Ilmari Turjan idea

Dessua ovat alkaneet hienokseltaan tympiä television alituiset vaaliohjelmat. Niitä on tullut jo monta viikkoa ja tahti varmaankin kiihtyy. Jopa hölynpölypainotteiset kaupalliset kanavat ovat innostuneet - mikä sinänsä on yllättävää ja arvostettavaa.

Liika on kuitenkin liikaa. Ohjelmien laatu ei aina ole hääppöinen. Kumma ettei mikään media ole keksinyt pistää koko ehdokasporukkaa BB-taloon asumaan. Siitäpä vasta saisi revityksi otsikoita.

Kaikkeen ehdokkaat suostuvatkin. Hesari on pistänyt ehdokkaat kävelemään kilpaa. Arvostukseni nousi kahta kilpailusta kieltäytynyttä (Lipponen, Soini) kohtaan, ei kuitenkaan niin paljon, että äänestäisin heitä. Jossain edellisissä vaaleissa ehdokkaat taisivat joutua vastaamaan intiimeihin kysymyksiin jossain parisuhdeohjelmassa ja hyppimään narua Speden speleissä, jos oikein muistan.

Dessu on omasta ehdokkaastaan päättänyt jo varsin aikaisessa vaiheessa. Isojen puolueiden vanhat herrat eivät ääntäni saa. Mielellään saisi taas olla nainen, mutta tällä kerralla toinen heistä ei tule kysymykseenkään ja toisen, sinänsä arvostettavan naisehdokkaan kokemus ei ole riittävän laaja-alainen. Ehdokkaallani pitää olla tähtäin tulevaisuudessa, visio tulevaisuuden ongelmien hallinnasta. Vain yksi ehdokkaista täyttää kriteerini, ulkopoliittisesti kokenutkin vielä. Hän näyttää jopa olevan vahvasti nousussa toiselle kierrokselle.

* * * 

Kun joululomalla laiskottelin muutaman päivän kesäasunnollani, luin vanhoja lehtiä. Yksi käteen osuneista oli Uusi Kuvalehti vuodelta 1961. Siinäkin odoteltiin presidentinvaaleja.

Päätoimittaja Ilmari Turja, Isonkyrön juureva äijä, oli saanut idean, jota hän esitteli pääkirjoituksessa. Näytelmän ”Särkelä itte” kirjoittanut aitosuomalainen lehtimies, jonka muotokuvan jokainen Kansallisteatterin kävijä löytää lämpiön seinältä, oli Kekkosen kavereita, mutta selvästi hän halusi antaa julkisen suunvuoron myös muille ehdokkaille, jotka olivat Rafael Paasio, Paavo Aitio ja Emil Skog. Olavi Honka oli myös alkuvaiheissa ehdolla, mutta hän luopui tunnetuista syistä.

Turjan idea toteutui. Siitä me nyt saamme ylenpalttisen liioittelevastii nauttia. 

Kuvassa on se Turjan pääkirjoitus. Sen saa klikkaamalla niin suureksi, että lukeminen onnistuu.

Laiskotteluterapiaa

Joulun hirmumyrsky oli raadellut kesäasuntoani. Sain asiasta viestin naapurin isännältä. Ei auttanut muu kuin lähteä Längelmävedelle katsomaan, vaikka kuinka Belgian-matkan jälkeen laiskotti.

Pääsin perille iltapimeällä. Taskulampun valossa vahingot eivät kovin pahoilta näyttäneet. Iso mänty oli kaatunut niin ovelasti, että sen latva oli vanhan päärakennuksen kuistilla. Räystäs oli nurkasta vääntynyt ja vesiränni irronnut. Latva tukki täysin mahdollisuuden päästä sisälle rakennukseen. 

Aikomukseni oli jäädä yöksi. Onneksi olin taas kerran ollut kaukaa viisas ja jättänyt myrskylyhdyn, lamppuöljyn ja sytyttimen helposti löydettävään ja kuivaan piiloon. Kun mökkiin en päässyt, piti lämmittää sauna. Kylpemisen jälkeen patja porstuasta lauteille ja makuupussi kaapista esiin. Käy se niinkin, vaikka vähän kapeaa oli. Eksoottinen kokemus.

