Perinteisin menoin

Juhlakauden pääsisältönä minulla olivat kirjat ja elokuvat. Innostuin lukemaan Tšehovin novelleja. Niistä ei pääse koskaan eroon, eikä ole syytä päästäkään. Elokuvatarjonnan ydin olivat Teeman festivaalista vielä katsomattomat This must be the place, Blue Valentine ja Mestari sekä Richard Linklaterin vanhastaan tutut Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua.

Itsenäisyyspäivän perinteisiini kuuluu käydä katsomassa, miten tämä maa voi. Sen näkee parhaiten Hakaniemen torilla. Eipä ole voinnissa kehumista. Muina päivinä saman näkee Helsinginkadulla, jossa Veikko Hurstin Laupeudentyö jakaa ihmisille ruokaa. Nyt Hakaniemen torilla Köyhien linnanjuhlassa ruokalistalla oli hernesoppa, voileipä ja kahvi. Väkeä oli jonoissa paljon. Juhlamielen ylevyydestä en oikein osaa sanoa.

Minulla taas oli kotona päivälliseksi bataattikeittoa, pestolohta lisukkeineen ja mustikkapiirakkaa. Juomana viini. Juhlaan olin kutsunut kaksi vierasta. Juhlamieli oli korkealla.

Illalla sää oli kurja, joten pysyin sisällä. Televisiosta katselin vuoden tärkeintä ja suosituinta ohjelmaa. Onkohan Yle huomannut kaupitella tätä ohjelmaformaattia ulkomaisille tv-yhtiöille? Ja miksi Yle ei esitä uusintoina vanhoja Linnanjuhlia. Juhlia on televisioitu jo yli 50 vuotta, joten uusia jaksoja riittäisi esitettäväksi vaikka joka sunnuntai-ilta vuodet läpeensä. Miljoona katsojaa ellei kaksikin, ja Yle olisi niillä kaikkien katsojamittausten kärjessä pysyvästi.

Linnaan oli kutsuttu erityisen paljon vapaaehtoistyössä kunnostautuneita henkilöitä. Se oli hieno kunnianosoitus tälle tärkeää ilmaista työtä epäitsekkäästi tekevälle joukolle. Lisäksi juhlassa oli mukana valtakunnan poliittisen ja taloudellisen vallan ja päätöksenteon eliitti. Heidän juhlamielensä näytti olevan aivan erityisen korkealla.

Mielenosoittajat häädettiin johonkin etäämmälle, Unioninkadulle. Vanhana 70-luvun mielenosoitusveteraanina katselen asiaa kokenein silmin (tosin ei silloin vastustettu presidentinlinnan juhlia, kohteet olivat aivan muualla). Tämä nykyinen meininki tekee pahaa. Käyttäytyvät kuin humalainen rosvojoukko. Ei sellaisella saada mitään hyödyllistä aikaan. Näin vain aiheutetaan vahinkoa ja lisätään yleistä antipatiaa tavoitteita vastaan.

Mitä syytä mielenosoituksille voisi olla?

Yksi iso syy oli siellä Hakaniemen torilla. On aivan perusteltua muistutella poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon eliittiä siitä, että valtakunnassa suuren ihmisjoukon elinolot ovat menossa entistäkin huonompaan suuntaan. Herätellä heitä, joilla on valta ja voima, että tehkää jotain. Mutta ei riekkumalla ja rikkomalla mitään saavuteta. Aggressiot vain lisääntyvät.

=   =   =  

Tämä on toinen, paranneltu painos eilen kirjoittamaani tekstiä. Sain aamulla luotetulta lukijalta kritiikkiä, joka johti tekstin poistamiseen ja muokkaamiseen. Tavoittelemani kevyt ironia ei osoittautunut onnistuneeksi, sillä vaikutelmaksi tuli, että kannatan anarkistien mielenosoitustouhua. Poistin siis ironian.

Laskurista päätellen noin kolmekymmentä lukijaa ehti lukea huonon tekstin ennen sen poistamista. Pahoittelen, jos se aiheutti mielipahaa.

Nähtäväksi jää

Minulla on jo pitkään ollut tunne, että tarvitsen uudet lukulasit. Olen yrittänyt hoitaa ongelman tilapäisesti ostamalla Tiimarista kolmella eurolla lukulasit, itse asiassa useitakin. On ollut kätevää sijoittaa niin halpoja lukulaseja sinne tänne, kaikkiin paikkoihin joissa tiedän joutuvani tekemisiin pienikokoisen tekstin kanssa.

Tiimarin lukulaseja on keittiössä pöydän yläpuolella olevan pienen kaapin päällä. Sieltä otan ne, kun alan aamiaisella lukea sanomalehteä. Toiset lukulasit on työhuoneeni kirjoituspöydällä, ja tätä kirjoittaessanikin juuri ne ovat käytössä. Kirjoituspöydän vieressä on sohva, jossa yleensä istun lukemassa kirjoja. Kolmannet lukulasit on makuuhuoneessani sängyn viereisellä yöpöydällä. Siina luen loikoillessani tai mennessäni nukkumaan. Neljännet lukulasit on kotelossa olkalaukussani, sillä kaupungilla kulkiessa poikkean usein kirjakauppaan tai muuhun paikkaan, jossa on tarpeen nähdä tekstiä. Viidennet lukulasit on kotelossa talvitakkini rintataskussa yllättäviä tilanteita varten, sillä aina ei olkalaukku ole mukana.

