Vieras mies

"Olin kaikkialla vieras mies,

he katsoivat minua pitkään. 

Joka paikasta halusin paeta pois, 

mutta minne ikinä pakenin, 

olin sielläkin vieras mies. 

Koko maailman piirissä minulle 

ei ollut rauhan sijaa. 

Ja minua minussa raahasi 

joku minulle vieras mies."

          (Uuno Kailas: Vieras mies  /  Uni ja kuolema - 1931)

Kuin kaksi marjaa

Työpaikan kuppilassa ei pelkästään juoruiltu. Siellä myös puhuttiin pötyä.

Sain kuulla, että kreikkalaistaustainen vahtimestarimme on ottanut virkavapaata. Sijainen on aivan Bratt Pittin näköinen. Tämän havainnon oli tehnyt ex-sihteerini neiti B.

Heti heräsi epäily. Neiti B:hen ei voi luottaa, sillä hän ei ymmärrä miesten päälle mitään. Hän on aikoinaan sanonut minullekin, että olen aika komea mies - - . Siihen kohtaan asti se kuulosti ihan fiksulta, mutta sitten hän lisäsi pienen rajauksen:  " - - ainakin nenästä ylöspäin". Sitä rajausta olen potenut vuosikaudet.

Pois lähtiessäni näin uuden vahtimestarin. Harmikseni minun täytyy myöntää, että neiti B:n vertauskohta ei ollut aivan väärä. Yhdennäköisyyttä oli. Ainakin nenästä ylöspäin.

Onhan näitä yhdennäköisyyksiä. Helsingin Sanomien Nyt-liite esittelee niinä joka numerossaan. Joskus osuu ihan kohdalleen, joskus en tunnista tyyppejä, erityisesti kun esille työnnetään nuoria rokkitähtiä. Kaikkien aikojen osuvimpana pidän sitä, kun yhdennäköiseksi pariksi laitettiin Claes Andersson ja Unabomber.

Kuppilassa löytyi vielä toinenkin yhdennäköisyys. Neiti B. kysyi veikeän näköisesti läsnäolijoilta, kenen filmitähden näköinen tämä meidän eläkeläis-Dessumme heidän mielestään on.

Se sytytti. Minä filmitähden näköinen? Tauno Palo ja Cary Grant voidaan suosiolla sulkea pois. Sitten tuli epäily. Tähtääköhän neiti taas johonkin samanlaiseen kuin siinä nenästä ylöspäin  -juttuun. Hän osaa olla itse ilkimys.

Miten olisi Sean Connery? Harmaa parta kyllä, mutta ei kalju. Kukaan ei keksinyt. Pitkä hiljaisuus.

Tulihan se sieltä, pitkän odottelun jälkeen. Tietysti neiti B:n suusta: 

Tippavaaran vanha isäntä.

Pätemisen tarve

Poikkesin entisellä työpaikallani. Nyt voi sanoa entistä painokkaammin tuon ´entisellä´, sillä olen kokonaan eläkkeellä. Toisaalta teen kyllä sinne joitakin erikseen sovittavia projekteja. Yksi sellainen on jo sovittu.

Huomaan tätä kirjoittaessani, että blogin lukijat saavat vanhentunutta tietoa, jos sattuvat lukemaan tuossa sivun oikeassa laidassa olevan profiilikuvauksen. Pitääpä korjata, kunhan ehdin ja viitsin. Kiirettä pukkaa tällaiselle eläkeläiselle. Ja silloin kun ei pukkaa, silloin usein laiskottaa.

Työpaikan (siis entisen) kuppilassa minulle kerrottiin uusimmat kuulumiset ja juorut. Ne ovat aina olleet työpaikan piristysruiskeita. Minä itsekin olisin kova juoruilemaan, jos vai tietäisin juoruja. Harvoin tiedän, mutta silloin heti kuiskuttelen. Jostain syystä muut tietävät aina enemmän.

Nyt minulle kerrottiin tosi pullea juoru korkea-arvoisesta esinaisestani (siis entisestä). Se oli mukavaa kuultavaa, mutta siinä oli yksi harmillinen asia. Minä nimittäin tiesin juorun ydinkohdan jo entuudestaan, sillä olin itse viime talvena paikalla näkemässä nyt kerrotun juorun syntytilanteen. (väärinkäsitysten välttämiseksi korostan:  olin siis vain näkemässä - en itse osallisena). Enempää en tässä kerro, vaikka mieli tekisi.

Mutta kuunnellessani juorua tajusin, että minullahan on ollut hallussani pullean juorun ainekset, mutta en ole käyttänyt niitä hyväkseni. En ole kertonut näkemääni kenellekään.

Olen hölmöyttäni hukannut tilaisuuden loistaa kuppilan juorupiirin keskipisteenä.