Aamulla naapurin Tarmo tuli moottorisahan kanssa ja avasi väylän kuistille ja sisään mökkiin. Sähkö ihme kyllä toimi, syynä varmaankin se, että sähkön toimittaja oli se V:llä alkava ruotsalaisfirma eikä se suomalaisfirma, jonka päätoimiala on optioiden jakelu. Sain siis lamppuun valon ja patterin lämpiämään.

Mökillä ei talvella voi oikein tehdä mitään. Siinä vähän kuljeskelin pihalla ja seisoskelin ja katselin. Sitten antauduin laiskuudelle. Kävin tuvan sängylle selälleni ja annoin unen viedä. Herätessä ulkona oli taas pimeää. Kävin hakemassa vintiltä luettavaa. Olisi siellä kirjojakin, mutta tunnelmaan sopivat paremmin vanhat lehdet. Niitä siellä on vaikka kuinka paljon.

Luin Urheilun Kuva-aittoja vuodelta 1960. Niissä selostettiin Rooman olympiakisoja. Eugen Ekman voitti kultaa. Eeles Landström voitti pronssia, ja muutenkin meni hyvin.

Luin 60-luvun puolivälin Suosikkeja. Niissä intoiltiin Liverpoolin nuorista karvapäistä, Beatleseista. Oli myös kotimaisia uusia tähtiä, sellaisia kuin Danny, Johnny, Irwin, Hector ja Folk-Fredi. Lehtien välissä oli lakanankokoisia kuvia tähdistä. Oli sadan myydyimmän levyn listoja. Melkein kaikki kappaleet muistin. Pientä pilkkaa esitettiin sellaisille listan kärkipään lauluille kuin Iltatuulen viesti, Häävalssi ja Rakastan elämää. Edustivat mennyttä maailmaa.

Vanhan hirsiseinäisen torpan tuvan lämpimässä sängyssä lukiessa iski uni helposti, vaikka kuinka jännittäviä juttuja luki. Piti hakea ullakolta vielä jännittävämpää lukemista. Muistin, että siellä on isot pinot Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Pirskatti, ne olivat tosi makeita.

*   *   *

Saunan lämmitin joka ilta, mitään muuta työtä en tehnyt. Ravintoni oli vähän yksipuolista. Oriveden S-kaupasta mukaan oli tarttunut lähinnä sellaista ruokaa, jonka sai valmistetuksi tikun nokassa saunan kiukaalla. Juoma oli Iisalmessa purkitettua.

Myrskyvahinkoja paljastui vähitellen enemmänkin. Niistä vakavin oli kohdistunut tyylipuhtaaseen käymälääni, sellaiseen perinnepikkulaan, punamullalla maalattuun, jossa on sydämenkuva ovessa ja sisäseinillä vanhojen filmitähtien kuvia. Olen rakennuksesta ylpeä, sillä olen itse sekä sen arkkitehti että rakennusmestari. Sitä paitsi se on kestävän kehityksen mukaisesti kompostoivaa mallia.

Nyt myrsky oli kaatanut puun sen seinään niin, että rakennus oli osittain pudonnut nurkkakiviltään. Se oli taaksepäin vinossa. Rakennuksen käyttöä varsinaiseen tarkoitukseensa vinous ei estänyt, mutta istuminen tuntui huteralta. Tuntui, että nyt ei sovi nojata peräseinään. Jos nojaan, koko pytinki keikahtaa selälleen, ja kuinkas minun silloin käy.

Neljä päivää vietin hiljaiseloa mökin yksinäisyydessä, sitten kyllästyin. 

Muistin, että ryhmä työpaikkani naisia oli käynyt äskettäin luostarissa harjoittamassa retriittiä. Oli ollut hieno kokemus. Mitenkähän tämä minun kokemukseni? Lukemisto ja ravinto eivät minulla tainneet olla aivan ihanteen mukaisia mutta hyvää silti teki. 

Ihan kuin uusi mies olisi palannut kaupunkiin: virkistynyt, energisempi, sosiaalisempi. Jaksoi taas kuunnella muita.

Ei vielä

Joulun alla jouduin kerrankin miettimään. Se oli vaikeaa. Onneksi ei usein tarvitse.

