Flunssapotilaan
paraneminen on hieman edistynyt. Tärkeimpänä terapiana on ollut musiikki. Eikä
mikään cd-levyiltä kuunneltu vaan aidoilta vanhoilta LP-levyiltä kuunneltu
Beatles, Cream, Moody Blues, Jethro Tull ja Procol Harum.
Aivan erityisen tarkasti olen kuunnellut Beatlesin
Valkoisen tuplan kappaletta Revolution 9. Syy kiinnostukseen on Helsingin
Sanomissa lauantaina (6.10.) julkaistu Vesa Sirenin essee Pitkä tie Bésame
muchosta Sibeliukseen. Siinä kerrotaan,
että John Lennon "lainasi" kappaleeseen Sibeliusta: " pari tahdinpuolikasta, joissa
orkesteri sukeltaa c-säveleen ja viulut ryhtyvät soittamaan korkealta
h-säveltä. Lennon toistaa tämän suuren septimin luupissa yhä uudelleen
juuri ennen sinfonian viimeistä tahdinpuolikasta, jossa Sibelius
päättää mestariteoksensa C-duurikolmisointuun."
Minun on tunnustettava, että musiikin teoria ei kuulu
sivistykseeni eikä minulla näin ollen ole hajuakaan näistä suurista septimeistä
ja muista. Mutta esseen kirjoittaja on ottanut huomioon meidät
musiikki-idiootit ja johdattaa meidät käsi sekuntikellosta kiinni pitäen
oikeaan paikkaan. Sibeliukset löytyvät 2 minuuttia 20 sekuntia ja 5 minuuttia
50 sekuntia kappaleen alusta. Sitten minun täytyi tietysti vielä kuunnella
Sibeliuksen Seitsemäs sinfonia ja yrittää löytää lainan antaja sieltä. Vaikeaa
oli.
Tuli vaan
mieleen, miten tällaiseen lainakäyttöön on suhtauduttu klassisen musiikin
piirissä. Sibelius joutuu ikään kuin väärään ympäristöön. Rienaustako?
Musiikkia
kuunnellessani tarkastelen kirjahyllyjäni. Taas olen sen tosiasian edessä, että
hyllyni ovat täynnä ja pitäisi raivata tilaa uusille kirjoille. Löytyisikö
jotain divariin vietävää? Aloitan A:sta.
Yhdestäkään
en halua luopua. Sama koskee seuraavia aakkosia. F:n kohdalla pysähdyn. Otan
esille Jalmari Finnen Kiljusen perhe -sarjan.
Niihin en ole vuosikymmeniin koskenut. Ei, en niistäkään voi luopua, ne
ovat vanhoja ja arvokkaita.
Selailen
Kiljusia. Esiin tulee sivu, jossa on piirretty kuva Mannerheimista.
Mannerheim on
tunnetusti aina ajankohtainen. Olen lievän huvittuneena seurannut, millaisen pöhinän
musta Mannerheim sai aikaan. Iltapäivälehtien lööpeistä olen tullut tietämään,
että "kansa raivostui".
Pikkuisen
minulla oli hajua, mistä oikeasti oli kysymys. Tahallisesta provokaatiosta,
tuomitsemisvietin herättelystä. Siinä onnistuttiin. Olisi kyllä ollut eduksi,
että kelpo ideaan olisi saatu riittävä rahoitus, jotta olisi saatu tehdyksi
laadukasta työtä.
Onkohan
Kiljusten Mannerheim aikoinaan aiheuttanut tuomitsemista? En tiedä, en löydä
tietoa. Ainekset kyllä olisivat valmiina. Ei taida olla Mannerheimin
arvovallalle eduksi, että hän myöntää vapaudenristin Kiljusen Plätälle ja
ripustaa kunnianauhan Pulla-koiran kaulaan.
Tekiköhän Lennon
Sibeliukselle vähän saman kuin Finne Mannerheimille: sijoitti sankarit
epätyypilliseen kontekstiin.
Tekisikö joku Kiljusista elokuvan? Saisivat
iltapäivälehdet myynninlisäystä.
Lähdeteos:
Jalmari Finne: Kiljusen herrasväki partiolaisina - 1919. Kuvissa Mannerheimiin
liittyvä teksti ja R. Rindellin piirtämä kuva. Ne saa klikkaamalla suuremmiksi.