Muuan mies

 

Muuan mies (nimeä en kerro!) oli saanut toimistonsa tytöiltä syntymäpäiväksi lahjakortin tatuointiliikkeeseen. Hieno lahjaidea, vaikka miestä aika lailla pelotti mennä pisteltäväksi.  

Tuekseen ja turvakseen mies pyysi mukaan sihteerinsä neiti C:n (nimi muutettu). Neiti on nuorta ikäpolvea, toisin kuin pomonsa. Neiti osaisi olla makutuomarina, ettei pomon nahkaan pistellä luurankoja tai lohikäärmeitä.  

Neiti C:n läsnäolo osoittautui hyödylliseksi, sillä pomon nahkaan ei kaiverrettu mitään säädyttömyyksiä vaan Muumipappa. Tästä kiitollisena hän ojensi sihteerilleen kahdenkympin setelin ja tarjosi päälle lounaan Fredrikinkadun nepalilaisessa ravintolassa.  

Siinä pomo teki virheen. Pahan virheen.  

*   *   *     

Pelko valtasi pomon elämän. Yöt muuttuivat unettomiksi, käsiin ilmestyi vapinaa ja otsaan tuskanhikeä. Hän seurasi tiedotusvälineitä ja alkoi vähitellen ymmärtää tekonsa moraalittomuuden. Hän nimittäin oli jättänyt tekemättä ilmoituksen Neiti C:lle maksamastaan palkkiosta. Olisi pitänyt täyttää lomakkeita, joilla maksetaan vero, tapaturmavakuutus, työttömyysvakuutus, eläkeraha ja muuta sellaista. Ja toinen lomake, jolla ilmoitetaan ateriaedusta.  

Tiedotusvälineet toitottivat, että valtakunnassa on toinenkin samanlainen liero, joka on juuri jäänyt kiinni. Valtakunta oli kuohuksissaan tapahtuneesta ja vaati syylliselle rangaistusta. Mies ymmärsi, että hänelle itselleen on käymässä samalla tavalla. Ei tarvita muuta kuin neiti C:n ilmianto, ja sitten se on menoa. Pitkä ja ansiokas ura päättyy katastrofiin.  

Mikä häpeä! Mies oli itse esiintynyt kuin moralismin ylipappi ja kiukutellut suureen ääneen finanssiveijareista ja veroparatiiseista, ja sitten hän on itse jäämässä kiinni. Televisiossa hän näkee Suomen yrittäjien toiminnanjohtajan hymyilevän kuin jakoavain ja vaativan rangaistusta vilpistä kärynneelle. Veroparatiiseista toiminnanjohtaja ei sano mitään.  

Piinaviikko on alkamassa.

 

Nerouden häivähdys

 

Kävin taidenäyttelyssä. Sinebrychoffin taidemuseo Helsingin Bulevardilla on jostakin käsittämättömästä syystä jäänyt monille tuntemattomaksi. Sen sijainti jotenkin hahmottuu väärin. Ei se oikeasti ole syrjässä. Sinne kävelee hetkessä ydinkeskustasta ja raitiovaunu 6 vie aivan eteen.  

Nyt Sinebrychoffilla on poikkeuksellisen arvokas näyttely. Siellä on Michelangelon luonnoksia Sikstuksen kappelin freskoja varten. Harvoin syrjäisessä maassa on nähtävillä tällaisen taiteilijan kädenjälkiä.  

Ihmisen anatomian mestari teki poikkeuksellisen vaikean ja mittavan työn Pietarinkirkon kupeessa sijaitsevan kappelin kattomaalauksessa. Olen minäkin moneen kertaan Roomassa käydessäni tiiraillut niska kenossa näitä luomiskertomuksen kuvia. Kyllä siellä aistii, että kyseessä on yksi ihmiskunnan taiteen suurimmista teoksista, mutta pysähtymään, viipymään, hiljentymään siinä turistivirrassa en ole koskaan onnistunut.  

Sikstuksen kappeli on viime päivinä saanut taas muuta kuuluisuutta. Se on paikka, johon kardinaalit suljetaan, kun on aika valita uusi paavi. Katolla on se kuuluisa savupiippu.   

