Kun
on työurallaan käynyt läpi tuhansia kokouksia ja neuvotteluja, voi ilman
leuhkimista väittää tajuavansa jotain niiden dynamiikasta. Useimmiten kokous on
kaikille läsnä oleville yhdentekevä. Tavoitteita ei ole, kunhan istutaan ja
jaaritellaan. Pöytäkirja kirjoitetaan, ja tavoite on saavutettu. Palkka virtaa,
ja se on pääasia.
Joskus
harvoin on toisin. Kokouksella on oikeasti merkitystä. Pitäisi päästä
sopimukseen. Sellainen on vaikeaa.
Hallitus
on tänään istunut kokouksessa ja päässyt sopimukseen. Näin ainakin uutisissa
kerrottiin. Tiedotustilaisuudessa kerrottiin päätöksistä. Vähäiseksi se jäi.
Enemmän siinä oli painoa hallituksen itsekehulla. On oltu tehokkaita, on
neuvoteltu, on noudatettu suunnitelmaa, on pysytty aikataulussa, on päästy
ratkaisuihin. Kaikkeen liittyi jos, jos ja jos...
Tuli
vaikutelma, että ehkä sopimus ei olekaan todellinen, jos kaikki se "jos
jos jos" ei toteudukaan toivotulla tavalla. Se "jos"
neuvotellaan nyt ihan toisaalla, Hakaniemessä ja Eteläranta kympissä.
Neuvottelutaidosta
on julkaistu melkoinen määrä oppikirjoja. Ohjeita on myös kokoustekniikkaan.
Vaikeissa neuvotteluissa osapuolet päätyvät yleensä erilaisiin
kokousmanipulaatioihin ja taustajunttauksiin. Minullakin on niistä
henkilökohtaista kokemusta ja osaamista nuoruusvuosilta. Se oli hauskaa.
Muistui
mieleen aikuisiän kokousosaamisen paras ohje. Vaikka se on kuvassa sijoitettu
kirkolliseen ympäristöön, se on yleispätevä maallistuneessakin menossa. Ei
tekninen vaan enemmänkin filosofinen ohje. Suosittelen sinne Hakaniemeen ja
Etelärantaan.