Jouduin Manalaan

Dessu istui iltaa äskettäin ravintola Manalassa. Kyseessä oli ns. sidosryhmätapaaminen, suomennettuna korruptiokeikka eli lasku firman piikkiin. Manala on sellaiseen hyvä paikka. Lisäksi Dessulla on sieltä lyhyt kotimatka. Töölöntorin nurkalle sieltä kävelee viidessä minuutissa.

Lehdistä olen huomannut viime aikoina monia juttuja, joissa Manala on mainittu. Olen tullut ymmärtämään, että siellä on rillutellut moni muukin epämääräinen asiakas.

Yksi Manalan vakioasiakas, varattomaksi miljonääriksi luokiteltu liikemies, vangittiin juuri viime viikolla. Hän piti kuulemma hovia Manalassa poliitikkojen kanssa, ja siellä niitä kuuluisia vaalirahoja suhmuroitiin.
Toisen uutisen mukaan muutama päivä sitten Manalan naapuritalon pomomies oli tullut ravintolaan nauttimaan ”tavalliset ruokajuomat” ja sitten alkanut huudella naapuripöytään sopimattomia. Siinä naapuripöydässä sattui istumaan saman naapuritalon vähän pienempi pomomies, joka aiemmin oli työmaalla pitänyt puheen, jossa oli irvinyt sitä isompaa pomoa.

Iltapäivälehtiinhän sellainen huutelu päätyy, kun se naapuritalo sattuu olemaan aika merkittävä laitos, enkä nyt tarkoita Kansallismuseota vaan sitä toisella puolella sijaitsevaa taloa, jossa on kadun puolella 14 pylvästä. Ja Manalassa päivystää aina joukko journalisteja, jotka kyllä kuulevat kaikki huutelut, saati sitten muut kuiskutukset.

Dessu ei ole Manalan vakioasiakas. Ilmapiiri ei ole aivan hänen makuunsa. Dessu viihtyy paremmin toisessa töölöläiskapakassa, Elitessä, joka ei ole kaukanakaan. Manalan talolla on kuitenkin melkoinen historia, siellä on tehty muutakin politiikkaa kuin vaalirahoja ja naapuripöytiin huutelua, esim. perustettu aikoinaan jääkäriliike. Talon nimi on Ostrobotnia eli Botta. Sen juhlasalissa opiskelijat ovat bailanneet vuosikymmeniä ja siellä Dessukin nuorena miehenä kävi monta kertaa tyttöseuraa pyydystämässä. Samassa talossa sijaitsee myös kuuluisa St. Urho´s Pub, jonka Urkki itse kävi aikoinaan avaamassa. Vieressä on myös jazz-kapakka Storyville, jossa olen muutaman kerran käynyt kuuntelemassa mm. Claes Anderssonin trion soitantoa.

Manalassa korruptiokeikalla käytyään ja lehdet luettuaan Dessu tunsi pienen hetken itsensä tärkeäksi: hän oli käynyt lähellä valtaa ja julkisuutta ja paikkaa, jossa tapahtuu suuria asioita, valtakunnan politiikan ja liike-elämän keskiössä. Sellainen hivelee hiljaisen ja vetäytyvän miehen mieltä.

Manalan mainoslause on ”Pirulliseen nälkään, helvetilliseen janoon”. Hyviä soppalounaita siellä tarjotaankin, ja sopuhintaan, niin kuin opiskelijoiden paikassa kuuluukin. Ilta-aikaan, ja erityisesti yöaikaan, varsinainen ruokahoukutus sijaitsee kuitenkin Manalan vieressä, heti ovesta ulos astuessa. Siinä nimittäin sijaitsee yksi Helsingin - ja Suomen - kuuluisimmista ravitsemuslaitoksista nimeltä Jaskan grilli. Siitä kirjoitti pitkän jutun jopa New York Times.

Palaan Jaskan grilliin lähipäivinä. Se ansaitsee oman kirjoituksen.