Sinebrychoffilla ei ollut kovin monta Michelangelon luonnosta, mutta siellä oli ansiokas kokonaisuus aiheeseen liittyvää dokumentaatiota. Oli myös alkuperäisen kattomaalauksen suurikokoinen jäljennös ja siihen liittyvät yksityiskohtien suurennokset. Kokonaisuus oli oikein onnistunut.  

Löytyi myös nettivinkki, jota en ole ennen tuntenut.  Tästä osoitteesta pääsee Vatikaanin omille sivuille. Sieltä pääsee tutkimaan Sikstuksen kappelin maalauksia hiirellä ohjaamalla. Pääsee katsomaan kattofreskojen yksityiskohtia hyvinkin läheltä ja kiertelemään salia joka puolelle. Samalla soi kaunis kirkkomusiikki.   

http://www.vatican.va/various/cappelle/sistina_vr/

 

Paita pois

 

Iskelmän historia kertoi äsken ajasta, jolloin Danny-show kiersi maata. Minäkin muistan käyneeni 60-luvun loppupuolella katsomassa jollain rantalavalla Jyväskylän lähellä. Muistikuvan kirkkain yksityiskohta on Danny vetämässä East Virginiaa hikisenä ilman paitaa ja Koivistolaiset tanssimassa ympärillä mikropöksyissä. Oli se komeaa.  

*   *   *     

Edellä kirjoitettu on tietysti pelkkä aasinsilta, jolla pääsen siirtymään siihen yllättävään tosiasiaan, että minä riisuin tänään paitani julkisesti. En toisin rokannut eikä kukaan tanssinut, mutta muutoin oli villi meininki.  

Yleisönä strippaukselleni oli Vuoronvarausviraston väki, tarkemmin sanoen oman osastoni kymmenkunta henkilöä, yhtä vaille kaikki naisia. Heille piti esitellä, mitä heidän lahjarahoillaan oli saatu aikaan.  

Vakituiset blogin lukijat muistanevat, että kirjoitin alkutalvesta  suunnitteilla olevasta syntymäpäivälahjasta. Osastoni väki oli keksinyt, että esimiehen nahkaa pitäisi koristella tatuoinnilla.   

Näin on nyt tapahtunut, vaikka pitkään emmin ja kauhistelin. Painostus kävi kuitenkin ylivoimaiseksi.  

Yksin en uskaltanut tatuointiliikkeeseen mennä vaan pyysin sihteerini neiti B:n tueksi ja turvaksi. Miten minä olisin osannut asioida sellaisessa paikassa, kun en tunne alaa ollenkaan. Mitä olisin pyytänyt? Varmaankin siellä olisi ympäripuhuttu minut ottamaan jotain kamalaa, pääkalloja tai lohikäärmeitä tai ristejä ja ankkureita.   

Ennen menoa vannotin sihteerini irtisanomisen uhalla pitämään huolta siitä, että maltti ja tyylitaju säilyy. Kuvan pitää olla pienikokoinen eikä siinä saa olla mitään maskuliinista uhoa eikä alatyylistä. Paikaksi valittiin vasen olkapää niin alhaalla, ettei mitään pilkistä näkyviin vaatteiden alta.  

Lopputulos näkyy kuvasta. Se on aika pieni, vähän yli 5 cm.  Viimeiseen asti vaihtoehtona säilyi jin & jang -kuvio. Perhonenkin olisi minulle kelvannut, mutta neiti B:n mielestä se on naisten juttu. Samoin Pikku Myy, jota myös harkitsin.  

Kuvan tekeminen olkapäähän ei ollut niin kivulias juttu kuin olin kuvitellut. Tuska pysyi siedettävänä ja toivuin nopeasti.  

Nyt siis riisuin paidan ja näytin tuloksen lahjan maksajille. Vaikuttivat melko tyytyväisiltä. Juuri kun siinä kekkuloin ilman paitaa ja kiitin huomionosoituksesta syntymäpäivänäni, neiti B. heitti "raikkaan" ehdotuksen. Ensi vuonna uusi tatuointi, pakaraan.