Kesäkodissani on lisää lukulaseja, tuvassa, makuuhuoneessa. Yhdet kiikkuvat pihavaahteran oksantyngässä. Siinä puun alla minulla on tapana aurinkoisina päivinä istua lepotuolissa lukemassa. Yhdet lasit vein laiturille ja löin penkin tolppaan naulan, jossa ne kiikkuvat. Kesäyön tapoihini kuuluu saunominen, uiminen ja vilvoittelu laiturilla. Lukulasit olivat tarpeen, sillä siinä tuli tavaksi samalla hoitaa yksityisluonteinen sähköposti.

Olen siis ollut Tiimarin hyvä asiakas. Olen tullut ymmärtämään, että sen firman bisnes sujui silti huonosti.

Tänään kävin optikolla. Tehtiin "kokonaisvaltainen näöntutkimus". En oikein ymmärrä, mitä tuo "kokonaisvaltainen" tarkoittaa. Tyypillistä mainoskieltä. Onko olemassa jotain muitakin näöntutkimuksia? Puolikasvaltainen? Vajaavaltainen?

 No, joka tapauksessa saan kohta uudet lukulasit, oikein optikon kokonaisvaltaisen tutkimuksen perusteella valmistetut. Mutta vain yhdet. Varmaankin Tiimarin laseja jää edelleen käyttöön, ainakin olkalaukkuun ja takin taskuun. Ja varmasti sinne kesäkodin vaahteran oksalle ja varsinkin laiturille, sillä sähköpostia saattaa tulla ja mennä ensi kesänäkin.

Kalliit ne uudet lasit ovat, ei lähelläkään kolmea euroa. Nähtäväksi jää, näkeekö niillä lukea paremmin.

Hiljaa hyvä

Puhelin soi jo ennen kymmentä. Ikävä aamuherätys. Miksi en muistanut laittaa illalla puhelinta äänettömälle.

Joku sirkeä-ääninen nuori nainen siellä soitti ja kysyi heti alkajaisiksi, onko aamu sujunut hyvin.

Mitä sellaiseen vastaisi? Vastasin, että no kyllä,  oikein mukavaa unta näin. Kunnes tuli keskeytys...

Eipä ongelmaa. Mukavaa kerrottavaa hänelläkin. Olisi erikoishintaan omegaa ja vitamiinejä ja mitä kaikkea. Kolmea erilaista tablettia. Aamun virkeys niistä paranisi vielä nykyisestäänkin.

Ei tullut kauppoja. En minä tiedä, ovatko sellaiset omegat ja muut tarpeellisia. Sääliksi vaan kävi nuorta kauppiasta, luultavasti jotain opiskelijatyttöä. Luultavasti hän tienaa provisiopalkalla opiskelurahoja ja sitten tällainen hankala asiakas ei osta mitään ja taas meni häneltä työaikaa hukkaan minua käännyttäessä.

Puhelun päättyessä iskee tietoisuus kellonajan todellisuudesta. Ei se voimassa olevan ajanlaskun mukaan ole vähän vaille kymmenen. Se on oikeasti vähän vaille yhdeksän, sillä en ole siirtänyt yöpöytäni kelloa vielä talviaikaan. Siirtäminen ei ole ihan helppoa, sillä kellosta on kadonnut siihen tarvittava ruuvi. Pitäisi ottaa patteri pois yhden tunnin ajaksi. Kannattaneeko sellaiseen operaatioon ryhtyä. Kohtahan tässä alkaa taas kesäaika, ja sitten kello näyttää oikeaa aikaa taas.

On nautinnollinen pimeä aika, eikä lunta Helsingissä. Lisäksi tämä on hiljainen aika. Ei ole melua, kukaan ei puhu mitään paitsi jos sattuu vahingossa eksymään tavarataloon tai joulukadulle.

Vuoden paras aika. Mitä sitä suotta puhumaan. Raitiovaunussa on tavallistakin hiljaisempaa, kun ei ole turisteja. Maahanmuuttajat kyllä äkkiä oppivat maan tavoille ja lopettavat puhumisen julkisissa liikennevälineissä. Kännykkään kälättäjätkin ovat vähentyneet. Kaikki näppäilevät nykyisin älypuhelinta.

Kotoa ulos lähtiessä on syytä olla tarkka. Tähystän ovisilmästä, ettei hissiin ole menossa muita. 

Hissi on kiusallinen paikka, siellä voi joutua keskustelemaan säätilasta. Häiriötilan välttää, kun on tarkka ja ajoittaa ovesta ulos astumisen niin, että hissi seisoo paikallaan eikä ketään ole tulossa kyytiin. Poikkeuksena on naapurin vanha rouva. Hänen kanssaan voi mennä hissiin, sillä hän hoitaa puhumisen. Ei ole ongelma kuunnella hissimatkan ajan nuoruusmuistoja Terijoelta.

Hiljaisuus ja pimeys. Ylittämätön vuodenaika. Vielä kun voi mennä katsomaan elokuvaa, jossa ei tapahdu mitään, nautinto on täydellinen.