Löydän
yömyöhällä nettiin ilmestyneen iltapäivälehden lööpin, jossa kerrotaan, että
Kapteeninkadun poliisimurhasta on tänään kulunut viisitoista vuotta. Tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen
ampui öisellä kadulla kuoliaaksi kaksi poliisia. Tuli muistoja mieleen.
Satuin
kulkemaan murhaa seuranneena aamuna aivan siitä läheltä tietämättä
tapahtuneesta mitään. Oli tapaaminen Pietarinkadulla sijaitsevassa firmassa.
Heti tapaamisen aluksi menimme tuttavani kanssa tupakalle talon ullakolle, kun
firman tiloissa tupakointi oli kiellettyä. Istuimme kaikessa rauhassa sauhuttelemassa,
kun yhtäkkiä ovi repäistiin auki ja sisään ryntäsi poliiseja aseet esillä.
Voisi kai sanoa, että raskaasti aseistettuina.
Harvoin,
tuskin koskaan, olen säikähtänyt niin pahasti. Meininki ja komennot olivat kuin
amerikkalaisesta sarjafilmistä. Poliisit etsivät murhaajaa. Olimme poliisien
näkökulmasta ikään kuin piileskelemässä talon ullakolla.
Tilanne
rauhoittui, kun henkilöllisyys tuli todetuksi. Meitä ei ammuttu, lyöty eikä pistetty käsirautoihin, vaikka siltä säikähdyksen hetkellä tuntui. Poliisit tutkivat ullakon
pimeätkin nurkat ja sitten poistuivat. Me poltimme vapisevin käsin toiset tupakat, ehkä kolmannetkin
ennen kuin olimme riittävästi rauhoittuneet palataksemme alas ja ryhtyäksemme työhön. Radiosta kuulimme, mistä oli
kysymys.
Vasta
myöhemmin minulle selvisi, että toinen uhreista oli tuttava.
Äkkiä
menee 15 vuotta. Kuvassa on rikoksen
tapahtumapaikka, Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulma Helsingin Ullanlinnassa.