilmassa olen ollut kahdessa ensimmäisessä Ruisrockissa 1970 ja 71.

Konserttitaloissa pidettyjä rock-konsertteja sen sijaan on vaikka kuinka paljon, Jimi Hendrixistä Creamiin ja Procol Harumista Black Sabbathiin. Kaikkien aikojen parhaaksi nimeän bändin nimeltä  The_Band  Tukholman vanhassa konserttitalossa 1971. Sen voittanutta ei ole enkä usko että tuleekaan. Sieltä ostin myös levyaarteet nimeltä Music from the Big Pink ja Stage Fright.

=  =  =  = 

Blogin pito on pitkin syksyä kangerrellut. On tullut tunne, että Töölöntorin blogin Parasta ennen -päivämäärä on ohitettu. Kahdeksan vuotta tätä on jatkunut ja kohta tulisi tuhat kirjoitusta täyteen. Lukijatkin ovat selvästi huomanneet väsähtämisen, ainakin kommentit ovat takavuosista vähentyneet.

On aika vetäytyä perinteelliselle tauolle. Syön lautasellisen riisipuuroa rusinakiisselin kera. Jälkiruoaksi kahvia ja omatekoisia hiekkahentusia. Sitten nousen uuninpankolle, vedän karvat korville ja annan unen tulla niin kauan kuin nukuttaa. Heräilen sitten kun kevät pikkuisen pilkistää.

Suunnittelen, että kevätkaudella Töölöntorin blogi ilmestyy nykyistä huomattavasti harvemmin. Tilalle olen miettimässä muuta kirjoituspuuhaa. Toisenlaista blogia, jolla olisi uusi nimi ja alusta. Kaikin puolin nykyisestä poikkeava. Katsotaan nyt, kuinka käy.

Toivotan lukijoille hyvää joulua ja uutta vuotta. Siltä varalta, että talviuneni jatkuu pitkään, toivotan saman tien myös hyvää loppiaista ja laskiaista.