Kävelyretkiä vanhaan Helsinkiin 1

 

Viime vuoden elokuussa palatessani kesälaitumelta Helsinkiin kirjoitin tänne viisiosaisen sarjan "Kävelyretkiä Helsingissä". Kuljin siinä kameran kanssa katsomassa kesän aikana kaupunkiin ilmestyneitä uusia kohteita. Kuvattavaa löytyikin paljon: Baana, Hauen laulu -patsas Musiikkitalon vieressä, uusi design-raitiovaunukatos Tennispalatsin nurkalla, villalangasta tehdyt graffitit ruttopuiston puissa, Kampin kappeli.  

Tämän vuoden paluu kaupunkiin ei mahdollistanut samaa. Mielelläni olisin taas kiertänyt kameran kanssa katsomassa, mitä uutta kaupunkiin on kesän mittaan valmistunut. Ei löytynyt mitään kuvaamisen arvoista. Aika on tunnetusti keploteltu huonoksi. 

Kameran kanssa kiertämisestä en silti luopunut. Piti vain tyytyä vanhaan.  

Toissailtaisessa blogissa kävin vanhan bändin konsertissa. Se maistui mainiolta, jopa Helsingin Sanomat noteerasi sen tänään myönteisesti. On arvostettavaa, että joku jaksaa kiertää maailmaa vielä 45 vuotta superhittinsä ilmestymisen jälkeen ja säilyttää tasonsa. 

Muutama päivä sitten kävin katsomassa vielä Procol Harumiakin vanhempaa kohdetta. Sillä on ikää 151 vuotta. Sen nimi on Ritarihuone. Se sijaitsee Aleksanterinkadulla presidentinlinnan takana. 

Ritarihuoneella pidettiin avoimet ovat, joten minäkin pääsin sisään, vaikka en kuulu mainittuun säätyyn. Olen kyllä käynyt rakennuksen juhlasalissa muutaman kerran aikaisemminkin, sillä siellä pidetään julkisia konsertteja. Muistan käynneistä kirkkaimmin Carmina Burana -konsertin, joka oli poikkeuksellisen nautittava, siitäkin huolimatta, että tuolit olivat poikkeuksellisen epämukavia - joskin tyylikkäitä. Ritarisäädyllehän ei varsinaisesti ole ominaista käytännönläheinen ja rento kalustustyyli. 

Nyt siis tarjoutui tilaisuus opastetulle kierrokselle rakennuksen tiloihin, muuallekin kuin juhlasaliin. Kiinnostava kokemus. Liitän tähän kaksi kuvaa, jotka on otettu samasta pisteestä, Mariankadulta päävartion nurkalta. Vanha kuva on rakennuksen valmistumisvuodelta 1862. Uudempi on tältä päivältä.  

Kun uutta ei nyt ole tarjolla, yritän tehdä näistä Helsingin vanhoista kävelykohteistani jonkinlaisen sarjan tässä syksyn ja talven mittaan.

 

Kävin konsertissa

 

Procol Harum on yksi vanhoista suosikeistani. Tiistai-iltana se esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla.  

Yleisöstä päätellen nuoriso ei tunne yhtyettä. Paikalle oli vaivautunut täysi salillinen jokseenkin ikäistäni väkeä, tällaisia + - kuusikymppisiä. Meille yhtye iski tietoisuuteen vuonna 1967 kappaleella A Whiter Shade of Pale. Se jäi pysyvästi mieleen. Ehkä nykynuorisokin vielä sen tunnistaa, jos ei muuta. 

Yhtye on edelleen täydessä vireessä. Laulaja-kosketinsoittaja Gary Brooker on yhtyeen sielu. Ääni on edelleen tunnistettava. Tyylilaji on kai määriteltävissä progressiiviseksi rockiksi. Siinä on kuitenkin muistumia klassisen musiikin suuntaan. Nitrodisko innostui kunnolla kuulemastaan nostalgiamatkasta. 

Tavallaan sekä liikutti että hymyilytti yleisöä katsellessa, että tämä on juuri sitä porukkaa, joka hillui hippivaatteissa ensimmäisessä Ruisrokissa vuonna 1970. Minä yhtenä joukossa.  

Kuva on konsertista. Huomaan, etten vieläkään oikein taida osata kuvata tällaisessa tilanteessa. Pimeä sali, kaukana oleva valaistu näyttämö. Paremmin onnistuneita kuvia olin toivonut mutta eipä vaan.  

Nostalgiaa kaipaaville 60-lukulaisille ehdotan kuunneltavaksi kappaletta Conquistador. Samoin nuorille, jotka eivät tunne tätä yhtyettä.

 

 

Setämäinen

 

Tuttu naispuolinen blogin lukija tuli kadulla vastaan ja antoi palautetta. Hänen mielestään blogini on laimentunut. Enää en ole niin terävä ja pisteliäs kuin alkuvuosina. Kirjoittelen turhan pehmoisia. Juttuni ovat muuttuneet "setämäisiksi". 

Harmitti, vaikka en sitä näyttänyt (teeskentelin - tunnustan vasta tässä näin jälkikäteen, terveisiä vaan). Mikä setä minä olen! Jos en nyt ihan nuori kollikaan niin ainakin omasta mielestäni aika vetreä. No, myönnettäköön, etten jokaisesta kohdasta ole enää aivan yhtä kimmoisa kuin joskus, mutta että setämäinen - - . 

Kommentti oli paitsi ärsyttävä myös kiinnostava,joten kysyin, olisiko hänellä aikaa jatkaa keskustelua läheisessä taiteilijaravintolassa viinilasin ääressä. Hyvin oli aikaa.  Sain lisää samansuuntaista palautetta. Oli siinä kyllä kehujakin seassa. 

Blogin ulkoasu sai myös huomiota. Nykyinen vaalea kuosi oli hänen mielestään laimea, aiempi punakuvioinen miellytti enemmän. Samansuuntaista palautetta olen saanut parissa kommentissakin. Pitänee harkita paluuta entiseen. 

Sitten tuli kysymys: mitä olen tekemässä tuossa blogin oikeassa laidassa "Tässä Dessu" -kohdassa olevassa pienessä profiilikuvassa? Siinä marssin on nyrkki pystyssä ja polvi koholla. Tausta on häivytetty. 

Pyysin arvausta. Näkeehän sen, mitä olen siinä kuvassa tekemässä, vaikka tausta onkin manipuloitu näkymättömiin. Tarvitaan vain vähän mielikuvitusta. 

Kolme arvausta tuli: 1) Hätistelet pihaan tullutta sutta tai karhua kauemmaksi siellä Hämeen kesäkodissasi, 2) Marssit mielenosoituskulkueessa lippu kädessä Vietnamin sotaa vastaan joskus kauan sitten 70-luvulla, 3) Juokset vauhtia keihäänheittokisassa. 

Hyviä arvauksia mutta kaikki väärin. Onko parempia arvauksia? Paljastan ehkä totuuden lähiaikoina.