Terapian tarpeessa

Tähän aikaan vuodesta ilmapiiri kiristyy. Sen aistii työpaikoilla, ainakin meillä Vuoronvarausvirastossa. Meillä väki kulkee kireänä ja kiukkuisena kaikkialla muualla paitsi äijien salaisessa tupakkaloukossa, joka sijaitsee viisi kerrosta varsinaisen työkerroksen alapuolella ja siitä vielä pitkät ahtaat kierreportaat syvälle luolaan, joka joskus on ollut pannuhuone. Tasa-arvosyistä pitää tähdentää, että vaikka paikka tunnetaan nimellä ”äijien luola”, kyllä siellä kolme naistakin käy. Myös Dessu käy, vaikka joutui lopettamaan tupakoinnin yli 10 vuotta sitten, sillä vaikka luolassa on tunkkaista, ahdasta ja rumaa, siellä on ennen kaikkea miellyttävän leppoisaa. 

Kireyden aistii myös kaduilla ja erityisesti suurissa tavarataloissa, joihin menemistä kannattaa välttää mielenrauhansa säilyttääkseen.

Vaikka oudompi voisi toisin luulla, syy kireyteen ei ole poikkeuksellinen sää vaan lähestyvä joulu, jota myös rauhan juhlaksi jossain kutsutaan. Joulun valmistelua emme voi mitenkään välttää.

Miten säilyttää mielenrauhansa kiihtyneessä ympäristössä?

Se on vaikeaa, mutta konsteja on. Dessun hyenkilökohtaiset terapeuttiset konstit ovat - äijien tupakkahuoneen ja tavarataloboikotin lisäksi - hiljentyä kotona Ingmar Bergmanin ja Jean Renoirin hienoimpien elokuvien katseluun sekä kodin ja työhuoneen systeemien suunnitteluun.

Parasta terapiaa minulle on miettiä sellaisia tärkeitä asioita kuten maustepurkkien optimaalista järjestystä keittiön hyllykössä tai vaatekaappien systeemeitä kätevyyden näkökulmasta. Mausteet aromeiden mukaiseen järjestykseen ja paidat henkareihin siihen järjestykseen, missä otan ne käyttöön.

Tai kirjahyllyt: miltä näyttäisi, jos järjestäisinkin kirjat aakkosjärjestyksen sijaan jotenkin toisin.

Ehkä kirjan selkämyksen värin mukaan, vaikkapa sateenkaaren värijärjestykseen? Punaiset vierekkäin, keltaiset, siniset, vihreät… Tai suuruusjärjestykseen? Vasempaan laitaan suuret kirjat ja siitä vähitellen pieneneviä. Tai vuosiluvun mukaan? Alkuun vanhimmat ja siitä kohti uutuuksia. Tai hankinta-ajan järjestykseen? Vai olisiko parempi järjestää ne käyttötarpeen mukaan, vasemmalle ne, joita tarvitsen kaiken aikaa, ja oikealle ne, joita en käytä koskaan? Vai ryhtyisinkö anarkistiksi ja pistäisin kirjat aivan sattumanvaraiseen järjestykseen, sekoittaisin ne kuin lottokone pallot?

Entä miten pidän pään kirkkaana kokouksissa, joissa joudun vähän väliä istumaan. Puheenjohtajana en voi muuta kuin yrittää päästä äkkiä valmiiksi. Silloin pitää kuunnella, mitä väki sanoo. Mutta entä kun en ole puheenjohtaja? Mitä mietin? Längelmäveden kesiä? Nuoruutta? Naisia? Mukavia? Lottoriviä?

¤  ¤  ¤ 
Kyllä joulupaniikilta voi suojautua, jos on mahdollisuus vetäytyä, mutta kaikilla ei ole. Jotkut näyttävät jopa nauttivan ryntäilystä.

Jos oikein kireälle menee, ei auta muu kuin ottaa kemikaaleja. Tämä on ollut hyväksi tunnettu keino jo vuosikymmeniä, kuten vanhasta mainoksesta näkyy (klikkaamalla suuremmaksi)

Ilmoja pidellyt

Dessu on luopunut kolmesta piintyneestä tavastaan.