Aiheena oli, jäänkö maaliskuun alusta eläkkeelle. Esimieheni, Vuoronvarausviraston Suuri Päällikkö, oli asettanut päätökseni takarajaksi vuodenvaihteen. Ettei Hän olisi päässyt moittimaan viime tinkaan jättämisestä, ilmoitin päätökseni tekstiviestinä jo jouluaattona puoliltapäivin, noin minuuttia ennen kuin Suomen Turku alkoi julistaa joulurauhaa.

Päätökseni oli, että suostun Päällikön ehdotukseen, jonka mukaan jatkan osapäiväisenä. 

Osapäiväisyys tarkoittaa sitä, että vapaudun kokonaan osastopäällikön tehtävistä mutta hoidan vuoden 2012 loppuun asti sen osan virkatyöstäni, jossa olen sijaisena äitiyslomalla ja hoitovapaalla olevalle viran vakituiselle haltijalle. Tehtävä sisältää kansainvälisistä kontakteista huolehtiminen, käytännössä kuitenkin vain Euroopan osalta.

Tämä on miellyttävä ratkaisu minulle. Osaan homman, olen aikaisemmin hoitanut tehtävää päätoimisesti vuosikaudet ja minulla on laaja kontaktiverkko. Luovuin aikoinaan tehtävästä siksi, että kyllästyin matkustamiseen.

Nytkin matkoja tulee mutta ei niin paljon kuin ennen. Ehtoni suostumiselle oli, että saan edelleen täyden sihteeripalvelun. Niinpä yhteistyöni neiti B:n kanssa jatkuu.

Ratkaiseva seikka päätökselleni oli se, että voin hoitaa merkittävän osan työstä itse valitsemassani paikassa. Minun ei tarvitse päivittäin mennä toimistolle, minun ei tarvitse olla edes Helsingissä. Suuri osa työstä hoituu sähköisesti. Voin entistä vapaammin viettää pitkän kesän kesäkodissani Pirkanmaalla.

Yksi optio päätökseen liittyy. Hoitovapaalla oleva viran vakituinen haltija kertoi minulle, että hänellä on harkinnassa yksityisiä toimenpiteitä, jotka toteutuessaan johtavat uuteen äitiyslomaan. Jos niin käy, sitten edessäni on taas miettimistä.

* * * 

Eläkkeelle ryhtymien toisaalta kiehtoo, toisaalta epäilyttää. Kun omakohtainen kokemus puuttuu, kun en itse ole koskaan jäänyt eläkkeelle, olen tarkkaillut muita, kokeneempia. Yksi eläkkeelle jäänyt tuttavani sairastui ja kuoli puolen vuoden kuluttua. Toinen ryhtyi pelaamaan golfia ja voi ilmeisen hyvin. Kolmas näyttää ruvenneen ryyppäämään ja hän se aivan poikkeuksellisen hyvin voikin. Neljäs muutti Espanjaan eikä hänestä kuulu mitään.

Tähän vielä aiheeseen liittyen muodikas loppukevennys: 

"Minä odotan innolla eläkeikää. En muussa mielessä, mutta siinä mielessä, että silloin pääsen tappelemaan. Minä nimittäin inhosin pannulappujen virkkaamista jo kouluaikana. Ja kun tulee eläkeikään, ne todennäköisesti yrittävät survoa linja-autoon ja viedä jonnekin terapiaan virkkaamaan pannulappuja tai tekemään kävyistä tonttuja tai pelaamaan polttopalloa yhdessä muiden vastahankaisten pirujen kanssa. Mutta minähän en vapaaehtoisesti lähde. Silloinkin kun olisi aikaa lueskella ja olla vain...


Niin silloinkaan ei saisi sitä tehdä, vaan pitäisi vanhana nöyrtyä ja ruveta sosiaaliseksi ja tanssia tiputanssia terapiassa ja kiskoa päälleen sukkahousut ja balettihame ja mennä leikkitädin opastuksella selkä kyyryssä joutsenlampea. …Minä kyllä puren, jos yrittävätkin tulla motivoimaan ja aktivoimaan...”
(Markus Kajo: Kettusen kootut 1996)