Vuoden
kiertokulku on taas edennyt siihen pisteeseen, jolloin pistin autoni
talviteloille. Ajoin Yariksen tänään Vantaalle kaverini ystävällisesti
käyttööni antamaan vanhaan varastoon, jossa se saa uinua käyttämättömänä
kevääseen asti. Herätys tapahtuu sitten, kun lumi on sulanut ja uusi kesä antaa
merkkejä tulosta.
Näin
on tapahtunut jo vuosikymmeniä joka syksy siinä vaiheessa kun ensilumi uhkaa
sataa ja pitäisi vaihtaa talvirenkaat. Minä en tarvitse autoa talvisin, sillä
en aio lähteä kesäkotiini pohjoiselle Pirkanmaalle. Helsingissä on erinomainen
joukkoliikenne. Töölöntorillta on helppo matkustaa joka suuntaan raitiovaunulla
tai bussilla. Kuukausilippu maksaa vähän yli neljäkymppiä, ja sillä saa matkustaa
Helsingin sisällä niin paljon kuin haluaa raitiovaunuilla, metrolla, busseilla
ja paikallisjunalla.
Mutta
se auton laittaminen talviteloille ei taaskaan onnistunut aivan niin sujuvasti
kuin olisin halunnut. Minä en ole mikään tekniikan ihmemies, sen kaikki blogin
vakituiset lukijat ovat jo moneen kertaan tulleet tietämään.
Piti
irrottaa akun johdot. Ensin piti avata konepelti. Se ei ole aivan helppo
tehtävä, kun sen tekee vain kerran vuodessa. Tai itse asiassa kaksi kertaa
vuodessa, sillä avaanhan minä sen taas keväällä, kun pitää kiinnittää akun
johdot. No, aukesi se, kun hetken olin kopeloinut sitä loukkoa kuskin vasemman
polven yläpuolisessa tilassa. Pellin tukikepin sain paikalleen ihailtavan
helposti.
Sen
sijaan johtojen irrottamiseen tarvittavan työkalun löytyminen oli vaikeaa.
Kyllä tallissa työkaluja oli vaikka kuinka paljon, mutta oikeaa kokoa ei
meinannut löytyä. Lisäksi pelkona oli sähköisku. Muistan kaverini varoitukset,
että ensin pitää irrottaa punainen johto, vai oliko se sittenkin musta johto.
Jompikumpi joka tapauksessa se oli. Eikä työkalu saa osua kahteen kohtaan yhtä
aikaa.
Avaamatta
jäi. Pitkän yrittämisen jälkeen piti hakea kaveri seinän takaa apuun, niin kuin
melkein aina ennenkin. Häneltä homma sujui. Työkalu löytyi heti ja johdot
irtosivat suunnilleen kymmenessä sekunnissa.
En
voi muuta kuin kunnioittaa ammattimiehiä, joilta verstashommat sujuvat. Toinen
samanlainen kunnioituksen kohde ovat rakennusmiehet. Minä olen molemmissa täysi
tumpelo. Välillä tulee näitä tilanteita, joissa osaamattomuus hävettää. Kyllä tällaiset
käytännöllisten alojen osaamiset ansaitsevat kunnioituksen ja ovat täyin
rinnastettavissa akateemisen koulutuksen antamaan osaamiseen.
Jäin
hetkeksi katselemaan kaverini työtä verstaassaan. Hänellä on siellä oudon näköisiä
vehkeitä. Jotkut niistä olivat korjattavana, jotkut työkaluja. Minulla ei ole
aavistustakaan vehkeiden käyttötarkoituksesta. Olisi oikeastaan pitänyt
ottaa niistä valokuvia, mutta en hoksannut. Netistä löysin vähän samannäköisiä.
Liitän tähän yhden. Kovasti tarpeellisen näköinen vehje, mutta ei
aavistustakaan, mikä on sen käyttötarkoitus. Ehkä joku lukijoista tietää?