1. Hän on ostanut Stockmannilta pitkälahkeiset kalsongit (ja jopa ottanut ne käyttöön!)
2. Hän on sulkenut yöksi makuuhuoneen tuuletusräppänän.
3. Hän kävelee uutta reittiä työmatkansa Töölöntorilta Kruununhakaan ja takaisin.

Moista uudistusvimmaa en muista aiemmin tapahtuneen. Tämä viimeistään todistaa, että varttuneesta iästään huolimatta Dessu on säilyttänyt nuorekkaan dynaamisuutensa ja kykynsä ennakkoluulottomiin ja radikaaleihin uudistuksiin.

Jos uudistumistahti jatkuu ja edelleen voimistuu, kukaties joskus koittaa se päivä jolloin alan a) katsoa televisiosta formula-ajoja b) juoda piimää ja c) harrastaa kansantanhuja.

Uudistusvimma johtuu arktisesta hysteriasta, joka on iskenyt niin Dessuun kuin ilmeisesti kaikkiin muihinkin helsinkiläisiin. Tilanne kaupungissa on vakava.

Hysterian ensimmäinen oire ilmeni hiihtoretkellä, jonka tein uusilla suksillani Keskuspuistossa. Tuli tuntemuksia, jotka viittasivat horkkaan. Matkanteko piti keskeyttää Ruskeasuon maneesin kohdalla ja kääntyä takaisin. Matkaa kertyi vain kilometrin verran suuntaansa. Seuraavana aamuna sama horkka tuntui jo työmatkalla. Silloin sen tein: menin Stockmannille.

Seuraavaksi horkka iski yöllä. Ei ikkunassani häävinkään kokoinen tuuletusräppänä ole, mutta se piti yöllä nousta sulkemaan. Näin en muista aikaisemmin käyneen. Kesät talvet se on ollut raollaan.

Sitten itsenäisyyspäivän lumikaaos aiheutti kävelyreitin pakkomuutoksen. Tavallinen reittini Etu-Töölön pikkukatuja pitkin keskustaan oli tukossa. Jalkakäytävät olivat auraamatta, olisi pitänyt kahlata polvia myöten nietoksessa. Runeberginkatu oli jotenkuten aurattu, joten siirsin kulkuni sinne, vaikka ei sekään hyvässä kulkukunnossa ollut.

Kampin keskuksen nurkalla tuntui, että on syytä siirtyä sisäväylälle. Pitkä ikävä halli, jota pitkin kuljin kohti Narinkka-toria. Vähän ennen ulos joutumista käännös oikealle ja kapeaan kiemurtelevaan käytävään, joka johtaa Forumiin.

Puolivälissä käytävää on absurdi kummajainen, jota en ymmärrä. Yhtäkkiä käytävällä on edessä lyhyet liukuportaat ylöspäin. Niiden jälkeen muutama askel tasaista ja sitten on samanmittaiset liukuportaat alaspäin. En ymmärrä syytä, miksi tarvitaan sellaiset, vaikuttaa kiusanteolta. Minkäpä teet, kiertää ei voi. 

Forumissa menen kahdet liukuportaat alaspäin, aivan pohjakerrokseen, ja sieltä jatkan edelleen maanalaista käytävää kohti asematunnelia. Siellä Jehovantodistajasetä on aina vakiopaikallaan myymässä lehtiä. Jatkan kompassiaukion kiertäen Ateneumin suuntaan, edelleen katutason alapuolella. Vasta Makkaratalon reunalla joudun nousemaan ulos, mutta siinäkin vain ylittääkseni Keskuskadun, sillä World Trade Centerin läpi pääsen sisäkäytävää pitkin. 

Ulos joudun menemään vasta Mikonkadun ja Yliopistokadun kulmassa, ja siitä on matkaa työpaikalle enää muutamia satoja metrejä, Senaatintorin ohi.

Tällaista oikoreittiä en ole ikinä ennen käyttänyt, mutta nyt on ollut melkein pakko, jos aion kävellen päästä perille. Jalkakäytävät ovat monin paikoin tukossa.

On ilmoja pidellyt. Vielä reilu neljä kuukautta sitten näytti ihan hyvältä, kuten kuvassa näkyy. Siinä Terhi ennustaa ihan hyviä kelejä (klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi).